Viime vuonna sen olisi pitänyt tapahtua

Aina ennen puolivälierien alkua Helsingissä järjestetään pudotuspeli-info, niin myös vuosi sitten. Tuolloin Raumalta lähti tapahtumaan kolmen hengen seurue yhdellä sinisellä henkilöautolla.

Risto Dufva ajoi, minä ja Ilkka Mikkola istuimme kyydissä.

Pitkän automatkan aikana tuli vaihdettua monenlaisia ajatuksia. Luonnollisesti yhteistä puhuttavaa löytyi helpoiten jääkiekosta ja edessä olevasta Lukon ja KalPan puolivälieräsarjasta.

En yritä esittää johtavaa ihmistuntijaa, mutta silti Dufvan olemuksesta huokui itseluottamus. Kaikki tuntui olevan mallillaan.

Jätimme auton parkkiin ja taitoimme viimeisen taipaleen show-paikalle jalan. Hiukan ennen päämäärämme Dufva teki tempun, joka vain vahvisti tunnetta.

Mikkola kieltämättä vaikutti hämmentyneeltä, kun Dufva ohjasi hänet viereensä kultasepänliikkeen ikkunan eteen ja käski minua ottamaan valokuvan. Se olisi sitten valmiina, kun tulee aika kirjoittaa finaaliennakko.

Sattuneesta syystä kuvaa ei koskaan käytetty.

Dufvan tyyli on hyvin avoin, ja hän päästää joskus toimittajia katsomaan joukkueen arkea sisältä päin.

Hän kutsui minut mukaan myös silloin, kun Lukon kauden 2015-16 joukkue kokoontui ensimmäistä kertaa yhteen. Tuolloin ohjelmassa oli teemapäivä Olkiluodon ydinvoimalassa.

Olin myös kuulemassa palaveria, jossa Dufva kertoi joukkueelle, että edessä olevalla kaudella ryhmä on pienempi kuin mihin on totuttu. Ei ole viittä kentällistä, on neljä kentällistä. Varamiehet ovat Keuruulla.

Samalla Dufva ilmoitti, että tarkoituksena on voittaa Suomen mestaruus. Siinä on jokaisella riittävä ruutu, Suomen mestarin pelaavassa kokoonpanossa, hän sanoi.

En ole koskaan aiemmin ollut vastaavassa hetkessä läsnä. En tiedä, onko normaalia ohimennen ilmoittaa, että yritetään voittaa mestaruus.

Dufvan siinä hetkessä sanomana se tuntui arkiselta heitolta. Siinä ei ollut mahtipontista julistuksen makua.

Mietin silloin samaa kuin mietin nyt. Lukon olisi pitänyt voittaa mestaruus 2015 – tai ainakin päästä finaaleihin. Silloin palikat olivat kohdallaan. Silloinen välierätappio oli isku, jonka haavoja piti nuolla henkisesti pitkään.

Kun TPS julkisti raumalaishankintansa, juttelin lehdistötilaisuudessa Jonne Virtasen kanssa. Hän kehotti viemään raumalaisille terveisiä, että kyllä Lukko vielä sen mestaruuden voittaa. Että joukkueesta tulee todella kova.

Olisi voinut tullakin, jos.

Ensinnäkin Lukko ei osunut napakymppiin, kun se etsi kiekollista ykköskorin pakkia. Dufva ja johtavat pelaajat olisivat halunneet, että Mikko Kousa olisi jatkanut sinikeltaisessa pakistossa.

Kousa kuitenkin meni kauden jälkeen olkapääleikkaukseen eikä ollut valmis tekemään sopimusta minnekään ennen syksyä. Lukko ei voinut odottaa.

Markus Nordlundin paluu kasvattajaseuraansa kuulosti kaikkien kannalta hyvältä vaihtoehdolta, mutta kaupat jäivät syntymättä. Lopulta haaviin tarttui Miika Koivisto, jonka kausi meni käytännössä piloille olkapäävamman takia jo elokuussa.

Lukon ydinryhmä oli kapea, joten loukkaantumispeikkoa ei kaivattu kylään. Mutta tokihan se tuli murjomaan menestyshaaveita jo elokuussa.

Eetu Koskelle oli laskettu kakkossentterin ruutu. Hän loukkaantui kauden aikana kaksi kertaa pahasti ja päätti sesongin Jukureissa. Olavi Vauhkosen taas piti olla maaleja tekevä täsmäase, mutta hän vietti suurimman osan kaudesta fysioterapeutin kuntoutuksessa.

Kosken loukkaantumiset paljastivat Lukon sentteriosaston kapeuden. Lukon joukkue oli monta kuukautta yhtä sentteriä vajaa, mutta Dufva ei sitä suostunut julkisuudessa itkemään.

Ei, vaikka minäkin sitä monta kertaa yritin.

On todella kunnioitettavaa, että Dufva vei Lukon CHL:n välieriin. Kiinnostus Mestareiden liigaa kohtaa oli kuitenkin sen verran laimeaa, ettei sinänsä hieno suoritus saanut kaupunkia sinikeltaiseksi.

Omat vaikeutensa matkaan toi se, että kuluva kausi oli saranakohta – yhden aikakauden päätös oli käsillä, seuraava jakso alkamassa.

Marraskuussa moni pelaaja sai tietää, ettei hän sovi ensi kauden suunnitelmiin. Se vaikutti pelaamiseen, ja sen käsitteleminen vei aikansa. Se on täysin inhimillistä. Siitä ei kannata syyttää yhtäkään Rauman Lukko Oy:n työntekijää vaan systeemiä ylipäänsä.

Pudotuspeleihin mennessä turbulenssi oli laantunut, ja pelaajatkin olivat valmiita palvelukseen. Itseluottamusta hönkiväksi voittajaryhmäksi Lukko ei kuitenkaan enää kasvanut.