Palomäen NHL-kolumni: Supertähdet palanneet valokeilaan – NHL-syksyn sisupussilla pelottava eturintama

Ryan Getzlaf.
Ryan Getzlaf johtaa taas joukkojaan edestä. Kuva: NHL

Jos NHL:ssä jaettaisiin sisupuukkoja, tällä kaudella niiden saajaksi olisi vain yksi vaihtoehto. Anaheim Ducks on kamppaillut koko kauden sellaisen loukkaantumissuman kanssa, että mikä tahansa joukkue olisi ollut helisemässä.

Ducksin man games lost -tilastot tältä kaudelta ovat lohduttomia. Lukema 232 on omaa luokkaansa NHL:ssä. Keskiarvoisesti puhutaan siis 5,5 pelaajan poissaolosta joka ikisestä ottelusta tähän päivämäärään asti.

Jos jopa niin laadukas joukkue kuin Tampa Bay Lightning romahti loukkaantumisten (ja ennen kaikkea vakavien palkkakattohaasteiden) takia viime kaudella pudotuspelien ulkopuolelle, se kertoo kaiken oleellisen loukkaantumisten mahdollisista vaikutuksista. Ducksilta puuttui koko syksyn ajan noin kentällinen avainpelaajia, minkä olisi pitänyt näkyä väistämättä.

Kaiken lisäksi verottaja iski vielä suoraan sydämeen. Ducksilla on joukkueena yksi ehdoton vahvuus: NHL:n eliittiluokan sentteriosasto. Koko syksyn ajan siltä oli sivussa kakkossentteri Ryan Kesler ja lähes koko syksyn ykkössentteri Ryan Getzlaf. Lisäksi poissa oli välillä useampi avainpuolustajakin. Tälläkin hetkellä sivussa on tähtilaituri Corey Perry.

Minkään logiikan ei pitäisi selittää sitä, että senttereistään elävä Ducks pysyi pudotuspelitaistelussa mukana, vaikka sen ykkössentterin paikasta kilvoittelivat syyskaudella sellaiset pelaajat kuten Derek Grant ja Kalle Kossila. Se on suoranainen ihme.

***

Sille, että Ducks selvisi syyskaudesta kuivin jaloin, on kolme isoa syytä. Suurin on valmennuksellinen, sillä Randy Carlylen vahvuudet päävalmentajana pääsevät parhaiten oikeuksiinsa juuri sellaisessa tilanteessa, jossa altavastaajajoukkueen täytyy pystyä hetkellisesti ylisuoriutumaan.

Chris Wagner.
Chris Wagnerin kaltaiset sivuosan esittäjät pääsivät valokeilaan syyskaudella. Kuva: NHL

Carlylen valmennusfilosofia lähtee ylipäätäänkin siitä, että jääkiekko on maalinestopeli. Kun viikate kävi Ducksin eturivissä, Carlylella ei ollut minkäänlaisia haihatteluja tyylipisteistä. Vain voitot merkitsivät.

Ducks pelasi koko syyskauden erittäin rumaa ja nihilististä jääkiekkoa. Pelin alla oli koko ajan vähintään neljä – mieluiten viisi – pelaajaa, eikä minkäänlaista riskinottoa sallittu varsinkaan oman maalin lähellä. Tämä on toki tuttua Ducksin seuraajille normaaliolosuhteistakin, mutta syksyllä tämä puoli oli ylikorostuneessa asemassa

Ottelusta toiseen Ducks vain odotti kärsivällisesti tilaisuuksiaan. Sillä tavalla ei voiteta jokaista peliä, mutta varsinkin syyskaudella löytyy yllättävän paljon niitä vastustajia, jotka ovat kiihkoissaan valmiita lahjoittamaan voiton pois. Otetaan nyt vaikkapa viime yönä Ducksin kolmen ottelun voittoputken rangaistuslaukauskilpailussa katkaissut Edmonton Oilers esimerkkinä.

Jos Ottawa Senators pystyy roikkumaan nihilistisellä jääkiekollaan voiton päähän Stanley Cup -finaalista, 50 prosentin voittoprosentti syyskaudelta ei sinänsä ole edes kova temppu Anaheim Ducksilta. Se vaati vain realistisen ymmärryksen tilanteesta ja sitä tukevat valmennukselliset valinnat.

Toinen syy Ducksin onnistuneeseen syksyyn löytyi hyvästä varaushistoriasta. Kun organisaatio on tehnyt vuosikausia hyvää työtä varaustilaisuuksissa ja onnistunut myös kehittämään varaamiaan pelaajia systemaattisesti, se maksaa itsensä takaisin juuri tällaisina vaikeina aikoina.

Ducks selviytyi syksystä, koska sellaiset pelaajat kuten Josh Manson, Brandon Montour, Ondrej Kase, Chris Wagner, Nick Ritchie ja pienemmässä mittakaavassa myös Kalle Kossila ovat pystyneet täyttämään tarjolla olleita saappaita. Jos organisaatio ei olisi tehnyt pelaajarekrytointia laadukkaasti vuosien saatossa, saappaille ei löytyisi omista edes hetkellisiä täyttäjiä.

Kolmas suuri syy löytyy tolppien välistä. Kun joukkue alkaa pelata ylikorostuneesti altavastaajajääkiekkoa, tarvitaan erinomaista maalivahtipeliä. Sitä ovat vuorollaan tarjonneet John Gibson ja Ryan Miller.

***

Käänne Anaheimin kaudessa alkoi tapahtua 30. marraskuuta. Tuolla päivämäärällä Ducks hankki New Jersey Devilsistä Adam Henriquen ja Joseph Blandisin vaihdossa Sami Vataseen. Myös varausvuoroja liikkui kaupassa.

Adam Henrique.
Adam Henrique toi aluksi hätäapua ja sittemmin laajuutta Ducksin sentteriosastolle. Kuva: NHL

Henrique toi hetkellistä lisähappea vaikeaan sentteritilanteeseen, joka on sen jälkeen parantunut askel askeleelta. Getzlaf palasi tositoimiin 11. joulukuuta ja Kesler pitkän kuntoutuksen jälkeen heti joulun jälkeen.

Kun vuosi alkoi, Ducks oli aivan eri joukkue kuin vielä marraskuun lopussa. Kolmen ensimmäisen ketjun keskushyökkääjä oli tullut ikään kuin ulkopuolelta vahvistamaan joukkuetta.

Tällä hetkellä Ducksin sentterisyvyys on taas NHL:n parasta. Paljon kertoo se, että maailman parhaisiin aloittajiin lukeutuva Antoine Vermette on varaa uhrata tällä hetkellä laitahyökkääjäksi, koska sentteriosastolle on kolme parempaakin vaihtoehtoa.

Vermette on pelannut Getzlafin laidalla Rickard Rakellin pelatessa toista laitaa. Myös Keslerin ketjuun riittää kaksi sentteriä, sillä pitkälti yli 800 ottelua putkeen ilman loukkaantumisia (hämmästyttävää varsinkin peilaten Ducksin syksyn loukkaantumissumaan) pelannut Andrew Cogliano on myös ”koulutukseltaan” keskushyökkääjä.

Kun keskikaistalle on löytynyt tasapainoa, Ducks on ollut vakuuttava vuodenvaihteen tienoilla. Edelleen vahvasti puolustuspelaamisesta lähtevä pelitapa saa koko ajan uusia vivahteita ympärilleen, kun peliä on rytmittämässä NHL:n eliittipelaajia.

Se alkaa olla jo tässä vaiheessa selvää, että pudotuspelipaikkaa ei Anaheimissa tarvitse suuremmin jännitellä. Siitä kiitos kuuluu taustaosan esittäjille, jotka ovat lämmittäneet saunan tähtiä varten.

Carlylen (ja aiemmin Bruce Boudreau’n) pelitavassa pelaavuus ei ole koskaan ollut hallitseva arvo. Kiekollisen pelaamisen laadulla on niin suuri merkitys myös puolustuspelaamisen laatuun, kun parhaat NHL-joukkueet alkavat mitellä ottelusarjoja keväällä, että se on ollut suurelta osin esteenä Ducksin huippumenestykselle viime vuosina.

Tässä suhteessa viime kauttakin parempi ja ennen kaikkea syvempi sentteriosasto antaa Ducksille mahdollisuuksia. Mitä paremmat sentterit (ja puolustajat), sitä helpompi pelitavallisia puutteita on peittää. Kevään menestys on pitkälti kiinni siitä, miten paljon joukkueen kiekollisen pelaamisen laatu kehittyy kevään aikana.

Se alkaa kuitenkin olla jo tässä vaiheessa selvää, että pudotuspelipaikkaa ei Anaheimissa tarvitse suuremmin jännitellä. Siitä kiitos kuuluu taustaosan esittäjille, jotka ovat lämmittäneet saunan tähtiä varten.