Palomäen NHL-kolumni: Mikael Granlundin kynttilää poltetaan molemmista päistä

Mikael Granlund.
Paine tuntuu Mikael Granlundin niskassa. Kuva: Julian Avram / All Over Press

3–4-jatkoaikatappioon päättynyt yön ottelu New Jersey Devilsiä vastaan oli kuin Minnesota Wildin kausi pienoiskoossa. Itse asiassa samaan rahaan voi laittaa myös viime kevään. Ja jos oikein tarkkoja ollaan, aika ison osan koko seurahistoriasta.

Pelillisesti Minnesota oli koko ajan kuskin paikalla. Peliä oli pelattu pitkälle toisen erän loppupuolelle, ja Devilsillä oli kasassa vasta kuusi laukausta kohti maalia. Silti Devils johti ottelua 2-1.

Sinänsä oman maalin suojelu ei ole ollut ongelma Wildille, mistä on tuoreena todisteena kolme perättäistä nollapeliä reilun viikon takaa. Ongelma on siellä toisessa päädyssä.

Tuoreessa muistissa on viime kevään pudotuspelien ensimmäinen kierros, kun loistavan runkosarjan maaliskuun alkuun asti pelannut Wild romahti St. Louis Bluesia vastaan. Ottelusarjan käsikirjoitus oli selvä: Minnesota painoi raivokkaasti päällä, mutta St. Louis puolusti sitkeästi ja käytti harvat paikkansa. Ottelusarja päättyi Bluesille voitoin 4-1.

Bruce Boudreau’n valmentama Wild pystyy pelaamaan – ainakin runkosarjassa – huippujoukkueitakin vastaan jopa dominoivasti. Se pystyy väsyttämään vastustajan pitkillä hyökkäyksillään ja sitoutuneella, nopeisiin riistoihin pyrkivällä puolustuspelaamisellaan uhraamatta kenttätasapainoa. Devilsin laukausmäärä oli kuvaava esimerkki.

Yhtälö tökkii kuitenkin viimeisellä kolmanneksella. Määrällinen kiekkokontrolli ei käänny laadulliseksi, koska murtava toiminta puuttuu siinä vaiheessa, kun kiekko pitäisi laittaa pussiin. Sen takia virhemarginaali puolustussuuntaankin on jatkuvasti minimaalisen pieni.

Devils-ottelussa Mikael Granlund pystyi tuomaan sen ratkaisevan palasen tehoillaan 2+1, minkä ansiosta Wild sai yhden pisteen. Ongelma on siinä, että Granlund on tällä hetkellä käytännössä ainoa Wild-pelaaja, jolta jotain tuollaista voi odottaa.

***

Minnesota on rimpuillut alkukauden ihan hyvin ottaen huomioon loukkaantumishuolet. Poissa on ollut vuorotellen Granlund, Nino Niederreiter, Charlie Coyle ja moni muu. Mikä pahinta, Zach Parise on koko syksyn sivussa.

Zach Parise.
Zach Parise on näillä näkymin jouluun asti sivussa. Kuva: NHL

Parisen poissaolo on avain koko yhtälön purkamiseen. Siitä hetkestä lähtien, kun Parise teki 13-vuotisen sopimuksensa kesällä 2012, hän on ollut Wild-hyökkäyksen kulmapalanen. Mikko Koivu on kokonaisuus huomioiden Wildin tärkein hyökkääjä, mutta Parise on hyökkäyksen x-factor – poikkeus tasapainoiseen, mutta harmaaseen massaan.

33-vuotiaan amerikkalaisen kroppa on alkanut osoittaa murtumisen merkkejä jo aiemmin, mikä on huolestuttavaa, sillä hänen sopimuksensa jatkuu kevääseen 2025 asti. Se ei silti muuta sitä tosiasiaa, että viimeksi surullisenkuuluisassa Blues-ottelusarjassa Parise oli ainoa Wild-pelaaja, joka pystyi omalla toiminnallaan tuottamaan tehoja.

Minnesotan pelillinen filosofia lähtee siitä, että pelit voitetaan noin 2-1. Useina iltoina vastustaja on helpompi pitää siinä yhdessä maalissa kuin tehdä itse ne kaksi. Niiden kahden maalin tekemiseen tarvittaisiin Parisen henkilökohtaista panosta.

Ongelma korostuu entisestään sen takia, että Minnesotan pakistossa ei ole laatuluokan laukausuhkaa. Kun näin on, vastustaja voi huoletta jättää siniviivan tuntumaan tilaa ja tukkia keskustaa säntillisesti.

Kun Parise on sivussa, katseet kääntyvät ylikorostuneesti Granlundiin. Jos vastustaja ottaa jatkuvasti viidellä pelaajalla vastaan, Granlund on ainoa Wild-pelaaja, joka pystyy säännöllisesti puolustuslinjoja repivään murtavaan toimintaan. Muilta ei löydy samanlaista juonikkuutta.

Toki maaleja voi tehdä muillakin tavoin. Wildin pitkien päätypelien idea on väsyttää vastustajaa ja poimia kypsä hedelmä oikea-aikaisesti. Vastustajien fysiikka on kuitenkin NHL-kaukaloissa sillä tasolla, että väsytystaistelussa täytyy pystyä olemaan äärimmäisen kärsivällinen.

1–1-tasoitus Devilsiä vastaan oli erittäin tyypillinen Wild-maali. Ylivoimallakin Nino Niederreiterin täytyi survomalla survoa kiekko sisään – käytännössä Devils-maalivahti Cory Schneiderin läpi. Ja jotta sekin oli mahdollista, Granlundin täytyi tehdä murtava esityö.

Lopuista maaleista vastasikin sitten Granlund itse – ylivoimalla ja ilman maalivahtia. Ne olivat vuonna 1992 syntyneelle suomalaiselle kauden toinen ja kolmas maali, mistä päästäänkin ongelmaan.

***

Granlund ei ole maalintekijä. Ei ole koskaan ollut, eikä kaikkien todennäköisyyksien mukaan ole jatkossakaan. Toki huikealla viime kaudella oululainen teki 26 maalia, mutta ei se maalinteko silti Granlundin vahvuusaluetta ole.

Kun Parise taikoo jotain yllättävää, hän pystyy luomaan itselleen maalipaikkoja, joita hän osaa myös hyödyntää kovalla prosentilla. Puhutaan oikea-aikaisesta rytminmuutoksesta, harhautuksesta tai tahtomaalista.

(Joku voi heittää tässä kohti viime aikoina paljon maaleja tehneen Jason Zuckerin nimen. Kyllä, myös Zuckerilla on parisemaista kykyä tehdä rytminmuutoksia ja luoda itselleen tekopaikkoja. Yleensä olosuhteet täytyy näissä tilanteissa olla kuitenkin rajatummat, esimerkiksi yhdellä yhtä vastaan -tilanne. Organisoitua viisikkoa vastaan Zucker väläyttelee harvemmin.)

Kun Granlund tekee jotain yllättävää, yleensä se tarkoittaa oivaltavaa syöttöä – älynväläystä, jollaisista hän on tullut tunnetuksi koko uransa ajan. Ongelma on siinä, että jonkun pitäisi vielä laittaa se kiekko pussiin.

Usein Granlundin juonikkuus tarkoittaa sitä, että kanssapelaaja, esimerkiksi Mikko Koivu, saa putata kiekon tyhjiin. Ei kuitenkaan hetikään aina, minkä takia Granlundin murtava toiminta ei itsessään vielä riitä kovinkaan usein.

Tänä syksynä Granlund on selvästi myös itse tiedostanut paineen niskassaan. Wild on joutunut alusta asti pitämään huolen, että playoff-viiva ei karkaa liian kauas. Vaikka pelataan vasta alkukautta, stressitilanne on jatkuvasti päällä. Wild ei ole päässyt samanlaiseen flow-tilaan kuin vuosi sitten syksyllä.

Tilannetta ei ainakaan helpottanut se, että Granlund oli sivussa muutaman ottelun runkosarjan alussa. Rytmiin on aina vaikeampi päästä sairastuvan kautta.

Iso tulosvastuu on näkynyt Granlundin pelaamisessa. Tyypillisesti nämä ovat niitä tilanteita, joissa raja on hyvin häilyvä riskikertoimilla pelattaessa. Kuten Wild-luotsi Bruce Boudreau totesi lauantain Capitals-ottelun jälkeen, tasapainossa on ollut ajoittain hakemista.

Yhdessä asiassa Boudreau voisi Granlundin taakkaa keventää. Kun on hyvin tiedossa, että hän on joukkueen tärkein yksittäinen ase hyökkäyssuuntaan, onko Granlundia mitään järkeä kuormittaa jatkuvasti alivoimalla?

Alivoimakin on hyvä paikka pyrkiä maalintekoon ja takuuvarmasti Granlund itse haluaa pelata kaikissa mahdollisissa tilanteissa, mutta yksittäisiä rytminmuutoksia on vaikea tehdä enää päätöserässä tällaisen kuorman alla. Alivoimapeluutus syö väkisinkin hyökkäysterää (sama koskee myös Mikko Koivua).

Vielä syyskaudella tällainen kuorma menee, mutta viime kevät osoitti, että Minnesotan kannalta elintärkeä suomalaiskaksikko ei pystynyt enää muuttamaan rytmiä pudotuspeleihin. Tätä menoa kuormitus on johtamassa suurella todennäköisyydellä samanlaiseen kausikaareen. Nämä samat asiat nimittäin ainoastaan kertautuvat pudotuspeleissä, kun marginaalit ovat vielä pienemmät.

Toisaalta Boudreau’n aivotoimintoja on helppo ymmärtää. Ilman tätä kaksikkoa ei välttämättä tule pudotuspelejä, joita varten heitä säästellä..