Palomäen NHL-kolumni: Tässä on NHL:n pudotuspelien alkukiihdytyksen suurin floppi – jopa ylistetyn kultasormen sädekehä himmenee

Morgan Rielly, Nazem Kadri ja Leo Komarov.
Nazem Kadri on varmasti ulkona otteluista kolme ja neljä. Myös Leo Komarovilta pelit saattavat jäädä väliin. Ikävä tulee. Kuva: Kyle Ross / All Over Press

Myönnetään heti kärkeen: NHL:n pudotuspelit on hädin tuskin saatu käyntiin. Tämä on juuri se vaihe, jossa on todennäköisintä tehdä juuri se liian pitkälle menevä johtopäätös, jonka takia saa sovitella aasinhattua päähänsä viikon päästä.

Esimerkiksi keväällä 2014 kyselin twitterissä polleana, onko Los Angeles Kingsin nykyrunko tullut polkunsa päätepisteelle, kun Kings oli avauskierroksen ottelusarjassa 0–3-tappiolla San Jose Sharksia vastaan. Twiitti näytti aika hölmöltä pari kuukautta myöhemmin, kun Kings juhli toista Stanley Cupiaan kolmeen kauteen (olkoonkin, että siihen kevääseen sen rungon menestystarina lopulta tyssäsi).

Joku on joskus sanonut, että virheistä kannattaisi oppia, mutta ei voi mitään. Odotusarvo Boston Bruinsin ja Toronto Maple Leafsin välistä ensimmäisen pudotuspelikierroksen ottelusarjaa kohtaan oli niin kova, että kahden ensimmäisen ottelun jälkeen on pettynyt olo.

Bruins on kyllä vastannut odotuksia. Enemmänkin. Kun pyyhkii NHL:n runkosarjassa kuudenneksi eniten pisteitä keränneellä joukkueella kahdesti lattiaa (tulokset 5-1 ja 7-3), ei voi paljon enempää pyytää. Bruins on lähettänyt pelottavan myrskyvaroituksen Tampa Bay Lightningin ja monen muun joukkueen suuntaan.

Ongelma on se toinen joukkue. Jotta tango olisi silmiä hivelevää, tarvitaan myös toinen tanssitaitoinen osapuoli. Se ei ole vielä ilmaantunut paikalle.

Jos odotusarvona oli tulinen tango, olemme nähneet sen sijaan perheväkivaltaa lähentelevän yksipuolisen muilutuksen, jossa isä on vähän liian kovakouraisesti opastanut poikaa tavoille.

Sitä se on nimittäin ollut – vääntöä isät vastaan pojat. Isän roolin on ottanut Bruins, pojan roolissa on nähty Maple Leafs.

***

Paperilla kaiken piti olla niin tasaista kuin vain kuvitella saattaa. Kaksi luisteluvoimaista ja rohkeasti karvaavaa ja kiekkoa liikuttavaa joukkuetta iskevät yhteen. Molemmilla piti olla helmikuun lopun kilpavarustelun seurauksena vähintään neljä tasapainoista ketjua. Pakeissa Bruinsilla oli ohut etu ennen sarjaa, mutta sittenkin vain ohut etu.

Maalivahtipelin piti olla tasan. Erikoistilanteissa ei pitänyt syntyä suurta eroa, sillä molemmilla oli runkosarjassa sekä yli- että alivoima NHL:n eliittiluokkaa. Käänteentekevää yksilötaitoakin molemmilta piti löytyä, joskin oli pieni kysymys, miten Toronton Auston Matthews adjutantteineen pärjää Bostonin Patrice Bergeronille.

Auston Matthews.
Auston Matthewsista on viritelty jo katoamisilmoituksia Torontossa. Kuva: NHL

Mikä ihme sitten selittää sen, että Maple Leafs on täysin sillassa kahden ottelun jälkeen? Se, että Bruins on osannut löytää Toronton kaikki heikkoudet ja iskenyt niihin surutta. Buce Cassidy on vienyt päävalmentajien taistelussa kultasormen maineessa olevaa Mike Babcockia 100-0. Bruins on pystynyt iskemään jopa niihin heikkouksiin, joita Torontolla ei tiedetty olevan!

Hyvä esimerkki on se, että Bruins on paketoinut jo kaksi ottelua suhteellisen varhain erikoistilanteissa. Sekä ensimmäisessä että toisessa ottelussa Bruins on tehnyt kaksi ylivoimamaalia, joihin Maple Leafs on pystynyt vastaamaan yhteensä vain yhdellä. Senkin James van Riemsdyk teki toisen ottelun päätöserässä, kun ottelu oli jo ratkennut.

Jos jonkin pelin osa-alueen piti suorastaan suosia Torontoa, se oli erikoistilanteet. Toki Bostonin ylivoima oli aavistuksen tehokkaampaa runkosarjassa, mutta edistyneemmät tilastot huusivat, että Toronton maaliodote erikoistilanteissa on parempi. Sen piti näkyä.

Ei ole näkynyt. Boston on pyllistänyt edistyneemmille tilastoille ja lyönyt Torontolle luun kurkkuun. Toisen ottelun avauserän Bruins vei tyrmäävästi 4-0, vaikka se loi koko erässä vain kuusi maalipaikkaa.

Siinä on aivan riittävästi tilastoa sulateltavaksi.

***

Nyt voi tietysti miettiä, että ei Bruins koko loppusarjaa tee maaleja näin kovalla hyötysuhteella. Ei varmaan teekään, mutta ei missään nimessä ole sattumaa, että Bruins on ollut näin tehokas.

Patrice Bergeron.
Patrice Bergeron on sitkeä pala purtavaksi Maple Leafsille. Kuva: NHL

Bruins on yksi NHL:n vaarallisimmista joukkueista – ellei vaarallisin – hyökkäysalueella. Riistopeli tuottaa suoria paikkoja syvällä, mutta ennen kaikkea Bruce Cassidyn valmentama joukkue edustaa evoluution terävintä kärkeä hyökkäysalueen hyökkäyspelaamisessa.

Bruins ei anna päätypelissään yhtään armoa vastustajalle. Kaikki toiminta tähtää jatkuvasti kohti maalia. Kiekottomien pelaajien liike ja paikanhaku on sellaisella tasolla, että vastustajan alakolmio ei voi nukahtaa hetkeksikään. Jos näin tapahtuu, maalilla on hetkellinen ylivoima – ja silloin tärähtää omissa nopeasti.

Ongelma numero yksi: puolustuskalusto on Maple Leafsin heikkous. Eikä keskushyökkääjäosastokaan nyt mitenkään aukottomalta ole näyttänyt. Bruins on pystynyt rakentamaan niin laadukkaita maalipaikkoja, että kova onnistumisprosentti on vain loogista seurausta.

Ongelma numero kaksi: Bruins pystyy väsyttämään vastustajan puolustajia ja keskushyökkääjää päätypelillään niin uuvuksiin, että hyökkäysterä tylsyy vaihdon sisällä olemattomiin – siis, jos hyvin käy. Hyökkäyspelaaminen menee väkisinkin harppuunamaiseksi, jos viisikossa on yksi tai kaksi pelaajaa, joilla riittää omissa painimisen jälkeen virta lähteä hyökkäämään.

Kun hyökkäyspelaaminen tyrehtyy, vastustaja vyöryy syvään heti uudestaan. NHL-jääkiekko on mennyt pitkälti taisteluksi hyökkäysajasta, ja sitä taistelua Bruins on varsinkin otteluiden avainhetkillä – ensimmäisen ottelun toisessa erässä ja toisen ottelun ensimmäisessä erässä – dominoinut.

Räikein esimerkki on tietysti ollut ykköskenttien taistelu. Patrice Bergeronin ketju voitti avausottelussa omat maalipaikkansa 6-0 ja alisti Auston Matthewsin yhteen paikkaan. Toki Matthewsin ketju teki ainoasta paikastaan maalin, mutta sekin johtui pitkälti siitä, että Bergeronin ketju ei kokonaisuudessaan ehtinyt vielä jäälle.

Toisessa ottelussa Bruins nosti jopa aavistuksen jalkaa kaasulta, mutta silti Bergeronin ketjun maalipaikat kahdessa ottelussa ovat yhteensä 14-4 tasakentällisin. Matthewsin ketju – johon haettiin uutta muotoa toisessa ottelussa surkean avauserän jälkeen – loi kyllä toisessa ottelussa seitsemän maalipaikkaa, mutta saman verran tuli myös omiin. Tilanteen luonnollisesti nostamat riskikertoimet näkyivät hyvässä ja pahassa.

***

Maple Leafs ei tietenkään vielä ole toivottomassa tilanteessa. Kotiottelut voittamalla tilanne on taas täysin auki. Kun Mike Babcock pääsee kotiotteluissaan käyttämään peluutusetua, on auringonvarmaa, että Matthewsin ketju ei monta vaihtoa Bergeronin porukkaa vastaan pelaa.

Bruinsin muut ketjut eivät itse asiassa ole olleet mitenkään ylitsepääsemättömiä ottelusarjan alussa. Jos Babcock päättää, että Matthews pelaa jatkuvasti Sean Kuralyn johtamaa ketjua vastaan, se matchup suosii voimakkaasti Maple Leafsia. Kuralyn ketjun yhteenlasketut maalipaikat otteluista yksi ja kaksi ovat synkästi 1-6.

Sean Kuraly.
Sean Kuraly – Bruinsin heikko lenkki? Kuva: NHL

Perusongelma on silti Babcockille täysin sama: miten ihmeessä pysäyttää ottelusarjan ja koko NHL:n paras ketju? Peluutusetu tarkoittaa myös sitä, että Babcock pääsee laittamaan haluamansa ketjun Bergeronia vastaan vaihdosta toiseen. Mutta: mikä se ketju on, joka tämän pysäyttää?

Ennen ottelusarjan alkua Babcockilla oli varmasti vastaus kysymykseen. Vastaus olisi ollut Nazem Kadri, jonka laidoille olisi todennäköisesti kotiotteluissa istutettu Patrick Marleau ja Leo Komarov.

Noh, Kadri meni hölmöilemään itsensä kolmen ottelun pelikieltoon. Kaiken lisäksi Komarov loukkaantui toisessa ottelussa, ja hänen pelikunnostaan ei ole kenelläkään minkäänlaista tietoa. Babcock menetti Bostonissa siis todennäköisesti kaksi parasta shutdown-pelaajaansa.

Onko vastaus siirtotakarajalla Montréalista hankittu Tomáš Plekanec? Siis se sama Plekanec, jonka Babcock on haudannut nelosketjuun? Siis se sama Plekanec, jota kohtaan Babcock ei ole osoittanut minkäänlaista luottamusta – todennäköisesti vajavaisen luisteluvoiman takia?

Ja vaikka Plekanecista olisi tehtävään, mistä hänelle löytyy riittävän hyvät laitahyökkääjät tehtävään? Onko kandidaattien kärkipäässä oleva Kasperi Kapanen vielä riittävän rutinoitunut pelaaja tällaiseen tehtävään?

Ainahan Babcock voi toki palata alkukauden hurlumhei-peliinsä ja toivoa, että Maple Leafs tekee enemmän maaleja kuin Bruins. Bergeronin ketju – laidoilla Brad Marchand ja David Pastrňák – on mättänyt kahteen peliin yhteensä 20 tehopistettä, joten onnea vaan yritykseen.

Jotain Babcockin on kuitenkin keksittävä – ja nopeasti. Kahden ensimmäisen ottelun selkäsaunat ovat nimittäin jo himmentäneet hänenkin sädekehäänsä, kun vastauksia ei ole tahtonut löytyä.

Harha-askeliin ei enää ole varaa. Juna on jo kovaa vauhtia karkaamassa.