Yrittäkää edes, harrastelijakoomikot!

Mestis-mestarin liigataival tiivistettynä. Kuva: Jukka Rautio/Europhoto.

Jääkiekkoilun korkein sarjatasomme muistuttaa viikko viikolta enemmän lapsille tarkoitettua keilarataa.

Liigan runkosarja sai yhden uljaimmista huipentumistaan torstai-iltana, kun urhoollisesti läpi kauden tsempannut Mikkelin Jukurit varmisti dramaattisten vaiheiden jälkeen 13. sijan pääsarjassamme. Taiston tauottua Jukureiden nokkamies ja Suomen Jääkiekkoliiton hallituksen varapuheenjohtaja Jukka Toivakka hehkutteli hymy huulillaan seuransa saavuttamaa "Mestiksen mestaruutta" KooKoon ja Sportin jäätyä taulukossa alemmille sijoille.

Aamun valjettua illan tarinoinnit kuitattiin luonnollisesti "vitsipuheeksi". Sen verran tosissaan sketsiviihteen teossa Mikkelissä kuitenkin oltiin, että joukkueen pelaajille oli luvattu rahallisia suoritusbonuksia kyseisen tavoitteen täyttymisestä. Siis pääsarjan 13. sijasta – tai miksi sitä haluaakaan kutsua.

Voi vain kuvitella, miten synkissä tunnelmissa laahustetaan Vaasassa ja Kouvolassa, kun liigajoukkueen statuksella ei pärjätä parhaan Mestis-porukan kisassa.

Jo aiemmin Mikkelin suunnalta on toistuvasti ilmaistu, ettei Jukureiden läsnäolo Liigassa perustu Suomen mestaruuden tavoittelemiselle. Hatunnostoni avoimuudesta, muutaman muun seuran osalta tämä sama on pitänyt päätellä itse toimintaa arvioimalla. Mutta mikä sitten on Jukureiden tai muiden kabinettien kautta pääsarjatasolle nostettujen seurojen olemassaolon tarkoitus? Tai mikä on vaikkapa näille Mestis-mestareille vuodesta toiseen seuraa pitävän Tampereen Ilveksen perimmäinen päämäärä?

Vastauksia odotellessa voi vain todeta, että Liigan oman ja kaikkien yhteisen edun kannalta sarjassa puuhastelee tällä hetkellä turhan monta harmitonta harrastekerhoa.

Kukaan ei oleta, että Jukureiden, KooKoon tai Sportin olisi pitänyt pystyä haastamaan Liigan kultapossukerholaiset mestaruustaistossa juuri nyt. Olisi silti vähintäänkin mukavaa ja rohkaisevaa, jos sarjan tuoreimpien tulokkaiden toiminnassa voisi aistia edes näkymiä tällaisestä päämäärästä. Viimeksi kun perehdyin asiaan, Liiga määritteli vielä itsensä kilpaurheilusarjaksi.

Tämän kiekkosesongin päättyessä mainitut kolme tuoreinta Liiga-tulokasta ovat pelanneet nousujensa jälkeen yhteensä yhdeksän liigakautta. Yhteenlaskettuna tuloksena on Sportin tililleen kirjauttamat kaksi tappiollista säälikierroksen peliä.

Olennaista ei ole edes se, että jääkiekkoilumme pyörii suljettujen sarjojen ehdoilla – mutta ei sitä toisaalta voi sivuuttaa. Peräluukun kohdalta tiukasti tukittu liiga tarjoaa mahdollisuuden sille, että miljoonien eurojen liikevaihdolla varustettu ammattilaisjoukkue voisi keskittyä muuhunkin kuin jonon perässä hiihtelyyn ja liiketoiminnallisten tappioiden minimointiin.

Resurssierot liigan sisälläkin ovat mittavia, mutta kun pelkoa putoamisesta ei todellakaan ole, pienempien seurojen soisi etsivän kilpailuetua tekemällä asioita urheilullisesti laadukkaasti, kunnianhimoisesti ja ehkä jopa uusia menestysuria hakien (kts. KalPa, Kuopio). Yrittäisitte edes, harrastelijakoomikot!

Liiga on kotimaisen urheilun kovin tuote sarallaan. Sen toistaiseksi nauttimaan arvostukseen ja kansansuosioon istuu heikosti se, että osa mukanaolijoista ei varsinaisesti oikeuta läsnäoloaan millään tavalla.

Suljetun sarjan tarkastelu tuo Suomessa aina mukanaan talouspuheen ja vertailun NHL:ään. Pohjois-Amerikan taalaliiga nostetaan mieluusti esikuvaksi ja mittapuuksi, mutta samantapaisilla mittareilla ei kuitenkaan haluta itse toimia. NHL on puhdasveristä viihdeurheilua, jossa moni asia menee urheilun edelle, mutta ison meren takana pahnanpohjimmaisten on oikeuttava olemassaolonsa tai "sarjapaikka" kiikutetaan seuraavaan kaupunkiin ilman karsintoja.

Kun NHL-seuralla menee heikosti, se kauppaa kalliin tähtensä pois ja saa vastineeksi tulevaisuuden rakennuskappaleita, sekä kauden päätteeksi korkean varausoikeuden uuden ikäluokan kärkilupauksiin. Kun liigaseuralla menee huonosti, se kauppaa pois puoli joukkuetta minimoidakseen tilikauden tappiota olemattomilla myyntikorvauksilla.

Tulevaisuutta kirkastavan varausvuoron sijaan liigaseura saa bonuksena pelkän kolauksen jo valmiiksi vaatimattomaan tuotelupaukseensa. Mutta syksyllä voi huoletta jatkaa ihan samaan tapaan. Julkisen keskustelun perusteella tärkeintä tuntuu usein olevan se, että kenenkään muun kuin pelaajien ja valmentajien ei tarvitse olla kohtuuttomasti huolissaan työpaikkansa säilymisestä.

Tätä nykyä kotimaisen ammattilaisurheilun kirkkain tuote muistuttaakin jatkuvasti enemmän lapsia varten suunniteltua keilailurataa. Sitä sellaista, johon on asennettu mukavasti nappia painamalla nousevat apulaidat, ettei keilapallo lipsahda ränniin. Lopulta ainakin yksi keila kaatuu joka heitolla ja kaikki saavat onnistumisen elämyksiä. Tunnelmallinen neon-valaistus takaa sen, että homma näyttää kivalta heitosta toiseen.

Mutta jos suljettu sarja ei tässä kohtaa ole olennaisin asia, mikä sitten on? Omissa urheilu-ihmisen kirjoissa se on yksinkertaisesti urheilu. Liigan on tarkoitus edustaa huippu-urheilua. Se on määritelmällisesti korkeimman kansallisen tason (kansainvälistä tasoa ei enää viitsi pohtia) kilpaurheilua.

Lätkäjätkät ovat valtakunnan kovaäänisintä Kaikki Pelaa -ideologian vastarintaliikettä, mutta samaan aikaan Liiga lipsuu tasaisesti kohti urheilullisista turhuutta, jossa kaikki läsnäolijat pelailevat lähinnä sen perusteella, että ovat sattuneet pääsemään ovesta sisään.

Kilpaurheilussa on lähtökohtaisesti kyse... no, kilpailusta. Siitä, että jokainen osallistuja oon mukana tavoitellakseen menestystä. Kilpaurheiluun kuuluu myös se, että jos eväät eivät riitä kilpailussa mukaan olemiseen, on syytä siirtyä sivummalle treenaamaan.

Arvokisoissa pellen roolissa rimpuillut venezuelalaishiihtäjä oli useimpien mielestä melkein hauska vitsi edes hetken verran. Mutta ei sitä kukaan halua toista kertaa nähdä, vai mitä, Mikkelin vitsiniekat?

Jääkiekkoilijoiden Pelaajayhdistyksen puheenjohtaja Sinuhe Wallinheimo sai pelaajien porut niskaansa arvosteltuaan yhdistyksensä jäsenen Juhani Tyrväisen ala-arvoista sikailua julkisesti. Olisiko nyt sen aika, että muut liigapomot tulevat kertomaan Toivakan Jukalle, mitä mieltä he ovat yhteisen tuotteen julkikuvan pilaamisesta?

Siellä NHL:ssä muuten liigan mainetta lokaavista jutusteluista saisi luultavasti tuhdit sakot. Mutta Suomessa se saattaisi uhata jonkun työpaikan säilymistä, joten se ei varmaankaan sovi.