Teemun blogi

Someraivo on yhdyssana, josta noin neljä miljoonaa suomalaista ei ole koskaan kuullutkaan. Jäljelle jäävistä 1,3 miljoonasta loput on joko ollut a) someraivostuttamassa tai b) someraivoamassa. Tai sitten vaan kohauttanut olkapäitään ja c) jättänyt jupakat ja jupinat noteeraamatta.

En seuraa Twitterissä sen paremmin Teemu Selännettä kuin Aleksi Valavuortakaan, mutta se ei tietenkään ole estänyt huomaamasta, millaisia ajatuksia energinen kaksikko on tuonut julki.

Jakoja eli re-twiitauksia liikkuu sosiaalisen median maailmassa niin runsaasti, että jokainen vähänkin vesilasin pintaa läikyttävä kommentti tai näkemys ylittää uutiskynnyksen myös perinteisessä mediassa.

Erikseen kumpikin saattaa osata nostaa agendalle napakoitakin keskustelunavauksia, mutta yhdestä ja samasta aiheesta innostuessaan tuntuu käyvän kuin entisaikojen pakkiparille. Tulee törmäys vastustajan maalin takana.

Tuorein kohu liittyi siihen, kun Selänne jakoi Valavuoren maahanmuuttokriittisiä kommentteja ja otti osaa keskusteluun. Seurasi parin–kolmen päivän somemyrsky, mikä on Selänteen aseman tietäen ja tulenarka aihe huomioon ottaen enemmmän kuin ymmärrettävää.

Selänteen kotisivuilleen kirjoittama blogi ”Huoleni Suomesta ja turvallisuudesta” oli kohun jälkeen sen verran osuvaa tasoittelua, niin puntaroitua puhetta ja sanojen taivutuksia myöten oikeaoppista suomea, että se lähes jopa hämmästyttää. Mutta hyvä niin. Nettimaailmakaan ei tarvitse enää yhtään triplahuutomerkkiä.

Tämän viikon tekstianalyysin perusteella Selänne on parhaimmillaan pidemmissä teksteissä, lyhyissä tekstiviestin mittaisissa twiiteissä hänet tunnutaan ymmärtävän jokseenkin järjestäen väärin. Niin se oli peliurankin aikana: pienessä roolissa homma ei toiminut, isoilla minuuteilla syntyi tulosta.

Tästä voisi päätyä toivomukseen. Teemu, kirjoita mieluummin blogia, jätä 140 merkin mikroblogit muiden julkaisualustaksi.