HIFK nousi tukalasta tilanteesta jatkoaikavoittoon

HIFK-Sport 2–1 (0–0, 0–1, 0–1, 1–0)

Lähtöasetelma: HIFK oli ennen peliä liigassa kahdeksas ja Sport 15. eli viimeinen. Silti Sport oli tehnyt kahdeksan maalia enemmän. Se onkin tehnyt aika mukavasti maaleja, kun oli tehdyissä kahdeksas ja HIFK 12.. Mutta päästetyissä tilanne muuttui täysin: Sport oli päästänyt peräti 49 maalia enemmän kuin HIFK. Se olikin päästetyissä Liigan huonoin yhdessä Ilveksen kanssa, kun HIFK oli peräti neljäs. Ongelmakohdat olikin helppo löytää: Sport päästää liikaa ja HIFK tekee liian vähän. HIFK lähti peliin kaksi kotivoittoa takanaan, kun Sportilla oli hävinnyt kaksi viime vieraspeliään. HIFK olikin Liigan kolmanneksi paras kotijoukkue ja Sport toiseksi huonoin vierasryhmä. Kohtaamiset ovat tällä kaudella päättyneet aika samalla tavalla: lokakuussa Sport voitti kotonaan 4–1 ja marraskuussa HIFK kotonaan 4-0. Kauden viimeinen keskinäinen on jo lauantaina Vaasassa.

Puolustaja Markus Kankaanperä oli HIFK:n puolustuksessa siirryttyään joukkueeseen viime viikolla. Sitä ennen hän oli Sportin kapteeni. Miro Heiskanen ja Juha Jääskä HIFK:sta ja Sportin Robin Salo puuttuivat vielä nuorten MM-kisojen takia. Sportilta puuttui myös mm. keskushyökkääjä Joonas Komulainen. HIFK:n kokoonpanosta ovat yhä poissa hyökkääjät Joonas Rask ja Thomas Nykopp sekä puolustajat Teemu Eronen, Joe Finley ja Ryan O’Connor.

1 erä: Alku näytti siltä, että pelistä tulee odotettu ”murha”, kun HIFK:n hyökkäyksen vyöryivät yksin toisensa jälkeen kohti Sportin maalia. HIFK sai yhden ylivoimankin, kun Tommi Tikka otti minuutit. Sportin valmentaja Tomek Valtonen otti aikalisänkin, kun vain seitsemän minuuttia oli pelattu. Kun vajaat yhdeksän minuuttia oli pelattu, niin Juhani Tyrväinen otti taas kerran kakkosen. Hän on HIFK:n jäähykärki ilman yhtään vitosta. Vaasalaisten ylivoima oli tehotonta, mutta sen jälkeen erän kuva muuttui täysin. Sport sai uskoa pelaamiseensa ja lopulta HIFK sai olla tyytyväinen päästyään maalittomassa tilanteessa erätauolle.

2 erä: HIFK sai lopulta, mitä ansaitsi. Se sai kaksi jäähyä, mutta selvitti vielä niin Miihkali Tepon kuin Erik Thorellin jäähyt. HIFK sai kummankin jäähyn aikana oikeastaan erän parhaat tilanteensa. Mutta kun erää oli pelattu hieman yli puolenvälin, niin Tomi Körkkö seurasi hienosti oman tilanteensa. Kevin Lankinen torjui vielä Körkön ensimmäisen laukauksen, mutta pudotti kiekon, jonka Körkkö onnistui työntämään maaliin. Tämä oli hänen viides maalinsa tällä kaudella. Maalin jälkeen HIFK hieman heräsi, mutta ei saanut kunnon tilanteita tasoittaa ottelu.

3 erä: HIFK aloitti odotetusti hurjasti ja kiekko pyöri koko ajan Sportin alueella. Rajua takaa-ajoa ei pysäyttänyt edes Tyrväisen saama jäähy. Kun kymmenen minuuttia erää oli pelattu, niin HIFK sai kiekon Jonathan Iilahden taakse Sportin maaliin. Elias Ulander laukoi sen kovaa siniviivalta. Mutta erotuomarit hylkäsivät maalin maalinvahdin häirintänä. HIFK:n valmentaja Ari-Pekka Selin haastoi tilanteen, mutta tuomio pysyi samana. Lennart Petrell olikin selvästi maalivahdin alueella estäen Iilahden kunnon vastaantulon. HIFK:n paine jatkui koko erän ajan, ja lopulta tuli tuloskin. Ville Varakas tasoitti aivan maalin edestä Vili Sopasen laukauksen jälkeen. Maali hyväksyttiin vasta pitkän videotarkastuksen jälkeen. HIFK jatkoi kovaa painettaan, mutta lisämaalia se ei saanut, joten pelissä jouduttiin jatkoajalle.

Jatkoaika: Vain 16 sekuntia ehdittiin jatkoaikaa pelata, kun Patrik Carlsson veti komeasti voittomaalin Sopasen hienon karvauksen jälkeen.