Palomäen NHL-kolumni: Patrik Laineen Winnipeg Jets näyttää suuntaa – poikkeuksellinen ilmiö leimaa NHL-kautta

Paul Maurice.
Paul Maurice on saanut Winnipeg Jetsin kovaan lentoon. Kuva: Terry Lee / Icon Sportswire

Elämme poikkeuksellista NHL-kautta. Loppiainenkin on jo mennyt, mutta edelleen odotellaan kauden ensimmäistä valmentajanvaihdosta.

On erittäin harvinaista, että runkosarjan puolessavälissä penkin takana seisovat edelleen samat naamat kuin lokakuun alussa. Kun sarjassa on vielä historiallisen paljon joukkueita, todennäköisyydet tällaiselle jatkuvuuden arvostamiselle olivat kauden alussa erittäin pienet.

Viimeisin työsulku koettiin kaudella 2012-2013. Kevään 2013 jälkeisillä kausilla vähintään yksi päävalmentaja on joka kausi vaihtunut viimeistään joulukuun 8. päivään mennessä. Yleensä uhreja on tullut siinä vaiheessa jo useampia. Nyt ollaan jo kuukauden verran pidemmällä.

NHL-maailma on siitä raaka, että edes 50 prosentin voittoprosentti ei riitä lähellekään pudotuspelejä. Kaikki joukkueet eivät millään voi yltää edes siihen 50 prosenttiin, minkä takia tulospaineet johtavat yleensä nopeisiin ratkaisuihin, jos peli ei lähde rullaamaan.

Esimerkiksi viime kaudella Montréal Canadiens johti omaa divisioonaansa, kun Michel Therrien sai kenkää. Florida Panthers oli vahvasti playoff-taistelussa, kun Gerard Gallant sai kenkää. Ja niin edelleen.

Osin puhutaan totta kai myös sattumasta, mutta ehkä pitkäjänteisyys on sittenkin ottamassa hiljalleen valtaa NHL:ssä. Merkkejä tämän suuntaisesta kehityksestä on ilmassa koko ajan enemmän.

***

Ensin se sattumapuoli käsittelyyn. Todella moni syyskaudella alisuorittaneista joukkueista on sellaisessa tilanteessa, että valmennus ei ole ensisijainen kohde, mistä lähdetään syntipukkia etsimään. Päävalmentajien asema on – ainakin tähän asti ollut – betoniin valettu.

Edmonton Oilers ja Ottawa Senators ovat kauden suurimmat pettymykset tähän mennessä. Molempia yhdistää se, että viime kausi oli lähihistorian ylivoimaisesti paras.

Guy Boucher.
Guy Boucherin Ottawa Senators ei ole loistanut tällä kaudella. Kuva: Pascal Muller / All Over Press

Todd McLellan luotsasi Oilersin ja Guy Boucher Senatorsin sellaiselle uralle kaudella 2016-2017, että he olivat organisaatioissaan juhlittuja sankareita. Vaikka tämä kausi on mennyt molemmilta täysin vihkoon, kynnys potkujen antamiselle on korkealla. Tuskin kumpikaan kyseisistä herroista on yhtään sen huonompi valmentaja kuin kahdeksan kuukautta sitten.

Muuten NHL:n peräpään joukkueiden päävalmentajatilanteet ovat kuin yhdestä muotista. Phil Housley valmentaa Buffalo Sabresia ensimmäistä kauttaan, kuten myös Bob Boughner Florida Panthersia, Rick Tocchet Arizona Coyotesia ja Travis Green Vancouver Canucksia. Myös Claude Julien Montréal Canadiensin peräsimessä voidaan laskea samaan kastiin, koska hän aloitti nykyisen pestinsä vasta keväällä.

Ensimmäisen kauden päävalmentajia potkitaan pois pesteistään äärimmäisen harvoin – ainakaan kesken kauden. Sen sijaan kyseinen nimilista tarkoittaa sitä, että ensi syksynä moni heistä saattaa aloittaa kauden jo valmiiksi huojuvalta pallilta, jos kevät 2018 ei tarjoa ilon hetkiä.

Pittsburgh Penguinsin Mike Sullivanin tai Chicago Blackhawksin Joel Quennevillen kohdalla potkuja ei tarvitse edes miettiä, vaikka heidän joukkueidensa koneet ovat yskineet. Kun on useamman Stanley Cupin takaama selkänoja lähihistoriasta, edes yksi tai kaksi huonoa kautta eivät vaikuta asemaan. Darryl Sutterin kohdalla Los Angeles Kingsissä nappia painettiin vasta kolmen epäonnistuneen kauden jälkeen.

Kaikkia tapauksia poikkeusolosuhteet eivät kuitenkaan selitä. Ei viime keväänä hirvittävällä loppukirillä ansaittu pudotuspelipaikka Glen Gulutzania Calgary Flamesissa loputtomasti suojaa.

Jeff Blashill luotsasi Detroit Red Wingsin ja Dave Hakstol Philadelphia Flyersin pudotuspeleihin keväällä 2016. Viime kaudella kausi päättyi molemmilla kuitenkin jo runkosarjaan, ja molemmissa tapauksissa syyskauden jälkeen todennäköiseltä näyttävä toinen perättäinen karsiutuminen olisi jo ratkaisevan tuntuinen kolaus. Monta kertaa aiemmin kirves olisi heilahtanut jo tässä vaiheessa.

Bill Peters luotsaa Carolina Hurricanesia jo neljättä kauttaan, eikä pudotuspeleistä ole ollut vielä tietoakaan. NHL-historia ei tunne kovin monta tapausta, jossa työpaikka olisi edelleen näin turvattu, vaikka kovin odotuksin kauteen lähtenyt Hurricanes majailee – taas kerran – pudotuspeliviivan alapuolella.

Se, että yksikään edellä mainituista valmentajista ei ole vielä saanut kenkää, kertoo jo ainakin jonkinlaista esipuhetta uudesta trendistä. Ja miksipäs ei – rohkaisevia esimerkkejä pitkäjänteisyyden voimasta löytyy tällä hetkellä ympäri liigaa.

***

John Hynes on saanut New Jersey Devilsin lentoon kahden epäonnistuneen kauden jälkeen. Alain Vigneault sai surkean lokakuun jälkeen New York Rangersin kurssin oikenemaan, vaikka sen avioliiton suunta on näyttänyt olevan jo muutaman vuoden laskeva.

Peter DeBoerin ympärillä oli isoja kysymyksiä ennen kauden alkua, mutta hän on saanut San Jose Sharksin vakaalle playoff-uralle. Jopa Colorado Avalanche on mukana taistelussa playoff-paikasta, vaikka päävalmentajana jatkavan Jared Bednarin johdolla viime kausi oli yksi häpeällisimmistä koko NHL:n historiassa.

Suuntaus tuntuu olevan se, että päävalmentajat eivät enää – ainakaan yhtä herkästi kuin aiemmin – maksa hintaa hetkellisistä epäonnistumisista. Päinvastoin, tavaksi on muodostumassa yhä vahvempi päävalmentajien tukeminen. Yhä useampi organisaatio on yhä halukkaampi panostamaan valmennusjohtojen laatuun muun muassa palkkaamalla entisiä NHL-päävalmentajia apuvalmentajiksi.

Patrik Laine.
Patrik Laine on päässyt maistamaan toisella NHL-kaudellaan voittoja usein. Kuva: Jukka Rautio / Europhoto

Paras esimerkki pitkäjänteisyyden voimasta löytyy tällä hetkellä Winnipegistä. Kovin moni ei uskonut Paul Mauricen jatkamiseen Jetsin peräsimessä viime keväänä, kun hänen äärimmäisellä lahjakkuudella varustettu joukkueensa jäi toisen kerran peräjälkeen runkosarjaan.

Vaan mitä teki Jets-organisaatio? Löi jatkosopimukset paitsi Mauricen myös GM Kevin Cheveldayoffin kouriin. Se oli äärimmäisen vahva luottamuksen osoitus hetkellä, jolloin kaikki muut odottivat jotain ihan muuta ratkaisua.

Kauden kaksi ensimmäistä ottelua olivat katastrofaalisen heikkoja Jetsiltä. Joku olisi saattanut painaa paniikkinappulaa vielä siinäkin vaiheessa, koska viime kaudella Jetsin pelaamista leimannut kurittomuus nosti taas päätään. Näytti siltä, että mikään ei ole muuttunut.

Maurice kuitenkin rauhoitti tilanteen. Hän ruuvasi Jetsin pelaamista voimakkaasti riskittömämpään suuntaan, ja joukkue heräsi tekemään kurinalaisesti töitä yhteisen päämäärän eteen. Voittoja alkoi kasautua, ja nopeasti Jets oli läntisen konferenssin piikkipaikoilla.

Mitä pidemmälle kausi on edennyt, sitä enemmän vivahteita Jetsin hyökkäyspelaamiseen on alkanut taas ilmestyä. Enää ne eivät kuitenkaan tapahdu puolustuspelaamisen kustannuksella kuin äärimmäisen harvoin. Nyt peli on sellaisella uralla, että Jets näyttää valmiilta jo Stanley Cup -jahtiin – vaikka ykkössentteri Mark Scheifele on ollut sivussa.

Jetsin seurajohto näyttää tällä hetkellä nerokkaalta. Voi toki olla, että tulos olisi ollut saman suuntainen valmentajaa vaihtamallakin, mutta se on turhaa jossittelua. Maurice on saanut ison sulan hattuunsa kurssin kääntämisestä.

Samaan aikaan esimerkiksi Florida Panthersille naureskellaan, kun se antoi hätäpäissään kenkää Gerard Gallantille kesken viime kauden. Nyt Gallant takoo hämmästyttävää tulosta Vegasissa – ja Panthers kyntää taas sarjan häntäpäässä.

NHL on kopioijien liiga. Ei tarvitse kauaa miettiä, kumman toimintaa tällä hetkellä kopioidaan – Winnipeg Jetsin vai Florida Panthersin…

Tässä vaiheessa ei voida puhua vasta kuin orastavasta trendistä. Ilmassa on kuitenkin merkkejä, että pitkäjänteisyys on valtaamassa alaa vähän pitkäjänteisemminkin.