Palomäen NHL-kolumni: Koko NHL:n pelkäämä hirviö heräsi talviuniltaan – tekeekö uskomaton NHL-supertähti sen taas?

Sidney Crosby tähdistöottelutapahtumassa Tampassa.
Sidney Crosby tähdistöottelutapahtumassa Tampassa viikonloppuna. Kuva: Roy K. Miller / All Over Press

Vaikka tammikuussa on nähty muun muassa Colorado Avalanchen kymmenen ottelun voittoputki tai vaikkapa Vegas Golden Knightsin yhä kiihtyvä vauhti, tammikuun merkittävin NHL-uutinen on Pittsburgh Penguinsin nouseva vire. Penguins vietti viikolla kaksi viiden päivän taukonsa, minkä jälkeen se on pelannut aivan eri tasolla kuin syksyllä.

Syksyyn on turha oikeastaan edes palata tässä vaiheessa sen syvemmin. Pähkinänkuoressa Penguins sätki syksyllä fyysisesti ja ennen kaikkea henkisesti väsyneenä joukon jatkona. Ainoastaan mykistävän tehokas erikoistilannepelaaminen piti Penguinsin edes playoff-taistelussa mukana.

Kun Penguins palasi lomilta akut ladattuina lauantaina 13. tammikuuta Detroit Red Wingsiä vastaan, se oli aivan kuin eri joukkue. Sen takia Penguinsin kohdalla on syytä siirtää syrjemmälle kauden 44 ensimmäistä ottelua ja keskittyä voimakkaammin seitsemään viimeisimpään.

Taukonsa jälkeisistä seitsemästä ottelustaan Penguins on voittanut viisi. Tappiot tulivat Kalifornian-kierroksella Anaheimissa ja San Josessa. Etenkin Ducks-ottelun toinen erä (0-4 kuokkaan) osoitti, että syyskauden ongelmat ovat yhä läsnä. Koko NHL-kevään suurin kysymys on, kuinka Penguins onnistuu peittämään nämä ongelmansa.

Näissä muissa kuudessa ottelussa on nimittäin nähty jo välähdyksiä siitä Penguinsista, joka on voittanut kaksi Stanley Cupia peräjälkeen. Jos se Penguins pääsee täysin mitoin irti, kukaan ei halua kohdata tätä joukkuetta pudotuspeleissä.

***

Aivan aluksi on ymmärrettävä, että Penguins on joukkueena yhä erittäin haavoittuvassa tilassa. Viime kevään Stanley Cupin jälkeen joukkueesta lähti kentällisen verran niin tärkeitä pelaajia, että lähtökohtaisesti Penguins on selkeästi heikompi joukkue kuin vuosi sitten.

Trevor Daley.
Trevor Daley kiekkoilee nykyään Detroitissa. Kuva: NHL

Menetykset ovat kohdistuneet erittäin kivuliaisiin paikkoihin. Trevor Daleyn ja Ron Hainseyn menettäminen on satuttanut pakistoa enemmän kuin kukaan osasi kuvitellakaan. Edes viime kevään loukkaantuneena sivusta seuranneen Kris Letangin tervehtyminen ei ole riittänyt kompensoimaan näitä menetyksiä.

Kun ottaa kaksi takuuvarmaa yli 20 minuutin luutijaa pois alakerrasta, sillä on kerrannaisvaikutuksia – kuten kahdessa Stanley Cup -kampanjassa hyvin pelanneen Ian Colen tason romahtaminen kasvaneessa paineessa. Colella on ollut vaikeuksia mahtua kokoonpanoon viime aikoina.

Toinen osa-alue, jossa Penguins kärsi karmeita menetyksiä, oli sentteriosasto. Kun eturivissä tuikkivat Sidney Crosby ja Jevgeni Malkin, ei aina välttämättä hoksaa alempien sentterien arvoa. Kun Nick Bonino ja Matt Cullen häipyivät kaupungista kesällä, Penguinsilta lähti kaksi tajuttoman varmaa kahden suunnan sentteriä. Se on heijastunut alempien kenttien pelaamiseen.

Toinen osa-alue, jossa Penguins kärsi karmeita menetyksiä, oli sentteriosasto. Kun eturivissä tuikkivat Sidney Crosby ja Jevgeni Malkin, ei aina välttämättä hoksaa alempien sentterien arvoa.

Penguins sai toki syksyllä Riley Sheahanin Detroitista, mutta ei hänestä voi puhua samassa lauseessa Boninon tai edes Cullenin kanssa. Omiin päin Sheahan vielä jokseenkin selviytyy haasteesta, mutta tuottavuus hyökkäyssuuntaan ei ole riittävällä tasolla. Ja neljännelle sentterin paikalle on jouduttu nykimään jatkuvasti kaneja hatusta.

Kun tasapaino on horjunut Penguinsin keskikaistalla, Crosbya ja Malkinia on jouduttu kuormittamaan lisää. Ja näiden kahden kohdalla parin viime vuoden kuorma on sitä luokkaa, että runkosarjassa minuutit pitäisi saada mieluummin laskettua mahdollisimman alas, jotta kroppa ja etenkin mieli pysyisivät tuoreena.

Marc-André Fleuryn Penguins on edes jotenkuten pystynyt korvaamaan, vaikka Antti Niemi joutuikin sijaiskärsijäksi heti lokakuussa. Silti tämän viisikon menettäminen on asettanut odotettua suurempia haasteita Penguinsin pelaamiselle.

***

Penguinsin pelaamisessa on koko kauden ollut selkeä pullonkaulavaihe: kiekon saaminen hallitusti pois omista. Juuri tälle osa-alueelle niin sanotun pohjakolmikon – pakit ja sentteri – laadun heikentyminen on radikaalisti heijastunut.

Kun vastustaja on saanut painetta Penguinsin pohjakolmikkoon, kiekkoja on jäänyt pyörimään paria viime kautta selkeästi isommalla prosentilla omiin. Kiekonmenetykset omissa tarkoittavat usein suoraa maalipaikkaa vastustajalle, mutta vaikka eivät tarkoittaisikaan, paine pysyy omissa.

Penguins on ratkonut ongelmaa kauden mittaan lisäämällä siirtokiekkojen määrää omista, jolloin hallittuun pelaavuuteen ei edes pyritä. Vastustajan suorat maalipaikat vähentyvät, mutta epäsuorasti niitä tulee herkästi jopa enemmän, koska epäonnistuneen siirtokiekon myötä vastustajalla on yleensä helppo työ palata syvään – ja taas paine omissa kasaantuu.

Kun pakistossa ja sentteriosastolla laatu on heikentynyt, riistoihin ei omalla alueella päästä muutenkaan enää niin nopeasti. Pitkät myllyt omissa ovat myrkkyä, koska ne tylsyttävät aina joukkueen hyökkäysterää. Täten pelin virtaus oli koko syksyn ajan toistuvasti epäedullinen Penguinsille.

Matt Murray.
Paine Matt Murrayn maalilla on ollut paikoin kovaa tällä kaudella. Kuva: NHL

Mitä epäedullisempi pelin virtaus on, sitä kovempi paine kohdistuu puolustusalueen puolustuspelaamiseen. Kun sekin osa-alue on materiaalin puitteissa heikentynyt, takaiskumaalin hinta omiin on ollut aiempaa matalammalla. Penguins on monena iltana tällä kaudella ajautunut tilanteeseen, jossa sen täytyy saada useamman maalin etu erikoistilanteista, jotta se voi edes kamppailla voitosta.

Miksi sitten tammikuussa Penguinsin tulokset ja myös peliesitykset ovat kohentuneet? Siksi, että Mike Sullivanin valmentama joukkue on onnistunut minimoimaan tämän pullonkaulavaiheen vaikutuksen peliinsä.

Jos Penguins itse saa painettua pitkiä hyökkäyksiä vastustajan päätyyn, pelin virtaus on sille suosiollinen. Kun viisikot ovat jatkuvasti hyvässä rytmissä, riistoihin päästään ylhäältä asti. Jos ei päästä, vastustaja pystytään pakottamaan huonoihin siirtoihin, joiden avulla päästään palauttamaan peli nopeasti syvään. Se onkin vastustaja, joka jää jumiin omiin poteroihinsa.

Jos vastustaja ei edes pääse Pittsburghin päätyyn, pullonkaulavaihe poistuu kokonaan hyökkäämisen yhtälöstä. Se on vähän sama asia kuin tuholaisten torjunnassa; paljon helpommalla pääsee, jos tekee kaikkensa sen eteen, että rotat eivät alun alkaenkaan pääse kiinteistöön sisälle. Jos vikinä ja rapina alkaa kuulua, homma menee sottaisemmaksi.

Ongelma Penguinsin kannalta on se, että kiekon pitäminen poissa omista vaatii valtavan työmäärän viisikolta. Sekä kiekollisena että kiekottomana viisikon kiekottomien pelaajien työmäärän täytyy olla jatkuvasti aivan tapissa, jotta viisikko pysyy kovassa pelinopeudessa riittävän tiiviinä.

Jatkuva jalkatyö ja ”paskahommien” tekeminen vaatii valtavan määrän energiaa. Se taas vaatii fyysisen ja ennen kaikkea henkisen tuoreuden, joka alkukaudella loisti poissaolollaan. Ei ole sattumaa, että Penguinsin peli lähti saman tien uusille urille, kun joukkue sai levätä ja irrottautua jääkiekosta viideksi päiväksi.

***

Vaikka Penguins on tehnyt viime aikoina kovaa jälkeä, pudotuspelipaikka on työn ja tuskan takana. Jotta joukkue päätyisi pudotuspeleihin suuntaa-antavana rajapyykkinä pidettävään 95 pisteeseen, Penguinsin pitäisi ottaa kauden 31 viimeisestä ottelustaan 19 voittoa. Varaa on siis enää 12 tappio-otteluun loppukauden aikana.

Penguinsin eturivissä on niin kovia kavereita, että tuskin kukaan on tällä hetkellä valmis lyömään vetoa Penguinsia vastaan. Kun ylivoima takoo tulosta 27-prosenttisesti ja alivoima estää vastustajan maalinteon 83-prosenttisesti, Penguins saa jo erikoistilanteista valtavan kilpailuedun.

Jevgeni Malkin.
Jevgeni Malkin kuuluu Pittsburghin hurjaan ykkösylivoimaan Kris Letangin, Phil Kesselin, Sidney Crosbyn ja Patric Hörnqvistin kanssa. Kuva: NHL

Ongelma on kuitenkin se, että – toisin kuin viime kaudella – Penguins joutuu puristamaan runkosarjan lopun koko ajan rajoitinta vastaan. Kovalla kuormalla ollut kärkikaarti Sidney Crosbyn johdolla ei todennäköisesti pääse missään vaiheessa stressitilanteesta eroon, mikä on äärimmäisen kuormittavaa.

On yksi asia vetää 31 ottelun jakso rajoitinta vastaan. Sen jälkeen pitäisi kuitenkin tankissa olla polttoainetta vielä tekemään rytminmuutos toisensa perään, kun vaatimustaso nousee pudotuspeleissä kierros kierrokselta.

Ratkaisevaan rooliin nousee myös GM Jim Rutherfordin toiminta ennen NHL:n siirtotakarajaa, joka koittaa 26. helmikuuta. Daleyn, Hainseyn, Boninon ja Cullenin korvaaminen siirtotakarajaan mennessä on mahdoton tehtävä, mutta mitä lähemmäs ihannetilannetta päästään, sitä paremmat Penguinsin mahdollisuudet ovat.

Rutherford on raadollisessa tilanteessa, sillä hän varmasti tiedostaa sen, että todennäköisyys kolmannen perättäisen Stanley Cupin voittamiselle on tänä keväänä suhteellisen pieni. Samaan aikaan hän tietää kuitenkin myös sen, että 30-vuotiaan Crosbyn ja 31-vuotiaan Malkinin prime time pelaajina ei kestä loputtomasti. Nyt on vain taottava ennen kuin on myöhäistä.

Ja jos yhdelle ihmiselle tässä maailmassa aito mahdollisuus ainutlaatuiseen triplaan kannattaa suoda, se on Sidney Crosby. Hän on nimittäin voittanut joka ikisen kilpailun, johon hän on toukokuusta 2015 lähtien osallistunut (maailmanmestaruus 2015, World Cup 2016 sekä Stanley Cupit 2016 ja 2017).

Kun puhutaan Sidney Crosbyn johtamasta Pittsburgh Penguinsista, mikään ei ole mahdotonta. Ovatpa todennäköisyydet sitten kuinka pieniä tahansa.