Palomäen NHL-kolumni: Noitajahti käynnissä – juuri nyt NHL:ssä on suuri houkutus tehdä kohtalokkaita emämunauksia

Ryan Getzlaf.
Ryan Getzlafille sataa rapaa oikealta ja vasemmalta juuri nyt. Kuva: Douglas Stringer / All Over Press

Chicago Blackhawksille on riittänyt ilkkujia tämän kauden ja varsinkin viimeisten viikkojen aikana. Blackhawksin kausi oli katastrofi, ja tämän kauden myötä viimeisetkin dynastian tomut hävisivät kuin tuhka tuuleen.

Blackhawks jäi peräti 19 pisteen päähän pudotuspelipaikasta, ja tulevaisuus näyttää suorastaan lohduttomalta. Rahat on kiinnitetty ydinrunkoon, jonka parhaat päivät – ainakin puolustajien osalta – ovat väistämättä takana.

Näkymä on niin lohduton, että on helppo unohtaa, missä Blackhawks oli tasan vuosi sitten. Se keräsi runkosarjassa hulppeat 109 pistettä ja lähti pudotuspeleihin yhtenä suurimmista mestarisuosikeista.

Pudotuspelien avauskierroksella Nashville Predators tarjoili kuitenkin Blackhawksille shokkihoitoa. Blackhawks ei ehtinyt edes virittäytyä pudotuspeli-iskuunsa, kun runkosarjan rimaa hipoen selvittänyt Predators oli jo pyyhkinyt entisellä dynastialla lattiaa voitoin 0-4.

Chicagossa oli totuttu menestymään keväisin, joten nöyryytys oli kova pala – varsinkin, kun tie tyssäsi jo toisena vuonna peräjälkeen pudotuspelien ensimmäiselle kierrokselle. Alkoi sisäinen puhdistus, jossa GM Stan Bowmanin ohjenuorana numero yksi oli tehdä joukkueesta paremmin pudotuspeleihin sopiva.

Yksi avainpeliliikkeistä oli pelaajakauppa, jossa Blackhawks hankki takaisin mestaruusvuosiensa voimahyökkääjän Brandon Saadin. Vaihdossa annettiin Artemi Panarin, joka oli tehnyt Patrick Kanen rinnalla tuhoisaa jälkeä runkosarjassa, mutta jäänyt molemmissa pudotuspeleissään pimentoon, kun vastustajat olivat lähteneet tuhoamaan Blackhawksin superketjua täsmällisillä peluutussuunnitelmilla.

Noh, tämä kausi on osoittanut, että kaupan seuraus ei ollut Chicagon kannalta toivottu. Toki syitä romahdukseen on paljon muitakin kuin Panarinin pois kauppaaminen, mutta runkosarjassa yli 80 tehopistettä tehneen ja pudotuspelit räiskyen aloittaneen Panarinin menestys Columbuksessa on kuin suolan hieromista haavoihin.

Saadin tilastot 82 ottelusta olivat 18+17=35/-10. Voi olla, että Saadilla olisi ollut annettavaa pudotuspeleissä. Ensin pitäisi kuitenkin päästä sinne, eivätkä tuollaiset numerot kärkiketjun pelaajalla ainakaan auta asiaa.

***

Tänäkin vuonna edessä on samanlainen aivoriihi monessa paikassa. Ensimmäisenä tulevat mieleen eteläkalifornialaiset Los Angeles Kings ja Anaheim Ducks, jotka putosivat katastrofaalisella tavalla suoraan neljässä ottelussa. Kings taipui Vegas Golden Knightsille ja Ducks San Jose Sharksille.

Kummankin joukkueen on pohdittava tarkasti jokaista muutosta. Kysymyksiä kumpuaa syvältä joukkueiden rakentamisesta, sillä sekä Kings että Ducks ovat rakenteeltaan raskastekoisia joukkueita, joilla on ollut vaikeuksia pysyä koko ajan luisteluvoimaisemmaksi muuttuneen NHL-kiekon vauhdissa mukana.

Anže Kopitar.
Anže Kopitar joutui pettymään raskaasti pudotuspeleissä. Kuva: NHL

Kings voi sentään lohduttautua sillä, että sen johtavat pelaajat – Anže Kopitar ja Drew Doughty – ovat kiistatta edelleen NHL:n eliittiä. Kingsin kohdalla huoli on enemmänkin siinä, että Doughtyn sopimus päättyy kesällä 2019, ja hänestä on tulossa rajoittamaton vapaa agentti.

Ducksin toimistolla joudutaan kuitenkin miettimään vakavia asioita. Joukkueen kovimman ytimen ovat muodostaneet koko 2010-luvun Ryan Getzlaf ja Corey Perry. Ducks-supertähtien sopimuksia on jäljellä vielä kolme kautta, ja myöhemmin remmiin liittyneen Ryan Keslerin sopimusta peräti neljä kautta.

Urheilullisuudeltaan kyseenalaisessa maineessa olevat Getzlaf ja Perry sukelsivat huolella ottelusarjassa Sharksia vastaan. Sharks teki ottelusarjassa peräti viisi maalia tasakentällisin Getzlafin ketjua vastaan, eikä toisessa päädyssä verkko heilunut kertaakaan.

Kaikki huipentui neljänteen otteluun, jonka Sharks voitti 2-1. Getzlafin ketju oli kaukalossa ottamassa molemmat maalit vastaan – vieläpä harvinaisen laiskannäköisellä tavalla.

Käytännössä voi siis vetää yhtäläisyysmerkit siihen, että Ducks hävisi ottelusarjan Getzlafin takia. Mikään joukkue NHL:ssä ei voi realistisesti odottaa, että alemmista ketjuista tulee noin paljon plussaa edes nollaamaan ykkösketjun aiheuttama tuho.

Tällä hetkellä Ducks-kannattajien ja äänekkään median onkin helppo huutaa, että Ducksin on rikottava ytimensä. Eikä kyseessä toden totta ole ensimmäinen kerta, kun ollaan tässä tilanteessa.

***

Jos kerran Ducks-johdolta on jo useasti vaadittu ytimen rikkomista, miksi asialle ei ole tehty mitään? Sama kysymys voitaisiin esittää vaikka Washington Capitalsin johdolle, joka on vuodesta toiseen hakannut päätään seinään pudotuspeleissä, ja vieläkin joukkue on Aleksandr Ovetškinin käsissä.

Minnesotassakin nousee joka kevät esiin kysymys siitä, onko Mikko Koivu oikea mies johdattamaan joukkuetta menestykseen. Se keskustelu näyttäisi olevan taas kerran oven takana. Silti Koivun kanssa tehtiin jatkosopimus juuri ennen kauden alkua.

Mikko Koivu.
Mikko Koivun Minnesota Wild on tappion päässä kesälomasta kiusallisen tuttuna ajankohtana. Kuva: NHL

Vastaus kysymykseen on hyvin yksinkertainen. Asialle ei ole tehty mitään sen takia, että mistään ei löydy parempaakaan vaihtoehtoa.

On pirun helppoa huudella sermin takaa, että Getzlaf on ongelma tai että Koivu on ongelma. Näin voi aivan siellä absoluuttisella huipputasolla olla, mutta ovatko huutelijat pysähtyneet hetkeksikään miettimään, miten vaikea NHL-organisaatioon on löytää ykkössentteriä?

Montréal Canadiens on etsinyt mitat täyttävää ykkössentteriä yli 20 vuotta. Saku Koivu oli parhaimpina päivinään hyvin lähellä vaadittua tasoa, mutta ei sittenkään ihan siellä eliittitasolla. Kaikenlaisia hokkuspokkustemppuja – viimeisimpänä kokeiluna Jonathan Drouin – on yritetty, mutta ei vain tunnu osuvan kohdilleen.

Eliittiluokan ykkössentterin löytäminen on suoraan sanottuna tuurikauppaa. Heitä ei yleensä ole saatavilla muuta kuin maksimissaan yksi tai kaksi per ikäluokka varaustilaisuuden kautta. Joka vuosi ei ole edes sitä yhtä tai kahta tarjolla. Ja nämä pelaajat – pois lukien luonnonoikut, kuten Patrice Bergeron – revitään käsistä numeroilla yksi tai kaksi, joten se on ihan tuurista kiinni.

Sekään ei riitä, että pelaa surkean kauden. Pitää pelata se surkea kausi ja olla vielä onnekaskin juuri oikeana vuonna – siis sinä vuonna, kun tarjolla on Sidney Crosbyn tai Connor McDavidin tasoinen helmi. Jos oikein onni potkaisee, on surkea ja onnekas kahtena oikeana vuonna, kuten Pittsburgh Penguins oli työsulkukauden 2004-2005 molemmin puolin (ja sai Jevgeni Malkinin ja Sidney Crosbyn perättäisistä varaustilaisuuksista).

Getzlaf on kantanut Ducksin ja Koivu Wildin kuutena keväänä peräjälkeen pudotuspeleihin. Se on saavutus, johon ovat heidän lisäkseen aktiivipelaajista 2010-luvulla pystyneet ainoastaan Crosby ja Malkin, joilla putki on jo 12 kevään mittainen. Se kertoo jo omaa kieltään Getzlafin ja Koivun tasosta suhteessa muuhun NHL:ään.

***

Ylipäätään on erittäin raakaa, että pelaajat erotellaan toisistaan niin voimakkaasti pudotuspelien perusteella. Kumpi on parempi mittari yksittäisen pelaajan tason arvioimiseen – 82 ottelun runkosarja vai muutaman ottelun mittaiset pudotuspelit?

Jos 82 ottelun runkosarjaan osuu ykkössentterille neljän pelin huonompi jakso, kukaan ei muista sitä. Jos neljän pelin huonompi jakso osuu pudotuspeleihin, kausi päättyy saman tien.

Parhaista parhaat punnitaan tietenkin pudotuspeleissä, ja niin sen pitää ollakin. Tullaan kuitenkin kysymykseen, osaako seurajohtaja nähdä pienen otannan taakse? Kannattajat sinne eivät varmuudella osaa katsoa, mutta olennainen kysymys kuuluu, osaako seurajohto?

Ryan Getzlaf.
Numeraalidata ei tue mielikuvaa Ryan Getzlafista pudotuspelien kroonisena alisuorittajana. Kuva: NHL

Getzlafin kohdallakin mielikuvat ovat sellaisia, että hän ei ole onnistunut vuosikausiin pudotuspeleissä. Hyvä jos koskaan. Raaka numeraalidata ei tue mielikuvaa, sillä 125 playoff-ottelussa hän on kirjauttanut tehot 37+83=120/+12.

Getzlaf on voittanut kerran Stanley Cupin ja ollut lisäksi kolme kertaa konferenssifinaaleissa. Kuusi kertaa kymmenestä hän on pelannut pudotuspeleissä plusmerkkistä jääkiekkoa. Kanadan maajoukkueessa Getzlaf on ollut keskeinen palanen kahta olympiakultajoukkuetta sekä yhtä World Cup -voittoa.

Jos Ducksin GM Bob Murray (olettaen, että saa jatkaa työssään) päättäisi kesällä luopua Getzlafista, ottajia olisi parijonollinen saman tien. NHL:stä löytyy yli 20 ja vähän tulkinnasta riippuen lähemmäs 30 joukkuetta, jolla on huonompi ykkössentteri kuin Getzlaf.

Sitä päätöstä Murray tulisi takuuvarmasti katumaan, koska parempaa hän ei tilalle saa – ellei hän nyt sattuisi voittamaan vapailla markkinoilla tarjouskilpailua John Tavaresista. Se olisi ainoa asia, jonka myötä Getzlafin kauppaaminen olisi perusteltua.

Muussa tapauksessa, jos Ducks päättäisi epäonnistumisen vimmassaan luopua Getzlafista, hyvin todennäköisesti joukkueen taso putoaisi dramaattisesti. Todennäköisesti ensi keväänä joukkue ei epäonnistuisi pudotuspeleissä siitä yksinkertaisesta syystä, että pudotuspelejä ei tarvitsisi pelata.

Lisätietoja voi kysellä Chicagon suunnalta. Voi olla melko varma, että Stan Bowman katuu Artemi Panarinin pois päästämistä.

Kaikenlainen haihattelu, luuleminen ja toivominen on vaarallista NHL-maailmassa. Kaikki suurimmat virheet pohjautuvat näihin kolmeen toimintatapaan.