HIFK lupasi sarjan vielä palaavan Helsinkiin

Tätä näkyä HIFK ei enää halua nähdä. Kristian Kuusela (71) ja Alexander Bonsaksen juhlivat Tapparan maalia. Kuva Europhoto/Jukka Rautio

 

Tapparan erinomainen taktinen pelaaminen vei HIFK:n aika aseettomaksi neljännessä pelissä, mutta joukkue ei ole missään tapauksessa antautunut sanoi kapteeni Arttu Luttinen.

Kirvesrinnat pelasivat paljon viivelähtöjä, joka sekoitti paljon HIFK:n pelaamista.

- He ovat siinä maan parhaita. Meidän pitää vain keksiä lääkkeet siihen. Meidän pitää olla nopeampia ja päästä paremmin heihin kiinni. Muuten oma pelimme oli ihan hyvää. On vain oltava parempia Tampereella tuota pelityyliä vastaan, Luttinen sanoi.

Tappara ei saanut ottelussa yhtään jäähyä, kun HIFK sai niitä viisi. Tosin viimeinen tuli vain kaksi sekuntia ennen loppua, eli käytännössä ylivoimatilanteita oli neljä.

- Hiukan tuo tietysti ihmetyttää. Kuinka voi pelata koko ottelun rikkomatta kertaakaan sääntöjä. Mutta tuo oli heidän (ottelun tuomarien) näkemys tilanteesta. Tuokin muuttuu jatkossa, jos pääsemme kiinni heidän viivelähtöihinsä. Silloin he joutuvat pelaamaan sääntöjen rajamailla ja varmasti myös rikkovat, Luttinen sanoi.

Joukkueen päävalmentaja Antti Törmänen oli samoilla linjoilla.

- Tulimme hyvällä ilmeellä peliin, mutta sitten tuli yksi erehdys, ja se ratkaisi lopulta koko ottelun. Olimme jäähyboksissa liikaa. Osa oli aika kevyitä, ja hiukan ihmetytti se, ettei vastustaja saanut yhtään jäähyä.

Törmäsen mielestä HIFK:n pelasi kaksi erään hyvin.

- Olimme hyvin pelissä, mutta nyt kiekko ei pomppinut meille sopiviin paikkoihin. Niin joskus vain käy. Kolmannessa erässä kirimme jäi hiukan vajaaksi. Mutta aiomme oppia tästä pelistä paljon. Haluamme pelata vielä Nordiksella, hän jatkoi.