Eric Perrin teki liigahistoriaa - TPS nousi Liigan kakkoseksi

Eric Perrin oli turkulaisten illan sankari. Kuva: Jukka Rautio / Europhoto
Eric Perrin oli turkulaisten illan sankari. Kuva: Jukka Rautio / Europhoto

Tulos

1-4

Ratkaisu

TPS syötti Tapparalle sen omaa lääkettä koko pelin ja pystyi pitämään kotijoukkueen poissa parhaalta maalintekosektorilta. Kun sen ykkösketju oli samalla tappavan tehokas, ei pelin voittajasta jäänyt epäselvyyttä.

Lähtökohta

Perjantai-illan liigakierroksen kärkikamppailussa kohtasivat sarjataulukon sijoilla kaksi ja kolme majailleet perinteiset kilpakumppanit.

Tapparalle varsinaisen peliajan voitto olisi tiennyt jo viiden pisteen karkumatkaa taistelussa sarjan kakkostilasta, TPS:n voitto olisi nostanut turkulaisryhmän kirvesrintojen ohi kakkospaikalle.

1. erä

Avauserä oli kotijoukkueen hallintaa, eikä TPS päässyt todellisille maalipaikoille Tappara-päätyyn kuin pari kertaa erän aikana.

Ottelun avausosuman, ja ensimmäisen erän ainoa, iski kuitenkin turkulaisjoukkue. Tappara-puolustaja Niko Mikkola tarjoili Eric Perrinille loistosyötön tyhjään paikkaan, eikä konkarihyökkääjä tuhlannut saamaansa lahjoitusta, vaan laukoi komean lämärin takayläkulmaan.

2. erä

Toisessakin erässä maalinteon makuun pääsivät vain turkulaiset.

Aleksi Elorinteen istuessa koukkaamiskaksiminuuttista hieman ennen erän puoltaväliä TPS:n kokenut kaarti järjesteli vierailijat jo 0-2-johtoon.

Tomi Kallio tarjoili neliön keskellä päivystäneelle Zach Budishille loistosyötön, ja Jukureista Turkuun siirtynyt amerikkalainen iski avausmaalinsa TPS-paidassa vain 23 sekuntia ylivoiman alusta. Kakkossyöttö maaliin Perrinille.

3. erä

Tappara aloitti kolmannen erän aktiivisesti ja sai luotua heti erän alussa useita maalipaikkoja vierailijoiden maalille. Pian myllytys palkittiinkin, kun Lucas Ekeståhl-Jonsson joutui ottamaan kiinnipitämisjäähyn.

Ylivoimalla koko ottelun hieman pimennossa ollut Sebastian Repo iski puolustajan jaloista tavaramerkkipaikaltaan B-pisteen tienoilta vihaisen rannelaukauksen ohi Oskari Setäsen ja toi kotijoukkueen maalin päähän.

Erän puolenvälin jälkeen kotijoukkueen kiri sai kuitenkin kylmää vettä vasten kasvoja. Palloseuran ykkösketju iski jälleen, ja palautti kahden maalin johdon tulostaululle.

Maalintekijänä oli jo toistamiseen Eric Perrin, ja syöttöpisteet Perrinille maalin eteen kiekon toimittaneelle Kalliolle sekä Ekeståhl-Jonssonille.

Pitkään Suomessa pelannut 42-vuotias kanadalainen kruunasi iltansa vielä iskemällä reilu minuutti ennen loppua kiekon tyhjään maaliin ja viimeisteli näin hattutemppunsa sekä varmisti TPS:n nousun Liigan kakkossijalle pisteellä ohi illan vastustaja Tapparan.

Oho

Perrinistä tuli hattutemppunsa myötä liigahistorian vanhin hattutempun tehnyt pelaaja. Edellinen ennätyksenhaltija oli Petteri Nummelin, jolla oli ikää viimeisessä kolmen maalin illassaan kaksi kuukautta vaille 41 vuotta.