Toronton suomalaisnousukas kovassa paikassa - kokeeko hän kärppätähden kohtalon?

Miro Aaltonen ja Joonas Kemppainen pelasivat yhdessä MM-kisoissa. Ville Lajunen (vas.) menossa mukana. Kuva: Jukka Rautio

Joonas Kemppainen starttasi Oulun Kärpissä pelatun huippukauden jälkeen Boston Bruinsin harjoitusleirille syksyllä 2015. Kemppainen taisteli itselleen nelossentterin paikan ja murtautui avauskokoonpanoon heti runkosarjan alussa.

NHL-uran avausmaalikin syntyi 23. lokakuuta New York Islandersia vastaan. Kaikki näytti ulospäin hyvältä. NHL-paikan nappaaminen oli onnistunut varaamattomalta eurooppalaiselta heti ensimmäisellä yrityksellä.

Kiiltävän ulkokuoren alla kyti paljon karumpi todellisuus.

Kemppainen pelasi Bruinsin nelosketjun keskellä. Välillä peliaika jäi alle kymmenen minuutin. Kärpissä Kemppainen oli tottunut hyppäämään jäälle aina kun Kärpät sai ylivoiman – nyt siitä saattoi vain haaveilla.

Kemppainen sai 44 ottelussa tilille kaksi maalia ja kolme maalisyöttöä. Kauteen tuli kuukauden pelipaussi joulukuussa tuleen loukkaantumisen takia. Kauden loppu kului lähinnä AHL-joukkue Providence Bruinsissa.

NHL-reissu jäi vuoden mittaiseksi. Seuraavaksi kaudeksi keskushyökkääjä suuntasi KHL:ään Sibir Novosibirskin riveihin.

Ei Kemppaisen reissu mikään katastrofi ollut. NHL:ssä on monta huonompaakin pelaajaa. Kemppainen pelasi monta uskottavaa ja vahvaa peliä pienessä roolissa.

Kyse ei ole aina siitä, pystyykö joku pelaaja pelaamaan NHL:ssä, vaan enemmänkin kokonaisuudesta. Pelaajan on ajateltava uraansa isommassa kuvassa.

Onko NHL-status isompi juttu kuin oma urakehitys ja työviihtyvyys?

Toronto Maple Leafsin Miro Aaltonen joutunee pohtimaan lähitulevaisuudessa saman kaltaisia asioita kuin Kemppainen.

 

Aaltonen lähti haastajan asemasta Maple Leafsin harjoitusleirille, mutta hän on pannut hyvillä otteillaan päävalmentaja Mike Babcockin tiukkaan paikkaan. Kanadan maajoukkueen mestarivalmentaja miettii tosissaan, paneeko hän kauden avauksessa suomalaisen nelosketjun keskelle.

Babcockin ja Toronton pelaajat ovat jakaneet ylisanoja Aaltosen pelinäkemyksestä ja oppimiskyvystä, mikä sinänsä on hyvä asia. Sanat ovat kuitenkin vain sanoja. Aaltoselle ei riitä, että hän on yhtä hyvä tai vähän parempi kuin muut samasta pelipaikasta kilpailevat. Hänen pitää olla rutkasti parempi.

Aaltonen kamppailee nelossentterin paikasta lähinnä 37-vuotiaan kiekkokiertolaisen Dominic Mooren kanssa. Moore on luotettava ja tasapainoinen sentteri, josta valmentaja tietää mitä hän tuo pöytään. Babcock tietää myös sen, että Moore on kulmikas ja verkkainen liikkeissään, eikä häneltä voi enää odottaa huikaisevaa kehitystä.

Aaltonen sen sijaan imee kaiken opin, jota hänelle annetaan. Babcock pystyy vielä muovaamaan Aaltosta omiin tarpeisiinsa, nopeallakin aikataululla.

Toronto on seurana vahvassa nousukiidossa ja matkalla Stanley Cup -haastajaksi. Jopa Lou Lamoriello on myöntänyt, että kannujahdin aikataulu nopeutui lupaavan viime kauden takia.

Maple Leafs ei ole aloittamassa viiden vuoden Miro-projektia, jonka hedelmät korjataan 2020-luvulla.

Babcock on niin kunnianhimoinen ja pedantti valmentaja, ettei hän katsele montaa vaihtoa alisuorittavaa suomalaista edes alimmissa ketjuissa. Jos Aaltonen ei sovi Babcockin palettiin, mies vaihtuu. Maple Leafs ei ole aloittamassa viiden vuoden Miro-projektia, jonka hedelmät korjataan 2020-luvulla.

 

Aaltosen yltäminen NHL:n porteille ei ole sikäli yllätys, että hän on osoittanut maajoukkueessa ja KHL:ssä olevansa huipputason pelaaja. Viime kausi oli suorastaan loistava Vitjazin riveissä.

Isoin kysymys on, miten Aaltonen pystyy muuntautumaan hujauksessa uuteen sarjaan ja uuteen rooliin.

Nelosketjun sentterin ruutu NHL:ssä on koiran homma. Tai karhun homma.

Yrität pitää jalkojasi penkillä lämpimänä samalla tavalla kuin talviuntaan nukkuva karhu, joka hytisee pesässä pitääkseen aineenvaihduntaa käynnissä.

Yrität pitää jalkojasi penkillä lämpimänä samalla tavalla kuin talviuntaan nukkuva karhu, joka hytisee pesässä pitääkseen aineenvaihduntaa käynnissä. Seuraat, kun oma joukkue pelaa ylivoimaa. Seuraavaksi jäätytöt tulevat kolaamaan kenttään mainoskatkolla.

Kun hyppäät kylmänä jäälle, tuntuu samalta kuin sinut olisi heitetty mopoautolla keskelle Malesian GP:tä. Vastustajan valmentaja tekee kaikkensa, että saisi nöyryytettyä sinua lisää heittämällä kehiin oman tuoreen ykköskenttänsä. Ensimmäisen kulmakamppailun jälkeen jalat ovat hapoista tönkkönä.

Omiin ei saisi mennä yhtään maalia, tai peliaika vähenee entisestään. Kun häviät kaksi oman pään aloitusta, saat koutsilta vaihtoon liukuessa kunnon Hannu Jortikka -tuijotuksen.

Omalla alueella pitää purkaa kiekot nöyrästi keskialueelle. Mielellään yhdellä kosketuksella ja laidan kautta. Syöttö Matt Martinille on sama kuin heittäisit kiekon mereen. Ei sitä sieltä takaisin saa.

Kun saat vihdoin ketjusi kanssa laukauksen aikaiseksi ja aloituksen toiseen päätyyn, hyppää Auston Matthewsin ketju kehiin yrittämään maalintekoa.

Hyvä puoli on se, että pelin jälkeen saat jutella kopissa rauhassa paikalle eksyneen suomalaistoimittajan kanssa. Paikalliset mediagurut ovat kärkiketjujen tähtien kimpussa.

 

Aaltonen on nyt tilanteessa, jossa mitataan hänen ylärajansa urheilijana – varsinkin henkisesti.

Aaltonen tietää itsekin, ettei hänellä ole ilman loukkaantumisia mitään mahdollisuutta ylittää ketjurankingissa Matthewsia, Nazem Kadria ja Tyler Bozakia. Nelossentterin rooli on tällä kaudella hänen ykkösketjunsa.

Aaltosella voisi olla tulevina kausina pelipäätä pelata hyökkäävämmässä roolissa NHL:ssä, mutta hänen tiensä perille kulkee linnuntien sijaan mutkaista ja savista kinttupolkua.

Aaltosella voisi olla tulevina kausina pelipäätä pelata hyökkäävämmässä roolissa NHL:ssä, mutta hänen tiensä perille kulkee linnuntien sijaan mutkaista ja savista kinttupolkua. Hyvin mahdollinen AHL-passitus ei saa jäädä kaivelemaan liian pitkäksi aikaa.

Eurooppalaisessa huippujoukkueessa olisi kivaa pelata tähtiroolissa hyvällä palkalla. Siitä olisi keväällä mukava lähteä keväällä Leijonien riveihin MM-kisoihin koko kansan pällisteltäväksi. Ei siitä häntä kukaan tuomitsisi.

Pahimmassa tapauksessa Aaltonen voi menettää koko pelillisen identiteettinsä, jos hän joutuu höyläämään pitkään pienellä peliajalla nelosessa.

Ei silti kannata miettiä liikaa. Jätä se Miro meidän itsetunto-ongelmaisten hokitoimittajien huoleksi. Urku auki ja peliä. Aika harvalla ihmisellä on mahdollisuus pelata minuuttiakaan Toronto Maple Leafsin paidassa.

Jos Aaltosen NHL-reissu jää Kemppaisen tapaan vuoden mittaiseksi, onpahan ainakin pantu kaikki peliin.