HIFK:n lyhyt tappio- ja Ilveksen lyhyt voittoputki katkesivat

HIFK-Ilves 3-0 (2-0, 1-0, 0-0)

Lähtökohta: HIFK oli ennen ottelua kuudentena vain pisteen sarjataulukon viivan yläpuolella. Ilves oli yhdestoista kymmenen pistettä toisen viivan alapuolella. Mutta se oli pelannut yhden ottelun vähemmän kuin kymmenentenä oleva Ässät. HIFK oli viidenneksi paras kotijoukkue, kun Ilves taas oli viidestoista eli viimeinen vieraspeleissä. Ilves oli tehnyt viidenneksi eniten maaleja ja 11 enemmän kuin HIFK. Mutta se oli myös päästänyt paljon eli 54 enemmän kuin HIFK. Se olikin päästänyt eniten maaleja koko Liigassa. HIFK:lta puuttui edelleen etenkin puolustajia, joita oli peräti viisi poissa. Joukkue olikin liikkeellä vain kuudella puolustajalla. Pääosa loukkaantuneista on kuitenkin tulossa mukaan parin viikon sisällä. Lauantai peliin nähden poissa oli hyökkääjä Patrik Carlsson. Ilvekseltä puuttui lauantaina ykkösketjussa pelannut Joona Ikonen. Muuten sillä ei ollut merkittäviä poissaoloja. Ilves oli voittanut kaksi viime peliään ja hävinnyt neljä sitä edellistä. HIFK:n tilanne oli täysin päinvastainen: se oli hävinnyt kaksi viime peliään ja voittanut neljä sitä ennen.

1 erä: Ottelun alku oli juuri sellainen, kuin Ilveksen pelit muutenkin ovat: joukkue oli pahassa pulassa lähes aina, kun kiekko oli sen alueella. Mutta hyökkäyspäähän päästyään joukkue oli erittäin vaarallinen ja sai kehitettyä useita tilanteitä, joista olisi voinut tulla maali. Mutta ei tullut. Sen sijaan HIFK onnistui kahdesti. Kun runsaat kolme minuuttia oli pelattu, niin Saku Salmela nousi hienosi hyökkäyssiniviivalta aivan maalin tuntumaan. Thomas Nykopp iski avausmaalin aivan maalin edestä Salmelan noususta. Toinen maali tuli vielä pahemmin Ilveksen puolustuksen suosiollisella avustuksella. Micke Åsten laukoi suoraan hänelle tulleesta harhasyötöstä ja Panu Mieho ohjasi laukauksen sisään. Kummallakin joukkueella on yksi ylivoimamahdollisuus. Erä oli kohtuullisen tasainen, mutta Ilveksen puolustus teki muutaman pahan virheen enemmän.

2 erä: Ilves sai todella hyvän otteen pelistä, ja HIFK saa olla tyytyväinen siihen, ettei takaiskuja tullut. Ilveksellä on tukku paikkoja tehdä jopa parikin maalia. Mutta liian usein lyötiin jopa avopaikoissa kiekon ohi. Kovin montaa tilanteistaan Ilves ei saanut edes HIFK:n maalivahti Kevin Lankiselle asti. Pelin vanha totuus on: jos et tee paikoistasi, niin vastustaja tekee omistaan. HIFK:n kolmas oli Erik Thorellin oma suoritus alusta loppuun. Hän sai kiekon omalla alueella, luisteli hyökkäysalueelle, kiersi maalin ja kun syöttöpaikkaa löytynyt, niin ampui itse keskeltä lähes hyökkäyssiniseltä. Laukaus oli niin hyvä, ettei Ilveksen maalivahti Antti Lehtonen voinut mitään. Erää oli silloin pelattu runsaat 13 minuuttia. Loppu oli maalin jälkeen selvästi HIFK:n. Erän paha menetys HIFK:lle oli Lennart Petrellin joutuminen syrjään.

3 erä: Ilves painosti ajoittain jopa hurjasti, mutta ei kahdesta ylivoimamahdollisuudestakaan huolimatta saanut tulosta lainkaan. Parhaan tilanteen Ilves sai HIFK:n heikon ylivoimapelin aikana. Ilves yritti aivan viimeiselle sekunnille asti.