Henrik Haapala ratkaisi kauden viimeisen paikalliskamppailun Tapparalle

Henrik Haapala ratkaisi voiton kirvesrinnoille paluuottelussaan. Kuva: Jukka Rautio / Europhoto
Henrik Haapala ratkaisi voiton kirvesrinnoille paluuottelussaan. Kuva: Jukka Rautio / Europhoto

Tulos

3-2 vl

Ratkaisu

Tapparan tehokkuus voittomaalikilpailussa oli 100 %. Niin Sebastian Repo kuin Henrik Haapalakin onnistuivat omissa yrityksissään.

Lähtökohta

Kotijoukkue Tappara lähti hakemaan ottelusta pisteitä taistelussa sarjan kakkospaikasta, jota se jahtaa neljän pisteen päässä TPS:stä.

Vierasjoukkueena otteluun lähteneellä Ilveksellä oli puolestaan viiden pisteen takaa-ajoasema pudotuspeliviivan yläpuolella majailleisiin Ässiin ja Pelicansiin, ja jatkopelihaaveiden elossapysymisen kannalta sarjapisteet olisivat olleet elintärkeitä.

1. erä

Ensimmäinen erä oteltiin melko tasaisissa merkeissä, eikä kumpikaan joukkue saanut luotua erityisen pahoja maalipaikkoja.

Erän ainoan maalin iski vierasjoukkue Ilves, kun Eemeli Suomen rannelaukaus yllätti helpohkosti Dominik Hrachovinan jalkojen välistä, ja Ilves pääsi erätauolle 0-1-johdossa.

2. erä

Tappara aloitti toisen erän vahvasti, ja saikin tasoitettua ottelun heti erän alussa.

Slovakkihyökkääjä Tomas Zaborsky kiersi Ilves-maalin ja yritti vanhanaikaista. Siitä kiekko ei vielä maaliin päätynyt, mutta maalin edessä vääntäneen kirvesrintakapteeni Jukka Peltolan rinnasta se lopulta päätyi Riku Heleniuksen selän taakse.

Erän loppupuolella Tappara iski jälleen, ja tällä kertaa asialla oli viime kauden tehoduo Kristian Kuusela - Henrik Haapala. Kuusela vapautti Haapalan näppärällä syötöllä läpiajoon, eikä paluupeliään pelannut pistepörssivoittaja erehtynyt.

3. erä

Kolmannessa erässä maalinteon aloitti vuorostaan tappioasemassa erään lähtenyt Ilves. Kanadalaispuolustaja Mark Flood laukoi kovan lämärin kohti maalia, ja kapteeni Tapio Laakso sai mailansa väliin ja ohjasi kiekon ohi Hrachovinan.

Tasoituksen jälkeen loppuerä oli lähes täysin Ilveksen hallintaa, mutta lisämaaleja ei varsinaisella peliajalla nähty, vaan runkosarjan viimeinen paikallispeli eteni jatkoajalle.

Erikoista

Vasta 18-vuotias Ilves-puolustaja Oskari Laaksonen sai päävalmentaja Karri Kiveltä paljon vastuuta ottelussa, ja pelasi useamman vaihdon myös jatkoajalla. Joukkuekavereilta ei yhtä paljon vastuuta herunut: Laaksonen sai usein odottaa turhaan syöttöä hyvässä laukaisupaikassa maila pystyssä, kun kiekollinen Ilves-pelaaja päätyi johonkin toiseen ratkaisuun.