Sarjarakenne ei ratkaise talousongelmia

Johan Porsberger ja Fredrik Forsberg tuulettavat tällä kaudella Allsvenskanissa, mutta eivät silti piilossa katseilta. Leksand on Ruotsin suosituin jääkiekkoseura. Kuva: Christer Thorell/All Over Press

SM-liigan ja Ruotsin SHL:n liikevaihdot olivat vuosituhannen vaihtuessa suurin piirtein samalla tasolla. Suomalaisten hallikanta oli selkeästi edellä. Olihan meillä hulppeat Helsingin, Espoon ja Turun areenat kera aitiosaneerattujen maakuntahallien. SM-liiga suljettiin vuonna 2000, vain viisi vuotta MM95-huuman jälkeen, kun nousukarsinnat Kärpille hävinnyt Pelicans sai pitää sarjapaikkansa.

Viime viikolla Ruotsista kuului merkittäviä ulostuloja. Ensin SHL ilmoitti tavoittelevansa uudessa strategiassaan maailman kakkosliigan titteliä. Heti perään Allsvenskanin kuudelta isolta organisaatiolta tuli tiedote, jossa ykskantaan ilmoitettiin, että nykyinen malli ei käy. Palan painikkeeksi joukkueet uhkasivat juniori- ja naiskiekon alasajolla.

Asiassa on hiertänyt muutama merkittävä seikka. Ensinnäkin SHL laajentui 14 joukkueen sarjaksi kaudella 2015 – 2016, jonka johdosta karsintasarjaa muutettiin. Se koettiin Allsvenskanissa epäreiluksi ja askeleeksi kohti suljettua sarjaa. Toinen kivi kengässä on tuore mediakumppanuus. Arvioiden mukaan kuuden vuoden sopimus on arvoltaan noin 52 miljoonaa euroa per sesonki. SHL tulouttaakin seuroilla tulevaisuudessa noin 4,5 miljoonaa (€) media- ja sponsorituloina. Moni sanoo, että vaikka sarja pysyy jatkossakin auki, se ”sulkeutuu” rahan voimalla.

Allsvenskanissa on tällä hetkellä perinteisiä ruotsalaisia seuroja: Leksand (kapasiteetti 7650), Modo (7600), AIK (8094), Björklöven (5450), Timrå (6000) ja Södertälje (6200). Nämä joukkueet ovat voittaneet yhteensä 21 Ruotsin mestaruutta. Lienee selvä, että julkitulossa oli painoarvoa.

Leksand on koko Ruotsin suosituin jääkiekkoseura. Sen yleisökeskiarvo on, SHL-seurat mukaan lukien, kuudenneksi paras. Tällä hetkellä joukkueen pelaajabudjetti on noin 1,6 miljoonan euroa. Viime kauden päätteeksi Leksand sai tippuessaan 600.000 euron kipurahat SHL:lta. Kun perinteiset AIK ja Leksand pelasivat reilu viikko sitten, Tukholman Hovet oli loppuunmyyty. 8094 katsojaa.

Käsittääkseen tilanteen kärjistymistä, pitää ymmärtää ruotsalaista kulttuuria. Karsintasarjat ovat aina olleet iso osa kevään draamaa. Se on tuonut ryhtiä monen seuran johtamiseen, olkoonkin, että toinen puoli on kärsinyt taloudellisesti. Edelleen moni haikailee vanhan karsintamallin perään, jossa kaksi SHL- ja neljä Allsvenskan-joukkuetta pelasivat kaksinkertaisen sarjan. Sen mediahuomio nousi usein SHL:n välierien rinnalle, joskus jopa ohi. Parhaimmillaan otteluihin myytiin miltei 200.000 lippua. Kvalserien oli kiekkojännärin must-tuote – todellinen ”taivas ja helvetti”.

Karsintojen suosiosta voi päätellä, että myös media on saanut omansa. Lieneekö tästä syystä eri lehdistä löytyy kriittisiä puheenvuoroja vallitsevasta kehityksestä. Olkoonkin, että otteet julkisuudessa ovat rajuja, maan tapoihin kuuluu, että moni osapuoli ottaa osaa keskusteluun. Ylipäätään se, että asiasta keskustellaan, kertoo avoimesta lähestymisestä ongelmakohtiin ja haasteisiin sekä läpivalaisee päätösprosesseja.

SM-liigaseurojen yhteenlaskettu liikevaihto on kasvanut suljetun sarjan aikana noin 2,5 kertaiseksi. Samassa ajassa avoimena pysynyt SHL on kasvanut noin puolta suuremmaksi vähemmällä joukkue- ja pelimäärällä. Esimerkiksi SHL:n pienimpiin lukeutuvan Örebron (5500) pelaajabudjetti on isompi kuin yhdelläkään liigajoukkueella. Vielä vuonna 2009 Örebro pelasi division ettanissa – ”Ruotsin Suomi-sarjassa”. Sen kasvutarina hakee vertaistaan. Kaikilla viidellä SHL-kaudella areenan täyttöprosentti on ollut yli 95%.

SM-liigan sulkemista perusteltiin 17 vuotta sitten ja yhä edelleen talouden kuntoon saattamisella. Kuitenkin samalla aikajaksolla seurat ovat tehneet kumulatiivisesti noin 100 miljoonaan euroa tappiota. SM-liiga on valunut maailman kakkossarjasta kansainväliseksi kasvattaja-alustaksi.

Katsoessani Suomi-kiekon sarjoja ruotsalaisesta näkövinkkelistä, eniten huolettaa juurikin SM-liigan tilanne. Kun 10 vuotta sitten Harri Lintumäki ja kumppanit värväsit Tsekin maajoukkuetähtiä piskuiseen HPK:hon, värvätään liigaan nykyisin ulkomaalaisiapelaajia EBEL:stä, Italiasta, Norjasta, Allsvenskanista, farmin farmista ja yliopistoista. Samaan aikaan meidän lahjakkaita junioreita lähtee Pohjois-Amerikan ja Ruotsin sarjoihin. Tämä trendi ei tee hyvää Suomen jääkiekolle.

SHL ja Allsvenskan ovat yhtiöitetty omiksi päätöksentekoyksiköiksi. Kulloinkin sarjassa pelaavat joukkueet liittyvät liigansa osakkaiksi. Ruotsin jääkiekkoliitto ”luovutti” SHL:lle oikeudet mediasopimukseen 17 vuotta sitten. Sen jälkeen sarjalle on valunut mediakorvauksia monta sataa miljoonaa euroa. Monen mielestä tämä peliliike pelasti Ruotsin pääsarjan.

Nyttemmin esiin on nostettu myös se vaihtoehto, että mediaoikeuksia tulevaisuudessa hallitsisikin uudestaan jääkiekkoliitto. Hyvä esimerkki tulee nimittäin maan ykköslajin puolelta. Ruotsin jalkapalloliitto omistaa pääsarjojen mediaoikeudet. Se jakaa korvauksen suhteessa pääsarja 70 prosenttia ja kakkossarja 30 prosenttia. Tällä toiminnalla on saatu lajipeitto koko Ruotsiin, tasattu sarjojen taloudellisia eroja ja vähennetty painetta pääsarjan hallitsemattomalta laajentamiselta. Jalkapallo on Ruotsin ykköslaji, joka dominoi etenkin suurissa kaupungeissa kuten Tukholmassa, Göteborgissa ja Malmössä.

Sekä Suomi että Ruotsi yhdessä ovat osoittaneet, että erilaiset sarjarakenteet eivät ratkaise talousongelmia. Sen ratkaisee johtaminen, intohimo, osaamisen kehittäminen ja yhteistyö. Aika moni konkurssikypsä jääkiekkoyhtiö on noussut jaloilleen omalla juoniorityöllä. Siitä hyvänä todisteena käyvät vaikkapa Lahden Pelicans ja Frölunda Indians.