Anrei Hakulisen ryntäys sapetti Tapparan Jussi Tapolaa

KooKoon ja Tapparan kaikki kuusi liigakohtaamista puoleentoista vuoteen ovat päättyneet tamperelaisten voittoon, joten kouvolalaisten paluusta liigatasolle taisivat Tappara-leirissä iloita muutkin kuin KooKoo-kasvatti Timo Susi.

Lauantaina Kouvolassa Henrik Haapalan ja Jukka Peltolan onnistumiset voittomaalikisassa käänsivät voiton vieraille 4-3.

"Kohta noita tekee kaikki, jos niistä päästetään kaksiminuuttisilla."

 

Tappara-luotsi Jussi Tapola kävi kuitenkin kuumana aivan muusta kuin pelin puolivälissä olleen kahden maalin (3-1) johdon menettämisestä pisteen hintaisesti.

- Nousiko jalat, kyseli Tapola kamppailun jälkeen otteluvalvoja Tomi Pekkoselta.

- Mulle olisi kelvannut jäähyn syyksi ryntäyskin. (Anrei) Hakulinen osui maalivahtia hartiaan, sanoi Pekkonen näyttäen Tapolalle nauhalta 53. minuutin tälliä.

Virtaa täynnä ollut Hakulinen latasi keskiviivan jälkeen kiekon ränniin ja lähti karvaamaan sitä maalin takana kiekon pysäyttäneeltä maalivahti Dominik Hrachovinalta. Tappara-vahti osasi kalastaa Hakuliselta osuman, kun vauhdilla tullut isäntien laitahyökkääjä osui Hrachovinaa olkapäähän.

Sen jälkeen kolme tapparalaista kävi runttaamassa Hakulisen pleksiin. Hakuliselle tuomittiin tilanteesta kaksiminuuttinen. Senkin istui varamies Hakulisen mentyä jäähyn ajaksi pukuhuoneeseen tukkimaan verta valuneen nenänsä. Tapparalaisista Sebastian Repo sai kostosta kaksiminuuttisen väkivaltaisuutena.

- Kohta noita tekee kaikki, jos niistä päästetään kaksiminuuttisilla, Tapola vaahtosi.

Hakulinen sai aiemmin pelissä tällin silmänsä tuntumaan ja pelasi pelin loppupuoliskon ristikko kasvojensa suojana. KooKoon Josh Green sai vihdoin nimiinsä maalin, kun Mikko Lehtosen laukaus kimposi hänen varusteistaan maaliin. Green oli luovinut kymmenen viime peliään vain yhden syöttöpisteen saldolla.

- Maalipaikat menivät laskujemme mukaan hyväksemme 19-10, joten pelin sisällä oli paljon hyvää, No, kieltämättä paikoistamme kahdeksan tuli ylivoiman aikana, totesi KooKoo-luotsi Tuomas Tuokkola.