Palomäen NHL-kolumni: Nyt tai ei koskaan – tämän takia Pekka Rinne on valittava NHL:n parhaaksi maalivahdiksi!

Pekka Rinne.
Pekka Rinne on taas Vezina-kisassa mukana. Kuva: John Crouch / All Over Press

Pekka Rinteen nimi on yhdistetty voimakkaasti keskusteluun Vezina-palkinnosta viime aikoina. Juuri tällä hetkellä onkin vaikea ainakaan aukottomasti argumentoida Rinteen valintaa vastaan.

Ainoat varteenotettavat haastajat Rinteelle ovat runkosarjan loppusuoralle lähdettäessä Tampa Bay Lightningin Andrei Vasilevski ja Winnipeg Jetsin Connor Hellebuyck. Näiden kolmen välillä puhutaan lähinnä painotuseroista. Merkitystä on muun muassa voittomäärällä, ja silläkin, kenen maalivahdin joukkue voittaa runkosarjan.

Rinteellä on tässä taistelussa yksi merkittävä etu: hänen ikänsä ja kokemuksensa. Vasilevski ja Hellebuyck pelaavat vielä läpimurtokausiaan, kun kolme kertaa Vezina-finalistien joukossa ollut Rinne puolestaan puolustaa kokeneiden kestomenestyjien mainetta Vezina-taistelussa.

Palkintoa jaettaessa pitäisi tietenkin olla merkitystä vain sillä, mitä tällä kaudella on tapahtunut. Kun puhutaan vain pienistä painotuseroista, sympaattinen, laajasti pidetty ja huikean uran jo tähän mennessä tehnyt Rinne saattaa kuitenkin saada merkittävän edun taustastaan.

Rinne on nimittäin kiistatta yksi 2010-luvun merkittävimmistä maalivahdeista NHL:ssä. Jos hän jää urallaan ilman Vezina-voittoa, puhutaan verisestä vääryydestä. Kun samaan aikaan Vasilevskin ja Hellebuyckin urat ovat vasta lähtösuorallaan, tällä voi hyvinkin olla merkitystä, kun NHL-joukkueiden GM:t palkinnon saajasta äänestävät.

Ja ihan rehellisesti: näin sen pitää ollakin. Jos kukaan ei selkeästi erotu edukseen, pitkän ja menestyksekkään uran pitääkin painaa vaakakupissa.

NHL:n palkintohistoriasta löytyy nimittäin sen tason erikoisuuksia. Palkitsematta on jäänyt moniakin sellaisia nimiä, jotka ovat merkittävässä asemassa NHL-historiassa omalla alallaan. Osa heistä on jopa kiihdyttänyt jääkiekon evoluutiota.

***

Kaikista suhdanneherkin palkintokategoria on Jack Adams Award, joka jaetaan kauden päätteeksi valmentajalle, joka on eniten vaikuttanut joukkueensa menestykseen. Palkinnon jakaa NHL:n lähetystoiminnan yhdistys (Broadcasters’ Association).

Lähes aina Jack Adamsilla palkitaan jonkin yllättäjäjoukkueen päävalmentaja. Tällä kaudella palkinto päätyy lähes sataprosenttisella varmuudella Vegas Golden Knightsin Gerard Gallantin palkintokaappiin.

Vegas on pelannut koko kauden niin hyvää viisikkopeliä, että Gallantin merkityksen voi arvioida olevan täysin käänteentekevä Golden Knightsin sensaatiomaisessa menestyksessä. Hän on kiistatta pystinsä ansainnut, mutta kaikista Jack Adamsin voittajista ei voi samaa sanoa.

Työsulkukauden 2004-2005 jälkeen palkinto on jaettu peräti kuudelle sellaiselle päävalmentajalle, jotka eivät enää tänä päivänä päävalmentajia NHL:ssä ole. He ovat Lindy Ruff, Dave Tippett, Dan Bylsma, Paul MacLean, Patrick Roy ja Bob Hartley.

MacLean aloitti kesällä 2013 synkän putken, sillä häntä seurasivat Roy ja Hartley. Kolmella perättäisellä kaudella palkinnon voitti päävalmentaja, jonka joukkue sukelsi aina seuraavalla kaudella.

Jos katsoo MacLeanin Ottawa Senatorsin, Royn Colorado Avalanchen tai Hartleyn Calgary Flamesin menestystä suhteessa odotusarvoihin, on helppo ymmärtää, miksi he palkinnon saivat. Historia on kuitenkin osoittanut, että etenkin näissä esimerkeissä myös sattumalla on ollut iso rooli.

Valmentajuuteen yhdistyy – tai ainakin olisi syytä yhdistyä – voimakkaasti pitkäjänteisyys. Jos pystyt yhtenä vuonna repimään maksimaalisen tuloksen irti joukkueestasi, olet sinänsä hyvä valmentaja. Oletko NHL:n paras valmentaja? Tuskin.

Jack Adams -voittajien listalta puuttuu muun muassa sellainen nimi kuin Mike Babcock. Kun puhutaan valmentajasta, joka vie joukkueensa joka vuosi pudotuspeleihin, ja vie samalla pelin evoluutiota eteenpäin, voidaan alkaa puhua NHL:n parhaasta valmentajasta.

Babcock ei ole kuitenkaan koskaan voittanut Jack Adamsia, koska hänen joukkueeseensa kuuluu odotusarvo, että se menestyy. Babcock on tehnyt työnsä ikään kuin liian hyvin, jotta hänen työtään voisi palkita.

Babcock ei ole kuitenkaan koskaan voittanut Jack Adamsia, koska hänen joukkueeseensa kuuluu odotusarvo, että se menestyy. Babcock on tehnyt työnsä ikään kuin liian hyvin, jotta hänen työtään voisi palkita.

Babcockin paikka olisi ollut viime kaudella, kun hän valmensi kaikkien yllätykseksi tulokkaita täynnä olleen Toronto Maple Leafsin pudotuspeleihin. Palkinto haluttiin kuitenkin antaa John Tortorellalle, jonka menestys Columbus Blue Jacketsissa oli suorastaan sokeeraava yllätys.

Palkintoraati ei osannut nähdä sen ohi, että suurin arkkitehti Blue Jacketsin menestyksen taustalla oli puolustuksen aivan uuteen uskoon rakentanut GM Jarmo Kekäläinen. Tortorella ikään kuin hyötyi siitä, että hänen tuloksensa edelliseltä kymmeneltä vuodelta olivat laskeneet odotusarvoa.

Babcockilla on käynyt päinvastoin. Se, että Babcockilla ei ole yhtään Adams-pystiä, on suurimpia vääryyksiä koko NHL:n historiassa.

***

Maalivahteja palkittaessa bobhartleyt ovat huomattavasti harvinaisempia, mutta myös Vezina-listalta löytyy yhden kauden ihmeitä. Esimerkiksi Jim Carey (1996) ja kesällä 2002 myös Hart Trophyn pokannut José Theodore pelasivat yhden selkeästi esiin pomppaavan kauden, joka myös palkittiin.

Myös maalivahdeissa löytyy kovia nimiä, jotka eivät koskaan palkintoa ole voittaneet. Rinne on luonnollisesti yksi kovimmista.

Braden Holtby.
Braden Holtby on jo Vezinan ehtinyt voittaa. Kuva: NHL

Kun Rinne saavutti kolmannen kerran urallaan 40 voiton rajapyykin, hän pääsi mukaan kovaan joukkoon. Samaan saavutukseen ovat yltäneet vain Terry Sawchuk, Jacques Plante, Jevgeni Nabokov, Miikka Kiprusoff ja Braden Holtby sekä Martin Brodeur, jolla vähintään 40 voiton kausia on käsittämättömät kahdeksan.

Jos ottaa vähintään 40 voittoa kolmella eri kaudella, puhutaan erittäin kovasta suoritustasosta ja ennen kaikkea -varmuudesta. Jo pelkästään kyseiselle listalle kuuluminen tarkoittaa, että on yksi historian merkittävimmistä maalivahdeista.

Se korreloi myös Vezina-palkintojen määrässä: Plante on voittanut Vezinan seitsemän ja Sawchuk ja Brodeur neljä kertaa. Kiprusoffin ja Holtbyn palkintokaapeista löytyy yksi Vezina-pysti.

Nabokov ei sen sijaan koskaan Vezinaa voittanut. Hän jäi 40 voiton kausillaan Martin Brodeurin, Tim Thomasin ja Ryan Millerin varjoihin. Myös Roberto Luongo ja Curtis Joseph kuuluvat historian parhaisiin maalivahteihin, joita ei ole koskaan NHL:n parhaaksi maalivahdiksi valittu.

Kun on tasaisesti hyvä, piikitkään eivät ole aina teräviä. Kun on tasaisesti hyvä, ympäristö ei aina osaa arvostaa riittävällä volyymillä. Yleensä arvon huomaa vasta sitten, kun sitä tasaisuutta ei enää ole saatavilla – kysykää vaikkapa Luongosta luopuneesta Vancouver Canucksista lisätietoja.

Tämä kausi on Pekka Rinteen iso mahdollisuus – mahdollisuus saada kunniaa, jonka hän kiistatta ansaitsisi. Jo ihan pelkästään sen takia, että Rinne on näytellyt merkittävää roolia jääkiekkomaalivahtien evoluutiossa pienistä kumiukoista kookkaisiin atleetteihin.

Pekka Rinne on NHL-maalivahtien Mike Babcock. Ainakin – ja toivottavasti enää – tämän vuoden kesäkuuhun asti.