HPK kuittasi helpot pisteet vaisulta sarjajumbolta - katso video

HPK ja Lukko kohtasivat keskiviikkona tällä kaudella neljättä kertaa. Hämeenlinnassa nähtiin vihdoin sellainen harvinaisuus, että kotijoukkue voitti kaksikon kohtaamisen.

Liigassa neljäntenä porskuttavan HPK:n ei tarvinnut venyä edes parhaimpaansa vaisua liigajumboa vastaan. Voitto irtosi lukemin 2-0 (1-0, 1-0, 0-0).

Lukko sai tahkota ylivoimaa 12 minuuttia, mutta ainoan maalin noiden kuuden rangaistusten aikana iski Kerhon kultakypärä Sakari Manninen.

Hän sai kiekon avauserän viime sekunneilla täydellisenä lahjana vaihdosta hyökkäysalueelle sännänneeltä Joose Antoselta ja uitti sen Lukko-vahti Kaapo Kähkösen patjojen välistä uuniin. Ihan putkeen eivät menneet vaihdon jälkeiset sekunnit myöskään HPK:n toisessa osumassa, jonka karkasi upottamaan toisen erän alkupuolella Oula Palve.

- Aloitettiin aika hyvin ja ensimmäinen erä olikin tasainen. Ensimmäinen ja toinen maali tulivat pahoihin paikkoihin. Jouduttiin takaa-ajohommiin, eikä se onnistunut lainkaan. Puskettiin päätä seinään, eikä saatu syöttöjä omille, Lukon päävalmentaja Kari Heikkilä tiivisti.

HPK-vahti Antti Karjalaiselle riitti maalinsa puhtaana pitämiseen 19 torjuntaa. Hän totesikin, että toisessa ja kolmannessa edessä omalla maalilla ei ollut oikeastaan edes tilanteita.

- Olen tyytyväinen lopputulokseen. Puolustaminen viidellä viittä vastaan ja alivoima oli hyvää, vaikka jäähyjä otettiinkin liikaa, HPK:n päävalmentaja Antti Pennanen totesi.

- HPK oli erittäin energinen joukkue ja teki pelin meille vaikeaksi, Heikkiläkin suitsutti.

Siinä missä HPK taistelee pudotuspelien kotiedusta ja pitää suoraa pudotuspelipaikkaa halussaan mukavalla yhdeksän pisteen puskurilla, Lukon tiimalasissa alkaa hiekka valua loppuun.

Ilves yllätti keskiviikkona vieraissa KalPan ja nappasi voittolaukauskisassa tulleen voiton myötä kymmenennen sijan haltuunsa. Lukolla tuohon viimeiseen pudotuspeleihin oikeuttavaan sijaan on matkaa kahdeksan pistettä.