Miro Heiskanen oli jälleen loistavalla pelipäällä – HIFK:lle täysi pistepotti

Miro Heiskasen alkukausi on mennyt nappiin. Nuorukainen on iskenyt kymmenessä ottelussa kuusi maalia ja kymmenen tehopistettä. Ensi viikolla hän yrittää tehoilla Leijonien paidassa Karjala-turnauksessa. Kuva: Jukka Rautio/Europhoto

HIFK-Sport 4-0 (2-0, 0-0, 2-0)

1. erä: Helsingin IFK tuli kotiluolassaan vahvasti Sportin kimppuun, eikä punapaidoilla mennyt pitkään, kun kiekko oli jo vieraiden maalissa. HIFK:n Vili Sopanen nappasi kiekon nerokkaasti Ville Viitaluoman nenän edestä maalin edustalla, ja taitava laituri pääsi nostamaan kiekon kotkapaitojen reppuun. Kotijoukkueen painostus jatkui, ja 2-0-maali syntyi vain pari minuuttia myöhemmin, kun Miro Heiskanen nousi viivasta laitaa pitkin, kiersi maalin ja nosti kiekon vastustamattomasti yläkulmaan. Sport onnistui keräämään itsensä, mutta kavennusmaalia ei näkynyt.

2. erä: Sport tuli toiseen erään hyvin, mutta joukkue ei pystynyt hyödyntämään etsikkoaikaansa, vaikka vieraat saivatkin kiekon kertaalleen maaliin. Olavi Vauhkonen pääsi iskemään limpun uuniin, mutta peli oli jo vihelletty poikki, minkä vuoksi maalia ei hyväksytty. HIFK pelasi ajoittain väkevästi molemmissa päissä kenttää ja onnistui myös luomaan tilanteita vaasalaisten päätyyn. HIFK pääsi kokeilemaan myös ylivoimaa viiden minuutin ajan, kun Sportin Sam Povorozniuk lensi ulos korkean mailan vuoksi, mutta Mika Järvinen oli kuitenkin varmalla päällä ja pysäytti kaikki HIFK:n yritykset.

3. erä: Sport tuli päätöserään päättäväisesti ja onnistuikin luomaan useamman maalintekopaikan. Muun muassa Robin Salo, Markus Nenonen ja Michael Parks saivat erinomaiset tontit maalintekoon, mutta ruuti oli märkää. HIFK turvautui erän alussa aikalisään, ja lopulta isännät iskivät illan kolmannen maalinsa, joka oli viimeinen naula arkkuun. Kolmannesta häkistä vastasi Heiskanen, jonka rannelaukaus löysi jälleen tiensä verkon perukoille. Mika Partanen latoi vielä loppuhetkillä yhden kihauksen, ja HIFK sai lähteä tauolle kolmen pisteen kera.

Ratkaisu: Sport oli kolmannen erän alussa vahvoilla, mutta maalinteko ei luonnistunut. Jos Sport olisi iskenyt erän alkajaisiksi kavennusosuman, olisivat vieraat olleet vahvoilla. Mutta HIFK:n viisikot puolustivat keskustan hyvin ja pitivät maalinsa puhtaana, minkä jälkeen kotijoukkue sai yhden paikan ja käytti sen hyväkseen.

OHO: Sportin Sam Povorozniuk sai jälleen ulosajon. Hyökkääjä sai myös viikko sitten lauantaina 5+20 minuutin jäähyn. Tuolloin Povorozniuk sai jäähynsä puskemisesta. Nyt syynä oli korkea maila, joka osui HIFK:n Lennart Petrellin naamaan.