Sukupuoleton rakkaudentunnustus Eeva Perttulalle, patakuningattarelle, Ässien uudelle toimitusjohtajalle

Kun näin ensimmäistä kertaa Eeva Perttulan eilen sunnuntaina Arto Nybergin ohjelmassa, ostin välittömästi Ässien toimitusjohtajavalinnan idean. Perttula keinui lähetykseen sisään \,,/-merkillä, mustassa nahkahameessa, mustiksi lakatuissa kynsissä, mustissa 12 sentin koroissa ja räikeänpunaisella huulipunalla.

Perttula on Ässien uusi toimitusjohtaja vuoden 2017 alusta lähtien. Hän sopii Ässien brändiin kuin nenä päähän, ja samalla uudistaa sitä. Ässät on harvoja suomalaisia urheiluseuroja, joilla ylipäätään on brändi. Mistä brändissä on kysymys, siihen onkin vaikeampi vastata.

Jos brändin voisi selittää, sitä voisi matkia. Brändissä on jotain mystistä, joka kurkottaa sanojen ulottumattomiin. Siksi en tässä yhteydessä edes yritä selittää Ässien brändiä, mutta hiljennyn hetkeksi muistelemaan Juha Metsolan vuoden 2013 kommenttia kiekon hukkumisesta ihmismereen. Se ei olisi voinut olla mikään muu ihmismeri, yleisö. Kiekko hukkui pimeyden ytimeen, (pata)mustaan aukkoon.

Nykyään puhutaan sukupuolettomasta kasvatuksesta, lastentarhoista ja leluista. En aivan täysin allekirjoita tätä ideaa, koska biologialla on, ja tulee aina olemaan, oma merkityksensä, oma rikastuttava lisänsä elämämme diversiteettiin. Ajatus sukupuolettomuudesta on kuitenkin tässä ajassa aivan oikeansuuntainen, sillä tasa-arvovaje on edelleen vahvasti hengissä. Sukupuoli kategoriana tulkoon takaisin vasta, kun elämme aidosti tasa-arvoisessa yhteiskunnassa.

Siksi tässä jutussa ei tarkoituksella ole esineellistävää henkilökuvaa. En tiedä, uskotteko siellä kotona, mutta en ilahtunut Perttulan pestistä sukupuolen vuoksi. Voin vilpittömästi vannoa käsi korttipakalla, että en nähnyt Perttulassa sukupuolta. Ilahduin ennen kaikkea toiseudesta, monimuotoisuudesta. Samalla innokkuudella olisin toivottanut tervetulleeksi maahanmuuttajan tai saamelaisen. Minulla ei ole mitään Liigan toimitusjohtajia vastaan, mutta onhan prototyyppi kliseisesti suomalais-ugrilainen setämies. Jääkiekko ei kehity, ellei se tavoita uusia kohderyhmiä, ylitä kulttuurisia rajoja.

Perttula on raikas tuulahdus erämaassa. Perttula on uusi elämä, sen dna, joka nousi merestä ja sikisi Ässien henkisestä perimästä. Perttula on sukupuoleton inkarnaatio Vellu Ketolan habituksesta.

Kaiken lisäksi Perttula tekee väitöskirjaa jaetusta johtajuudesta ja vieläpä suomalaiseen hevimusiikkiin erikoistuneesta Sakara-levy-yhtiöstä. Harva iskee yhtä syvälle suomalaiseen sieluun kuin hevi. Kuivakka akateemisuus ei sovi Ässien brändiin tippaakaan, mutta tässä tapauksessa sekin on vain elähdyttävä lisä.

Ainoa huolenaiheeni kuuluu, onko Perttulan hahmo jopa liian sarjakuvamainen, karikatyyrinen. Tyylikkyys kun on hienoviritteistä, pienillä nyansseilla vihjailevaa. Toisaalta Ässien brändiin eivät kuitenkaan sovi hienoviritteiset puolivalot. Ässissä ei ole kysymys milanolaisesta tyylikkyydestä vaan eläimellisestä alkuvoimasta.

Toiseus, pikkumusta, akateemisuus, hevi, Ässät ja jääkiekko muodostavat keitoksen, jota on mahdoton vastustaa. Perttula on Liiga-historian paras toimistopuolen rekrytointi.