Palomäen NHL-kolumni: Patrik Laine ja Winnipeg Jets uuden NHL-trendin mallioppilaita – ”NHL:n pahin painajainen toteutunut!”

Pateik Laine leikkii kiekolla.
Kuva: Jukka Rautio / Europhoto

Uutisella sisään: Winnipeg Jets pelaa voittavaa jääkiekkoa. Viimeiset kaksi kautta sitä on odotettu, mutta vihdoin ja viimein Paul Maurice on saanut joukkueensa pelaamaan niin hyvin yhteen, että voittosarakkeeseen on tullut merkintöjä kovalla tahdilla.

Miten Maurice on temppunsa tehnyt? Lyömällä luukut kiinni. Aiemmin Winnipeg on tunnettu joukkueena, joka hyökkää ja paineistaa paikoin yltiörohkeasti ja puolustaa aina silloin, kun se sattuu kiinnostamaan. Resepti oli sama vielä tämän syksyn kahdessa ensimmäisessä ottelussa, mutta tappiot Torontolle 2-7 ja Calgarylle 3-6 olivat liikaa.

Surkean startin jälkeen Maurice on ottanut kovat otteet käyttöön. Kun vastustajalla on kiekko, pelin alla täytyy olla vähintään neljä pelaajaa. Jos oikein hyvästä rytmistä päästään paineistamaan, 2-3 pelaajaa voi käydä antamassa tarkkaan harkitun täsmäiskun syvään. Muuten vetäydytään keskialueelle trapiin.

Ylihyökkääminenkin on loppunut kuin seinään. Jos aiemmin pelaajilla oli lisenssi ja jopa vaatimus pyrkiä voittamaan ainakin punaviiva hallitulla pelaavuudella, tällä hetkellä Jets roiskii riskitöntä siirtokiekkoa. Radikaali filosofian muutos näkyy tietysti myös omassa maalisarakkeessa, mikä on syytä ottaa huomioon, kun arvioidaan esimerkiksi Patrik Laineen maalimääriä.

Radikaalin muutoksen seurauksena aivan uuden kurinalaisuuden löytänyt Winnipeg päästää jatkuvasti yhtä tai kahta maalia ottelussa. Satunnaisia maaliryöppyjä lukuun ottamatta tehtyjen maalien määrätkin ovat samassa mittakaavassa. Jetsin onneksi ylivoimatehot ovat viime kierroksilla löytyneet, mikä on auttanut joukkuetta kovaan voittoprosenttiin.

Mutta se Winnipeg Jetsistä tällä erää. Winnipegissä tehty muutos ei nimittäin ole irrallaan kontekstista. Winnipeg on tällä hetkellä vain yksi mallioppilas pelillisessä kehityskulussa, jota NHL:n markkinointiosasto osasi pelätä viime kauden jälkeen.

***

NHL on kopioijien liiga. Kun joku joukkue keksii jonkin uuden tavan menestyä, kohta puoli liigaa on kopioinut sen tai osia siitä omaan käyttöönsä. Kun Pittsburgh Penguins on voittanut kaksi perättäistä Stanley Cupia pelaamalla pelin nopeaksi pakottavaa tempokiekkoaan, on luonnollista, että sen tapaa tehdä asioita kopioidaan.

Eikä se ole rajoittunut pelkästään NHL:ään. Kun samaan aikaan Kanada (ja viime kevään MM-kisoissa myös Ruotsi) on siirtänyt samansuuntaisen pelitavan kansainvälisiin kaukaloihin, myös Euroopassa on kohkattu ”pelin nopeuttamisesta” tai ”aktiivisuudesta”. Tätä keskustelua on (osin väärinymmärrettynä) kuultu Suomessakin kyllästymiseen asti.

Ottawa pärjäsi niin keskinkertaisella materiaalilla niin hyvin, että moni joukkue on katsonut tarkasti, miten se temppu tehtiin.

Nyt tulee kuitenkin kylmä suihku kaikille ”pelin nopeuttajille” ja ”aktivisteille”: pittsburghismi ei ole enää se ismi, jota NHL:ssä kopioidaan. Tai on se, mutta nopeimmin kasvava aatesuunta se ei enää ole.

Tällä hetkellä NHL-maailmassa on rajussa nousussa täysin toisenlainen suuntaus. Siinä apinoidaan Ottawa Senatorsia. Ja siitäkös NHL:n markkinointikoneisto on huolissaan!

Ottawa Senators pääsi nimittäin keväällä kaikkien todennäköisyyksien vastaisesti maalin päähän Stanley Cup -finaalista pelaamalla inhorealistista, limaista ja inhottavaa jääkiekkoa. Eli juuri sellaista, jota NHL:n markkinointikoneisto ei halua kuluttajilleen tarjota.

Ottawa pärjäsi niin keskinkertaisella materiaalilla niin hyvin, että moni joukkue on katsonut tarkasti, miten se temppu tehtiin. Sen tempun keskiössä ei ollut pelin nopeuttaminen, vauhtikiekko tai maaliorgiat, vaan sellaiset tylsät sanat kuin puolustusvalmius, kenttätasapaino, puolustusalueen puolustuspelaaminen ja keskialueen trap.

Jo keväällä oli aistittavissa, että Ottawan ulkopuolella kovin moni ei nauttinut Ottawan menestyksestä. Oli nimittäin tiedossa, että kopioijat saattavat herätä. Ja niinhän siinä on käynyt.

***

Trendin kärjessä porskuttaa yhä Guy Boucherin luotsaama Ottawa Senators. Juuri Matt Duchenella vahvistunut joukkue perustaa edelleen pelaamisensa siihen, että vastustajalle annetaan minimaalinen määrä almuja. Kiekon kanssa riskittömyys on suurin arvo. Vastaavasti itse käytetään kaikki almut maksimaalisesti hyväkseen.

Mark Stone.
Mark Stone on pelannut vahvaa alkukautta Ottawassa. Kuva: NHL

Ottawalla on koko ajan neljästä viiteen pelaajaa pelin alla. Vastustajan maalinteko tehdään mahdollisimman vaikeaksi kaksivaiheisella ohjauspelaamisella, jossa keskialueelle trapiin vetäytyminen on hallitsevassa osassa. Jos vastustaja pääsee Ottawan alueelle, kiekko pyritään riistämään nopeasti ja roiskimaan se turvallisille vesille. Jos se ei onnistu, keskusta tukitaan niin tiiviisti kuin mahdollista.

Ottawan pelitapa lähtee siitä, että vastustaja saa korkeintaan yhden maalin. Omia tilaisuuksia odotetaan kärsivällisesti. Kun sellainen tulee, kaikki laitetaan sen varaan, että maali tehdään. Kun johtoon päästään, nopeille hyökkääjille avautuu lisää tilaa vastaiskuille. Tällöin Ottawa saattaa karata murskavoittoonkin.

Ottawa ei ole kuitenkaan enää yksin. Kuten artikkelin alussa jo mainittiin, Winnipeg Jets on hypännyt samaan kelkkaan. Siellä on myös New York Islanders, joka niin ikään on ylisuorittanut syksyllä.

St. Louis Blues on pelannut jo pitkään samansuuntaista peliä, mutta se on yhä vahvemmin samassa veneessä – menestyksekkäästi. Sensaatiomaista syksyä pelaavalla Vegas Golden Knightsilla on varsinkin kiekollisessa pelissään paljon samoja elementtejä. Dallas Stars, mukana! Anaheim Ducks ja Minnesota Wild ovat roikkuneet hirvittävässä loukkaantumissumassa playoff-junan mukana samoin eväin.

Los Angeles Kings on pelannut kiekon kanssa selkeästi rohkeammin, mutta kiekottomassa pelaamisessa se on painottanut trapin pelaamista selvästi aiempaa voimakkaammin. Myös New Jersey on liukunut riskittömämpään ja varmistelevampaan suuntaan. Osa joukkueista on ollut samassa suunnassa aiemminkin, mutta suunta ei ole ainakaan poispäin.

Mikä yhdistää näitä prosenttikiekon suuntaan liukuneita joukkueita? Kaikki – ehkä Dallasia lukuun ottamatta – ovat pelanneet alkukaudesta tuloksellisesti paremmin kuin on odotettu.

***

Entä mikä yhdistää seuraavia joukkueita – Montréal Canadiens, Carolina Hurricanes, Florida Panthers ja Arizona Coyotes? Kyllä, kaikki ovat alisuorittaneet. Ja kyllä, kaikki ovat pyrkineet pittsburghmaisesti pakottamaan peliä nopeaksi. Jo useamman rajun selkäsaunan saanut Pittsburgh on luonnollisesti itse samassa veneessä, vähän venyttäen myös Toronto Maple Leafs.

Matt Murray.
Jopa kaksinkertainen Stanley Cup -maalivahti Matt Murray on joutunut maksumieheksi syksyllä, kun Pittsburgh on hakenut tasapainoa peliinsä. Kuva: NHL

Mitä tästä pitäisi nyt päätellä? Onko riskittömyys sittenkin syrjäyttämässä pelaavuuden? Ja onko muu maailma hyppäämässä pois ”nopeammasta pelistä” ja ”aktiivisuudesta” samaan aikaan, kun Suomessa vasta haikaillaan samaan junaan?

Ei tietenkään. Voittajalla on aina oikeat vastaukset, ja ennen ensi kesää ne ovat kiistatta Pittsburgh Penguinsilla. Se on yhä team-to-beat tässä mielessä.

Ei ole missään nimessä sattumaa, että riskittömämmin pelaavat joukkueet ovat loistaneet syksyllä. Koska alkukaudella virheitä tapahtuu suhteellisesti enemmän, niitä kyttäilemällä prosentit ovat paremmin omalla puolella. Yhtälö vaikeutuu koko ajan kauden edetessä.

Ja sitä paitsi, kaikesta aiemmin mainitusta huolimatta NHL:n alkukauden paras joukkue on ollut Tampa Bay Lightning. Tampan lätkä on taas aivan toisessa ääripäässä – ikään kuin hillitympi ja vielä voimakkaammin rohkeaa pelaavuutta painottava versio Pittsburgh-lätkästä. Toisin kuin monella muulla, Tampalla pelissä on pysynyt tasapaino.

Sekin on muistettava, että Ottawan kaavio Stanley Cup -finaalin kynnykselle oli erittäin suosiollinen. Boston Bruins ja New York Rangers pelasivat erittäin keskinkertaisesti äärimmäisen sitoutunutta Ottawaa vastaan. Pittsburgh oli puolestaan konferenssifinaalivaiheessa kolhittu ja rättiväsynyt uuvuttavan toisen kierroksen Washington Capitals -ottelusarjan jälkeen.

Kun pelaa altavastaajajääkiekkoa, siinä on se ongelma, että oma toiminta ei riitä kuin tiettyyn pisteeseen asti. Jos vastustaja ei annakaan lahjoja, mitä sitten tehdään? Runkosarjassa inhorealistinen kyttäily voi vielä tuottaa riittävästi voittoja, mutta lähtökohtaisesti jokaisen ottelusarjan voittaminen vaatii todennäköisyyksien uhmaamista. Puhumattakaan, että pitäisi voittaa neljä ottelusarjaa.

Sen kuluva NHL-syksy on jo ehtinyt osoittaa, että kilpailijoidensa huomion Ottawa Senators onnistui kiinnittämään kevään ihmeteoillaan. Takana on vasta reilu kuukausi, mutta voidaan jo puhua pelillisestä trendistä.

NHL:n pahin painajainen on toteutunut!