Palomäen NHL-kolumni: Stanley Cup -finaalista kasvamassa hurja trilleri – toinen finaali tarjosi oppimateriaalia modernin NHL-jääkiekon lainalaisuuksista

Jevgeni Kuznetsov.
Jevgeni Kuznetsovin loukkaantuminen ei lannistanut Washingtonia – päinvastoin. Kuva: NHL

Symboliikka oli vahvaa. Siinä missä Vegas Golden Knights kasvoi ensimmäisen Stanley Cup -finaalin voittajaksi Jonathan Marchessault’n saatua tärskyn Capitals-pommikone Tom Wilsonin taklauksesta, toisen finaalin käännekohta oli Vegasin Brayden McNabbin taklaus, jonka seurauksena Washington Capitalsin ykkössentteri Jevgeni Kuznetsov joutui jättämään ottelun kesken.

Tarkoitus ei ole missään nimessä rinnastaa taklauksia – siis Wilsonin rumaa pimeästä kulmasta tullutta niittiä ja McNabbin puhdasta keskialueen taklausta – vaan nostaa esiin se fakta, että molemmat joukkueet ovat vastanneet hädän hetkellä huutoon. Vaikka Kuznetsov saattaa hyvin olla Capitalsin tärkein yksittäinen kenttäpelaaja, Capitalsin peli parantui huomattavasti hänen loukkaantumisensa jälkeen.

Kun Stanley Cup -finaalisirkus siirtyy Washingtoniin, käsillä on todella kovatasoinen sarja, jossa on kaikki seitsemän ottelun trillerin ainekset kasassa. Maalipaikat ovat menneet suurin piirtein tai täsmälleen tasan peräti neljässä erässä kuudesta, ja kakkospelin kolmannen erän etu Vegasillekin selittyy lähinnä erikoistilanteilla. Vain ykköspelin kakkoserä on ollut selkeästi toisen joukkueen (Vegasin) hallussa.

Toisen ottelun merkittävin opetus liittyy kiekolliseen pelaamiseen. Washington Capitals näytti nimittäin koko spektrinsä kiekollisen pelaamisen laadussa – ja peli näytti, millainen korrelaatio sillä on kokonaisuuteen ja lopulta myös tulokseen.

***

Harvinaista kyllä, maalipaikkatilastot eivät tällä kertaa suuremmin kerro pelin virtauksesta. Jos katsoo pelkästään maalipaikkoja, toisen finaalin ensimmäinen ja toinen erä olivat yllättävän samankaltaisia. Pelin virtauksessa ero oli nimittäin suuri.

Toisen Stanley Cup -finaalin maalipaikat.

Avauserässä Golden Knights oli vahvasti pelin päällä. Capitals oli suurissa vaikeuksissa Golden Knightsin jalkavan hyrräkarvauksen alla. Kun se joutui toistuvasti roiskimaan siirtokiekkoa pois omista, se ruokki Vegasin vauhtilätkää. Vain hyvä keskustan puolustaminen piti maali- ja maalipaikkamäärät minimissä.

Capitals oli selvästi ruuvannut – joko suunnitellusti tai pakon edessä – riskikertoimia alaspäin. Peliä leimasi jatkuva kiire ja hätäily, mikä viittaa jälkimmäiseen selitykseen. Golden Knights pääsi kiekkoon kiinni ylhäältä asti, mikä jouhevoitti entisestään kiekollista pelaamista. Capitalsin paikat syntyivät enemmän sattumanvaraisesti.

Toiseen erään – tai oikeastaan jo avauserän lopulle Kuznetsovin loukkaannuttua – Capitals sai selvästi rauhoitettua kiekollista pelaamistaan. Alkoi löytyä malttia, rohkeutta pitää kiekkoa ja ennen kaikkea kiekottomien pelaajien tukea. Sitä kautta alkoi löytyä hyökkäysrytmejä ja aikaa. Kiekollinen peli alkoi soljua.

Yhtäkkiä se olikin Vegas, joka joutui juoksemaan vähän huonosta rytmistä perässä. Kotijoukkue ei enää päässytkään välittömästi kiekkoon kiinni, minkä takia sen hyökkäykset lähtivät koko ajan lähempää ja lähempää omaa maalia. Kiire alkoi tullakin Vegasin pelaajille. Yhtäkkiä se olikin Golden Knights, joka sai harvat paikkansa sattumanvaraisesti.

Päätöserässä Capitals sääteli taas taitavasti riskikertoimia, mutta sama rauhallisuus leimasi kiekollista pelaamista. Kiekkoa pelattiin nöyrästi selustaan, ja Golden Knights joutui hyökkäämään koko ajan organisoitua ja keskialuetta aktiivisesti puolustanutta Capitals-viisikkoa vastaan.

Capitalsin pelaamisessa oli koko ajan hyvä flow päällä. Pelikatkoja tuli minimaalisesti, ja kello teki tappavan tehokkaasti työtä vieraiden hyväksi. Pitkään Vegasin ainoat mahdollisuudet syntyivät parin kurittoman Capitals-jäähyn seurauksena.

Golden Knightsin pelaaminen alkoi mennä pakottamiseksi. Muutaman paikan saa aina luotua, vaikka vastustaja tekisi mitä, mutta Vegas ei päässyt enää flow-kiekkoonsa kiinni. Capitals-johto kesti loppuun asti suuremmitta ongelmitta.

***

Capitalsin kahden viimeisen erän esitys toi mieleen vakuuttavan ottelusarjan idän konferenssifinaaleissa Tampa Bay Lightningia vastaan. Se oli laadukkainta kiekkoa, mitä Capitals on pelannut koko Barry Trotzin valmennuskauden aikana.

Lars Eller ja Alex Killorn tappelevat kiekosta.
Washington Capitals teki urotyön jo konferenssifinaaleissa Tampa Bay Lightningia vastaan. Kuva: Del Mecum / All Over Press

Toinen finaali oli kuin oppimateriaalia modernin jääkiekon lainalaisuuksista. Pääsääntöisesti ei ole enää olemassa hyvää puolustuspeliä, jos ei ole hyvää hyökkäyspeliä. (Hyvän hyökkäyspelaamisen keskiössä on taas pitkälti kiekottomien pelaajien tarjonta.) Sama toimii luonnollisesti myös toiseen suuntaan, mutta pelin jatkumossa puolustuspelaaminen on vielä rajummin alisteista hyökkäyspelaamiselle.

Kun kiekollinen pelaaminen on jouhevaa ja suoritusvarmaa, se poikii väistämättä hyvää puolustuspeliä. Minimivaatimus on voittaa punaviiva pelaamalla, minkä jälkeen voi jatkaa samalla vauhdilla hyökkäyssinisen yli tai vaihtoehtoisesti heittää kiekkoa vastustajan selustaan ja vyöryä hyvällä rytmillä viisikkona karvaamaan.

Kun vastustaja joutuu joko puolustuskannalle tai minimissäänkin avaamaan omaa hyökkäyspeliään paineen alta pohjista, se syö nopean hyökkäämisen vaihteen tehokkaasti pois. Usein se johtaa hätäilyyn, sitä kautta roiskimiseen tai suoriin kiekonmenetyksiin. Minimitapauksessakin vastustaja väsyy, kun vauhti pitää hakea jatkuvasti omalta alueelta. Kaikki tämä ruokkii taas omaa seuraavaa hyökkäystä.

Jouhevan hyökkäyspelaamisen kautta viisikko on hyvässä rytmissä sillä hetkellä, kun vastustaja pääsee kiekkoon. Se antaa erinomaisen mahdollisuuden nopeaan riistoon. Nopea riisto taas antaa mahdollisuuden nopeaan hyökkäämiseen – tai vaihtoehtoisesti maltilliseen pelin rytmittämiseen. Molemmissa tapauksissa vastustajan on vaikea päästä nopeasti takaisin kiekkoon kiinni.

Ongelmat alkavat siinä vaiheessa, kun kiekot alkavat jäädä matkalle. Ennen punaviivaa menetetyt kiekot ovat myrkkyä mille tahansa joukkueelle. Kun pelin virtaus alkaa kääntyä siihen suuntaan, että vastustaja on jatkuvasti iholla, kierteen katkaiseminen on erittäin vaikeaa – varsinkin NHL-kokoisessa kaukalossa.

Sillä hetkellä on vaikea löytää rauhallisuutta ja rohkeutta kiekolliseen pelaamiseen, kun vastustaja on iholla samalla sekunnilla, kun kiekon lapaansa saa. Kun se vielä alkaa kertaantua vaihdosta toiseen, psykologisetkin elementit vaikeuttavat pelaamista.

Sillä hetkellä punnitaan joukkueen vahvuus. Toiset jäävät NHL:n luisteluvoimaisinta joukkuetta vastaan poteroihin. Toiset pystyvät umpisolmun aukaisemaan – jopa ilman parasta pelaajaansa.

Kiekollisen pelaamisen laatu ja ennen kaikkea varmuus on täysin ratkaiseva asia Stanley Cupia ratkottaessa. Kahden ensimmäisen ottelun jälkeen on mahdoton sanoa, kummalla joukkueista on pitkässä juoksussa etu.