HIFK selvään voittoon JYPin lepuuttaessa kärkipelaajiaan

Vili Sopanen karvasi hienosti HIFK:n ensimmäisessä maalissa ja teki toisen. Europhoto/Jukka Rautio.

HIFK-JYP 6–0 (1–0, 3–0, 2–0)

Ratkaisu: JYP lähti otteluun ilman parhaita pelaajiaan, kun näitä lepuutettiin tiistain CHL:n finaalin takia. Tämän myötä HIFK:n voitto oli odotettu. Sen ratkaisi lopulta toisen erän kolme ylivoimamaalia.

Lähtökohta: Kumpikin joukkue oli urakoinut oikein kunnolla tammikuussa. JYP oli pelannut 11 liigaottelua ja HIFK vielä yhden enemmän. Liigapelien ohella JYP oli voittanut CHL:n välierissä tšekkiläisen Trinecin. Loppuottelu ruotsalaista Växjö Lakersiä vastaan on vieraissa tiistaina. Liigassa JYP oli tammikuussa saanut 21 pistettä 33:sta ja HIFK 25 36:sta. Viimeisen kymmenen ottelun aikana HIFK onkin ollut Liigan toiseksi paras ja JYP kaikkien kiireidensä keskellä neljäs. Sarjataulukossa JYP oli ennen illan peliä kolmantena ja HIFK viidentenä. JYP oli hallinnut keskinäisiä pelejä. Liigan avausviikonloppuna se voitti kotona 4–2 ja Helsingissä jatkoajalla 4–3. Joulukuussa se voitti kotonaan 6–2. HIFK:lta puuttui edelleen sen ylivoimapuolustajat Teemu Eronen ja Ryan O’Connor.

1 erä: CHL-finaalin takia JYP kierrätti oikein kunnolla pelaajia ja oli jättänyt yhdeksän parasta pistemiestään pois ottelusta. Korvaajista peräti kuusi pelasi ensimmäisen liigaottelunsa. Tämä näkyi tietysti pelissä. JYP teki hyvää vastarintaa, mutta oli selvää, että peliä käytiin HIFK:n johdolla. Se sai avauserässä aikaan kuitenkin vain yhden maalin ja teki sen alivoimalla. Oliwer Kaski istui jäähyllä, kun Vili Sopanen pelasi aivan erinomaista alivoimapeliä JYPin maalin tuntumassa. Hän löysi syötöllä Juhani Tyrväisen, joka lähietäisyydeltä sai lyötyä kauden kolmannentoista maalinsa ja nousi samalla HIFK:n parhaaksi maalintekijäksi.

2 erä: Koko ottelun käännekohdaksi tuli Olli Aitolan korkeasta mailasta saama viiden minuutin jäähy. Hänen mailansa osui Tyrväisen kasvoihin niin pahasti, että tämä joutui poistumaan pukukoppiin. Paikkailun jälkeen Tyrväinen palasi kutenkin peliin. Aitola pelasi kauden ensimmäisen liigapelinsä. Liigatulokkaisiin hän ei kuitenkaan kuulunut. HIFK onnistui ylivoimapelin aikana kahdesti. Ensin Vili Sopanen teki läheltä 2-0 ja sitten Juha Jääskä ohjasi kiekon Eetu Laurikaisen taakse. HIFK:n tehokas ylivoima jatkui Joonas Ervingin jäähyn aikana. Nyt vuorossa oli Lennart Petrell, joka survoi kiekon ruuhkasta sisään. Jos jo JYPin kokoonpanon myötä ottelun voittajasta ei ollut epäselvyyttä, niin HIFK:n ylivoimamaalit ratkaisivat sen.

3: erä: Ylivoimatehokkuus jatkui kolmannessa erässä. Nyt asialla oli Juha-Pekka Haataja. Tämä oli HIFK:lle jo ottelun neljäs ylivoimamaali. Kun ensimmäinen tuli alivoimalla, niin se ei ollut tehnyt yhtään tasakentällisin, vaikka oli viisi jo tehnyt. Aika erikoista sekin. Etenkin kolmannessa erässä JYPilla oli hyvät mahdollisuudet tehdä avausmaalinsa. Lopulta Haataja teki loppuluvut ja tietysti ylivoimalla.

Oho: HIFK oli sopinut yhteistyösopimuksen syöpään sairastuneita lapsia ja nuoria sekä näiden perheitä auttavan Sylvan kanssa. Aloituskiekon pudottikin leukemian takia pyörätuolissa oleva kahdeksanvuotias Topias. Vaikka julkinen liikenne oli poikki mielenilmaisun takia, niin silti HIF sai yleisömääräksi 7774. Se olikin järjestänyt muutaman bussikuljetuksen.