Palomäen NHL-kolumni: Karvaperseiden vastaisku – uutena totuutena pidetty NHL-trendi ammuttu tylysti alas Stanley Cup -finaalissa

T.J. Oshie.
Nelosfinaalin avausmaalin tehnyt T.J. Oshie edustaa Capitalsin "karvaperseosastoa" puhtaimmillaan. Kuva: NHL

Moni KHL:ssä valmentanut suomalaisluotsi on kuvannut venäläisoligarkkien sarjaa karvaperseliigaksi. Termillä viitataan siihen, että kovassa peli- ja matkustustahdissa on iso hyöty, jos takapuoli on niin sanotusti maailmaa nähnyt. Käytännössä siis puhutaan kokemuksesta.

NHL:ssä trendi on ollut viime vuosina päinvastainen. Moni uskottava taho on mennyt niinkin pitkälle, että NHL-kaukaloita on alettu kutsua nuorten miesten (tai jopa poikien) temmellyskentäksi.

Jos joku nuori pelaaja ei saa riittävästi vastuuta, etenkin NHL:n analytiikkayhteisö on ihmetellyt asiaa isoon ääneen. Kun pelaaja lähestyy 30 ikävuoden rajapyykkiä, häntä pidetään jo ikäloppuna, jolle ei missään nimessä kannata antaa pitkää sopimusta.

Ja on ilmiössä perääkin. Vuonna 1997 syntynyt Connor McDavid on noussut NHL:n näyttävimmäksi pelaajaksi. Vuonna 1998 syntynyt Patrik Laine on ollut lähellä voittaa NHL:n maalikuninkuuden jo kahdesti.

Auston Matthews johtaa Toronto Maple Leafsia, Zach Werenski Columbus Blue Jacketsia, ja niin edelleen. Joukkueenrakennuksessa moderni trendi on se, että tiukasti rajattujen tulokassopimusten aikana pitäisi voittaa Stanley Cup. Vaikka joukkueet ovat vasta rakennusvaiheessa, muun muassa Maple Leafsin, Winnipeg Jetsin ja Boston Bruinsin kohdalla puhutaan Stanley Cup -ikkunan nopeasta hyödyntämisestä.

Tähän väliin kuitenkin yksi vastakysymys: missä nämä teinitähdet ovat, kun Stanley Cupia ratkotaan? Finaalisarjan nuorimmat pelaajat ovat olleet vuonna 1996 syntyneet Jakub Vrána (Washington Capitals) ja Alex Tuch (Vegas Golden Knights). Ja hekin ovat poikkeuksia kaukalossa.

***

Vihdoin pudotuspelien menestyjäksi kasvaneen Washington Capitalsin keski-ikä on Eliteprospectsin mukaan 25,77 vuotta. Tässä lukemassa on mukana myös kokoonpanon ulkopuolella olleet pelaajat, jotka painavat keski-ikää jonkin verran alaspäin.

Tom Wilson.
Tom Wilson on Capitalsissa nuori pelaaja, mutta hänenkin kokemuspankkinsa on jo karttunut. Kuva: NHL

Capitalsilta löytyy vain kuusi 30 vuotta täyttänyttä pelaajaa, mutta lähes koko finaalisarjassa esiintynyt pelaava kokoonpano on täyttänyt 25 vuotta. Vránan lisäksi vain André Burakovsky (1995), Christian Djoos (1994), Chandler Stephenson (1994) ja Tom Wilson (1994) voidaan luokitella nuoriksi pelaajaksi.

Ja heistäkin Wilson on pelannut lähes 400 NHL:n runkosarjaottelua. Valtaosa Capitalsin joukkueesta on parhaassa iässään – siis termin siinä tarkoituksessa, mitä sillä tarkoitettiin ennen trendikästä höpinää nuorten miesten temmellyskentästä.

Finaalivastustaja Vegas Golden Knightsiin liitetään mielikuvien tasolla nuoruus ja raikkaus. Se johtuu vain ja ainoastaan siitä, että käytännössä kaikki sen pelaajista ovat tällä kaudella olleet suuremmassa roolissa kuin aiempina vuosina.

Mutta kappas vaan, Vegasin keski-ikä on jopa Capitalsia korkeampi (26,23 vuotta). Tuchin lisäksi vain vuonna 1995 syntynyt puolustaja Shea Theodore ja 1994 syntynyt hyökkääjä William Carrier voidaan luokitella edes jokseenkin nuoriksi pelaajiksi. Yli 30-vuotiaista pelaajia on Capitalsin tavoin kuusi.

Golden Knightsin joukkue on hyvin pitkälti Erik Haulan tai Cody Eakinin näköinen. Molemmat ovat syntyneet vuonna 1991. Haulalla on pitkälti yli 300 NHL:n runkosarjaottelua vyöllään, Eakin lähestyy jo 500 NHL-ottelua.

Golden Knights saattoi kasata joukkueensa muiden joukkueiden ylijäämäpelaajista, mutta se teki sen työn ajatuksella. Joukkueeseen kasattiin parhaassa iässään olevia pelaajia, joilla oli jo oppirahat NHL-maailmasta maksettuna.

Kun Golden Knightsin kautta peilaa tätä faktaa vasten, menestys ei olekaan enää niin suuri sensaatio. Se olisi vain itse kunkin pitänyt ymmärtää jo ennen kautta.

***

Nyt joku voi tietysti miettiä, mitä ihmeen väliä sillä iällä on. Jos Connor McDavid kerran on jo tällä hetkellä (hyökkäyssuuntaan) maailman paras pelaaja, miksi nuorten vallankumous sitten leimataan tässä tekstissä alas ammutuksi trendiksi?

Connor McDavid.
Connor McDavid voitti runkosarjan pistepörssin, mutta pudotuspeleissä kanadalaista ei näkynyt. Kuva: NHL

Ensinnäkin, McDavidilla on edelleen matkaa sellaiseksi johtavaksi pelaajaksi, joka kantaa joukkuettaan menestykseen (lue: Sidney Crosby). Toiseksi, vaikka McDavid kuuluu jo maailman parhaiden jääkiekkoilijoiden valiojoukkoon, hän on vain poikkeustapaus, josta ei voi vetää koko sukupolven yli pyyhkiviä johtopäätöksiä.

Kun katsomme Stanley Cup -finalisteja, näemme kokemuksen merkityksen. Aivan erityisesti se näkyy Washington Capitalsissa, joka ei ole finaalisarjan neljän ensimmäisen erän jälkeen monta virhettä tehnyt. Golden Knights edustaa samoja arvoja, sillä vasta Capitals on pystynyt pakottamaan sen edes jonkinlaiseen virhesumaan.

Vanhan totuuden mukaan hyökkääjä alkaa olla parhaassa iässään 26-vuotiaana ja puolustaja 28-vuotiaana. Se ei perustu niinkään fysiologiaan, vaan enemmän siihen, että siinä uravaiheessa kokemuspankki erilaisista pelitilanteista alkaa olla vaaditulla tasolla.

Nykyisin NHL:ään tullaan sisään sen verran nuorempana, että näitä ikäarvioita voi ehkä pudottaa yhdestä kahteen vuotta alaspäin. Joka tapauksessa asia pysyy samana: vasta noin 300 NHL-ottelun jälkeen pelaajalla on riittävä kokemuspankki pelaamaan jatkuvasti voittavaa jääkiekkoa maailman parhaiden seassa. Aivan erityisesti tämä koskee puolustajia, jotka ovat jatkuvan paineen alla.

Tätä kokemuspankkia ei voi ostaa mistään. Sen saa kokoon vain pelaamalla, aistimalla ja kokemalla. 300 pelissä tulee jo sen verran erilaisia pelitilanteita vastaan, että selkärangassa alkaa olla riittävän mittava työkalupakki rakentuneena selviytymään kaukalosta ulos voittajana.

***

Koska kokemus on varsin abstrakti käsite, avataan esimerkin kautta. Golden Knightsin nuori puolustaja Shea Theodore päätyi otsikoihin finaalissa numero kolme, kun Capitals pääsi tekemään pari maalia enemmän tai vähemmän hänen virhearvioidensa kautta. Siinä näkyi konkreettisesti se, että 114 NHL:n runkosarjaottelua pelanneelta kanadalaiselta puuttui vielä rutiinitason vakiinnuttaneet toistot.

Shea Theodore.
Shea Theodore joutui maksamaan oppirahoja kovassa paikassa. Kuva: NHL

Theodore on ikäisekseen hämmästyttävän kypsä puolustaja. Hän tekee erittäin harvoin virheitä. Mutta silti, oppirahojen luonteeseen kuuluu se, että niiden maksaminen tulee eteen ennemmin tai myöhemmin. Theodoren maksun paikka koitti Washingtonissa 2. kesäkuuta 2018.

Jos kokemuspankki on vajaa, se ei tarkoita sitä, että joka ottelussa tulee yhdestä kahteen kriittistä virhettä. Niitä voi tulla erittäin harvakseltaan, mutta aina silloin tällöin fokus karkaa juuri ratkaisevasti tai ei osaa ottaa jotain asiaa huomioon riittävällä vakavuudella. NHL:n pudotuspeleissä hinta on älyttömän kova näillä hetkillä.

Ennen kaikkea kokemuspankki näkyy kiekollisessa pelaamisessa. Mitä enemmän on toistoja erilaisia ohjauspelejä vastaan pelaamisesta, sitä varmemmin pystyy antamaan peliä edistäviä siirtoja. Sama homma puolustuspelaamisessa – mitä useammin on rynnännyt itsensä ulos tilanteesta tehdessään karvauspelissä virhearvion, sitä varmemmin osaa lukea tilanteita oikein.

Tämä on näkynyt aivan erityisesti Washington Capitalsin pelaamisessa tänä keväänä. Oli kyse sitten murtavasta syötöstä, pudotuksesta alaspäin, syötön vastaanotosta, siirtokiekosta, päätykiekosta tai valinnasta lähteä karvaamaan, ne valinnat ovat jatkuvasti oikeita. Sen takia Capitals ei anna vastustajille mitään ilmaiseksi, ja toisaalta sen oma peli on soljunut koko ajan paremmin kevään edetessä.

Tällä kaudella todella harvoin ahtaaseen rakoon joutunut Vegas maksoi joukkueena hintaa kriittisessä finaalissa numero neljä. Vaikka se oli pelillisesti niskan päällä kaksi ensimmäistä erää, Capitals käytti harvat paikkansa tylysti hyväkseen ja karkasi murskavoittoon. Vaikka Vegasin pelaajilla on kokemusta, joukkueena tällaisen tilanteen käsittelystä toistot ovat vielä vähissä – ainakin verrattuna kestomenestyjä Capitalsiin.

Neljännen Stanley Cup -finaalin maalipaikat.

Viime kädessä jääkiekossa on kyse riskikertoimien säätelystä. Se joukkue voittaa, kumpi pystyy ruuvaamaan riskikertoimet mahdollisimman lähelle optimia niin, että punaisella puolella käydään mahdollisimman harvoin.

Nuori ja kokematon pelaaja voi ehkä olla nykymaailmassa nopeampi ja taitavampi kuin se kolmikymppinen sarjajyrä. Se saattaa johtaa korkeampaan pistepörssisijoitukseen varsinkin runkosarjassa.

On kuitenkin satavarmaa, että se kolmikymppinen sarjajyrä osaa tanssia riskirajoilla paremmin kuin se parikymppinen vauhtikone. Sen takia myös NHL on karvaperseliiga – yhä edelleen, vaikka maailma ympärillämme yrittää muuta väittää.