Palomäen NHL-kolumni: Leo Komarov kummallisen NHL-hysterian keskiössä – ”Lähes kaikilla paniikkinappula pohjassa”

Mike Babcock, Leo Komarov ja Toronto Maple Leafsin joukkue vaihtopenkillä.
Mike Babcock, Leo Komarov ja Toronto Maple Leafs ovat olleet paniikin omaisen asenneympäristön keskellä jo reilun kuukauden. Kuva: Julian Avram / All Over Press

Muistelkaapa heti, millaista Suomessa on keväisin jääkiekon MM-kisojen aikaan. Jokainen pienikin vastaisku kaukalossa lähentelee kansallista kriisiä, ja mikroskooppisen pienetkin asiat päätyvät tarkkaan syyniin. Kun aletaan pelata sitä alkusarjan kuudetta ottelua Unkaria vastaan, toiminta saa jo koomisiakin piirteitä.

Hyvä. Nyt miettikää, että se sama sirkus kestää syyskuun puolestavälistä huhtikuun alkuun. Ja huhtikuun alussa siihen tulee vielä muutama napsu lisää. Ja varmuuden vuoksi yrittäkää vielä kuvitella se sirkus moninkertaiseksi, jotta pääsette niihin sfääreihin, joista puhutaan Torontossa.

Siitä hetkestä lähtien, kun Toronto Maple Leafs aloittaa syksyllä harjoitusleirinsä, seuranta, analysointi ja jatkuva ylireagoiminen suuntaan tai toiseen on jatkuvaa. Kun Maple Leafs osoitti viime kaudella pitkästä aikaa aitoa potentiaalia Stanley Cup -taisteluun nousemisesta, kiinnostus on vielä pari pykälää korkeammalla.

Alkusyksy oli sellaista lentoa, että Toronto ehti nousta jo vedonlyöntitoimistojen ykkössuosikiksi Stanley Cupin voittajaksi. Kun vuodenvaihteen tienoilla alkoi vaikeampi jakso, Torontossa on päällä valtava paniikki. Maple Leafs herättää massahysteriaa molempiin suuntiin.

Joulukuun kymmenennen päivän jälkeen Maple Leafs on pelannut 19 ottelua. Pisteitä on kertynyt vielä ihan kohtuullisesti, 18 kappaletta. Huolta on kuitenkin aiheuttanut se, että varsinaisella peliajalla voittoja on tullut vain neljä.

Kaikista huolestuttavimpana asiana on kuitenkin pidetty tapaa, jolla Maple Leafs on viime aikoina pelannut. Viime keväältä ja tältä syksyltä tuttu hyökkäysilotulitus on saanut tehdä tilaa puolustusvoittoisemmalle ja riskittömämmälle jääkiekolle.

Se, jos mikä, huolestuttaa kannattajia. Se huolestuttaa myös asiantuntijoita, ja se huolestuttaa kärkästä analytiikkayhteisöä.

Frederik Andersen.
Paine maalivahti Frederik Andersenia kohtaan on lisääntynyt viime aikoina. Kuva: NHL

Toronton kärsimistä loukkaantumisongelmista puhutaan huomattavasti vähemmän. Kaikki ovat sitä mieltä, että päävalmentaja Mike Babcock on menettänyt järkensä sekä taktisesti että peluutusmielessä. Ja vähemmän yllättäen tikunnokkaan on nostettu erityisesti Leo Komarov ja Roman Polak, analytiikkayhteisön kestoinhokit.

Kiistaton fakta on, että Maple Leafs ei ole pelannut parasta lätkäänsä viime aikoina. Voisiko kuitenkin olla mahdollista, että yleisesti NHL:n parhaana valmentajana pidetyllä Mike Babcockilla olisi jonkinlainen taka-ajatus?

***

Seuraa teoria. Yksikään joukkue ei tietenkään pelaa tahallaan potentiaaliaan huonommin NHL:ssä. Sille, että Babcock on ruuvauttanut alkukauden ilotulituksen jälkeen riskikertoimia alemmas, on kuitenkin nähtävissä vinha logiikka. Vaikka Toronto takoi kovaa tulosta syksyllä, Babcock tietää, että pelkällä hurlumhei-pelillä ja maalintekokilpailuihin osallistumalla ei Stanley Cup -voittajaksi kasveta.

Ensinnäkin Toronto pääsi turvalliseen asemaan sarjataulukossa tykkisyksyllään. Vaikka reilun kuukauden ajan joukkue on pelannut jopa aavistuksen tappiollisella rekordilla, edelleen turvaväliä Atlantin divisioonan neljänteen joukkueeseen on peräti 13 pistettä. Toronton playoff-paikka on siis suomeksi sanottuna suurin piirtein yhtä varma, kuin se fakta, että aurinko nousee aamuisin idästä.

Toisin sanoen Mike Babcockilla on valmennusjohtonsa kanssa varaa tehdä säätöjä pelaamiseen kevättä silmällä pitäen. Ne saattavat muutaman pisteen – ehkä jopa kotiedun pudotuspeleihin – maksaa tässä ja nyt, mutta näillä asioilla ei ole suurempaa merkitystä. Viimeisimpänä Nashville Predators osoitti viime keväänä, että vihoviimeiseltä playoff-paikaltakin voi menestyä.

Kevät 2017 opetti nimittäin Babcockille monta muutakin asiaa. Kahdeksan miljoonaa dollaria vuodessa tienaava valmentaja huomasi, kuinka hänen joukkueensa hallitsi pelillisesti ensimmäisen playoff-kierroksen ottelusarjaa Washington Capitalsia vastaan. Toisaalta hän huomasi myös sen, että hallinta ei merkitse mitään, jos vastustaja on riittävän kestävä ottamaan iskuja vastaan. Washington voitti ottelusarjan 4-2.

Sidney Crosby.
Sidney Crosby kantoi Pittsburgh Penguinsin mestariksi viime keväänä melkoisen mankelin läpi. Kuva: NHL

Capitals kohtasi seuraavaksi Pittsburgh Penguinsin. Jo valmiiksi ilman ykköspuolustajaansa Kris Letangia ja ykkösmaalivahtiaan Matt Murrayta ollut Penguins menetti kesken ottelusarjan myös ykköshyökkääjänsä Sidney Crosbyn. Vaikka Penguins johti ottelusarjaa voitoin 3-1, pelillisesti Capitals oli täysin dominoiva.

Capials kipusi seitsemänteen otteluun, mutta Penguins osoitti sitkeytensä. Se otti iskut vastaan omissa, jätti Capitalsin nollille, voitti 2-0 ja jatkoi kohti toista perättäistä Stanley Cupia.

Tässä tulee avain Babcockin pään sisään: Penguins voitti kaksi perättäistä Stanley Cupia pelaamalla täysin erilaista lätkää. Keväällä 2016 Penguins tuhosi kaikki peli- ja luistelunopeudellaan. Keväällä 2017 Penguins oli niin runneltu ja väsynyt joukkue, että sitä vauhtikiekkoa nähtiin vain välähdyksittäin. Toista Stanley Cupia ei olisi tullut, ellei Penguins olisi osannut muokkautua ja puolustaa sitkeästi.

Kun tämän hetken Maple Leafsia katselee, ei voi välttyä ajatukselta, että Babcock suorastaan pakottaa joukkueensa oppimaan taidon voittaa vaikeamman kautta. Kevään pudotuspeleissä jokainen voitto ei tule viheltelemällä. Sitkeän taistelun kautta otetut limaiset voitot – todennäköisyyksiä vastaan – ovat aivan yhtä arvokkaita.

Maple Leafs on jo osoittanut, että se osaa voittaa pelaamalla vauhtilätkää, jossa puolustusta suojellaan pysymällä kiekossa ja ottamalla riistot jo vastustajan kenttäpuoliskolla. Kevät 2017 kuitenkin osoitti, että vaikka sillä tavalla saisi todennäköisyydet ruuvattua puolelleen, se ei aina riitä. Pitää olla myös varasuunnitelma.

Maple Leafsilla on vielä hyvin aikaa palata vauhtikiekkoonsa keväällä. Jos sillä on pudotuspeleissä eväät pelata raikasta vauhtilätkää ja lisäksi kestää sitkeästi väistämättä eteen tulevat vaikeat hetket omissa, puhutaan sellaisesta paketista, joka on kryptoniittiä mille tahansa joukkueelle.

***

Kun Toronto on alkanut viedä kiekollista pelaamistaan pelaavammasta suunnasta riskittömämpään, pelin virtaus on luonnollisesti ollut sille epäedullisempi. Tämä on säikäyttänyt etenkin analytiikkayhteisöä, joka haluaa takaisin sen viihdyttävän Maple Leafsin, joka pakotti pelin liian nopeaksi useimmille vastustajilleen.

Analytiikkaosastolta on jäänyt kuitenkin huomaamatta se, että puhutaan merkittävästä – joskin todennäköisesti väliaikaisesta – muutoksesta kollektiivisessa viisikkopelaamisessa. Kyse ei ole ollut siitä, että yksi tai kaksi pelaajaa olisi alkanut pelata pelitapaa vastaan.

Leo Komarov.
Leo Komarovin peliaika on herättänyt huomiota Torontossa. Kuva: NHL

Tikunnokkaan on nostettu etenkin Leo Komarov ja Roman Polak – pelaajat, joiden edistyneemmät tilastot eivät rehellisyyden nimissä näytä hyviltä. Etenkin Komarovin valtavaa peliaikaa on ihmetelty, ja rohkeimmat ovat jopa vihjanneet, että tällaiset peluutusratkaisut ovat Toronton kollektiivisten numeroiden laskun takana.

Esimerkiksi Sportsnetille analytiikkaa tulkitseva Dmitri Filipovic vihjasi Hockey pdocast -podcastissaan, että Toronton joukkue vain vahvistuisi, jos Komarov myytäisiin siirtotakarajalla. Olen Filipovicin podcastin vakiokuuntelija, ja arvostan hänen näkemystään, mutta tässä kohdin on vaikea olla enemmän eri mieltä.

Suoranaista Komarov-vihaa on ilmennyt myös Maple Leafs -fanien keskuudessa. Tällä hetkellä tuntuu, että Komarovin arvo ymmärretään ainoastaan Maple Leafsin joukkueen ja organisaation sisällä. Kirjoitin Komarovin arvosta joulukuussa, mutta parhaiten sen tiivisti taannoin Babcock TSN:n Kristen Shiltonille.

Komarov on ollut pelitavallinen esimerkki numero yksi Babcockille siitä päivästä lähtien, kun hän pestinsä Torontossa aloitti. Kun tällä hetkellä Babcock – muistutan, että tämä on toki vain teoria – on ottanut tehtäväkseen opettaa joukkueensa voittamaan vaikeamman kautta, uhrautuvan Komarovin esimerkki on jälleen kaikki kaikessa.

Komarovin numeroita tulkittaessa on liian helppo unohtaa, että hän pelaa ketjunsa kanssa koko ajan vastustajan parhaita pelaajia vastaan. Kun vastustajan parhaat pelaajat pääsevät kaukaloon yleensä parhaisiin aloituspaikkoihin, se tarkoittaa sitä, että Komarov, Nazem Kadri ja Patrick Marleau aloittavat vaihtonsa voittopuolisesti omalta kenttäpuoliskolta. Prosentti vain kasvaa Toronton puolustaessa johtoa.

Kun lisäksi Kadri on vielä keskinkertainen aloittaja, kiekko jää usein pyörimään omiin. Tästä lähtökohdasta Komaroville tärkeintä on estää maalinteko omiin. Jos siinä sivussa vastustaja saa laukauksen kohti maalia, joka laskee Komarovin Corsi-tilastoa, sillä ei ole minkäänlaista merkitystä pelaajalle tai Babcockille.

Viimeisin kovan luokan työnäyte Kadrin ketjulta saatiin alkuviikolla, kun he pimensivät NHL:n kuumimman ketjun, jota johtaa NHL:n kuumin pelaaja, Nathan MacKinnon. MacKinnonin ketju sai hilattua pelinsä tilastoissa nollille tehtyään tyhjiin 4–2-maalin, mutta todellisuudessa Kadrin ketju voitti sen matchup-taistelun 1-0 Komarovin syötettyä Marleau’n 1–1-tasoituksen vastaiskusta.

Kuinka moni muu shutdown-ketju on viime viikkoina pystynyt sanomaan pysäyttäneensä MacKinnonin ketjun? Tai vielä parempaa, kuinka moni muu ketju on pystynyt sanomaan voittaneensa pelissä pelin sisällä MacKinnonin ketjun? Tällä kertaa se ei vain riittänyt voittoon Torontolle, joka yhä opettelee voittamista vaikeamman kautta.

Babcock ei ole tilanteesta panikoinut. Ketjujakin alettiin viilata vasta viime yön otteluun Chicago Blackhawksia vastaan, vaikka pelillinen trendi on ollut laskeva jo yli kuukauden. Sekin viittaa valmentajan vankkumattomaan uskoon omaan toimintaan.

Juuri tällä hetkellä tuntuu, että koko Torontossa ei ole kuin muutama ihminen, joilla ei ole paniikkinappula pohjassa Maple Leafsin takia. Maple Leafsin onneksi näihin muutamaan ihmiseen lukeutuvat muun muassa Mike Babcock, Brendan Shanahan ja Lou Lamoriello.

Eli tasan ne ainoat ihmiset, joiden toiminnalla on lopulta merkitystä yhtään mihinkään. Kaikki muu on lopulta vain yhdentekevää höpinää.