Palomäen NHL-kolumni: Jesse Puljujärvi keskellä romahtaneita pilvilinnoja – ”NHL-syksyn hämmästyttävin romahdus”

Jesse Puljujärvi kamppailee kiekosta.
Kuva: Tony Quinn / All Over Press

Edmonton Oilersin surkeaa alkukautta on ehditty jo päivitellä siellä sun täällä. Kun lähtee kauteen realistisin Stanley Cup -odotuksin ja 24 ottelun jälkeen kasassa on vain 20 pistettä, puhutaan hämmästyttävästä romahduksesta.

Yhdysvaltain kiitospäivän jälkeen on jo vedettävissä tiettyjä johtopäätöksiä, joten uskottava se on: nyt ei puhuta enää mistään oikusta. Oilers on kaivanut itsensä sellaiseen kuoppaan, josta ylös kipuaminen on valtava urakka.

Eroa playoff-viivaan ei ole vielä tuhottoman paljon, mutta NHL:n pistelaskusysteemillä kuusikin pistettä on jo valtavasti – varsinkin, kun välissä on viisi muutakin viivan alapuolella olevaa joukkuetta. Käytännössä eron kurominen umpeen vaatisi lähemmäs kymmenen ottelun voittoputkea jossain vaiheessa.

Keskustelu Oilersin romahduksen ympärillä on ollut kuitenkin heikkotasoista ja populistista. Tikunnokkaan on nostettu erityisesti yksi vaihtokauppa, jossa Taylor Hall siirrettiin kesällä 2016 New Jersey Devilsiin vaihdossa Adam Larssoniin.

Larsson-kauppa ei ensinnäkään edes ollut mitenkään erityisen huono Oilersin kannalta. Päinvastoin. Larsson oli kiistatta yksi suuri syy siihen, että Oilers kohosi vuosikymmenen surkeudesta yli sadan pisteen playoff-joukkueeksi viime kaudella. Larsson oli se palanen, joka tasapainotti Oilersin kauan muotoaan hakeneen puolustuskaluston.

Larsson ei tietenkään tehnyt yksistään Oilersista playoff-joukkuetta, mutta hänen merkityksensä oli käänteentekevä siinä yhtälössä. Ja vastaavasti niin yksinkertaista elämä ei ole, että Oilersin alkukauden maalinteko-ongelmat selittyisivät jotenkin mystisesti vuoden viiveellä Hallin kauppaamisella.

Keskustelu Oilersin romahduksen ympärillä on ollut heikkotasoista ja populistista.

Ja vaikka Larsson-kauppaa pitäisi katastrofaalisena Oilersin kannalta, on täyttä ymmärtämättömyyttä mennä tällaisen syyn taakse 23 pelaajan ja ison valmennusjohdon kokonaisuutta arvioitaessa. Kyse on paljon isommista linjoista.

Syytä voi toki vierittää Oilersin GM:n Peter Chiarellin suuntaan, mutta yksi Taylor Hall (tai Jordan Eberle) on vain pisara meressä. Tarkasteluun täytyy ottaa koko Chiarellin ideologia joukkueen rakentamisessa.

***

Ei pidä ymmärtää väärin. Chiarelli on tehnyt edeltäjiinsä nähden huikeaa työtä. Se, että Oilers muuttui reilussa vuodessa täydellisestä sekasorrosta varteenotettavaksi playoff-joukkueeksi, oli väkevä työnäyte Chiarellilta. Kun johtotähtenä on vielä Connor McDavid, Stanley Cup -näkymä oli kesällä erittäin uskottava.

Se, että Chiarelli erottui niin selvästi edeltäjiinsä nähden, johtui pitkälti edeltäjistä. Edmontonissa oli tehty kymmenen vuotta niin systemaattisesti kaikki väärin, että pelkästään johdonmukaisella johtamisella pystyi tekemään isoja asioita. Ennen tätä syksyä Chiarellin toimintaa on ollut erittäin vaikea kritisoida. Viime kausi sokaisi monet – myös allekirjoittaneen.

Chiarelli on muovannut joukkuettaan kovalla kädellä oman näköisekseen. Edelleen Taylor Hallin tai Jordan Eberlen kauppaamista on sinänsä – yksittäisinä kauppoina – turha kritisoida. Heidän kauppaamisensa ja sisään tuotujen pelaajien profiili kuitenkin kertovat paljon Chiarellin ideologiasta.

Kun Chiarelli tuli Edmontoniin kesällä 2015, Oilersin orkesteri oli sekavassa kunnossa. Yksi elementti sen ajan joukkueesta kuitenkin erottui: luisteluvoima. Kun katsoo nykyistä Oilers-joukkuetta, siellä on McDavidia ja Leon Draisaitlia lukuun ottamatta todella paljon vähemmän luisteluvoimaa. Ja Draisaitlinkin nopeutta arvioitaessa täytyy lisätä, että hän on nopea kokoisekseen.

Sisään on tuotu sitten ihan toista ääripäätä. Etenkin Zack Kassian, Patrick Maroon ja Milan Lucic, Chiarellin luottohevonen jo Bruins-ajoilta, edustavat panssarivaunuosastoa. Heidän vahvuutensa pelaajana liittyvät kaikkeen muuhun kuin luisteluvoimaan.

Oilersin ketjut ovat tänä päivänä Chiarellin näköisiä. Niihin kuuluu yksi painava panssarivaunu ja kaksi muuta pelaajaa. Sentteriosasto on erittäin taitava ja hyvä kahteen suuntaan, mutta laituriosastolla on havaittavissa taitovajetta.

Chiarelli on tehnyt niin kuin jokaisen GM:n pitääkin toimia; valinnut joukkueelleen suunnan ja tehnyt kaikki valintansa sen mukaisesti. Ainoa ongelma tulee siinä, että Chiarellin ideologian tuomat tulokset ovat olleet kevään 2014 jälkeen rajussa laskusuunnassa.

Chiarelli on tehnyt niin kuin jokaisen GM:n pitääkin toimia; valinnut joukkueelleen suunnan ja tehnyt kaikki valintansa sen mukaisesti. Ainoa ongelma tulee siinä, että Chiarellin ideologian tuomat tulokset ovat olleet kevään 2014 jälkeen rajussa laskusuunnassa.

Vielä 2014 Los Angeles Kings voitti tankkimaisella joukkueella Stanley Cupin. Sen jälkeen Anaheim Ducks on ainoa, joka on päässyt edes lähelle finaaleja samansuuntaisesti rakennetulla joukkueella – ja myös Anaheimin pelaajistoa on muovattu kevytjalkaisempaan suuntaan.

Rajuimmin tämä näkyy Kingsille kaksi mestarijoukkuetta koonneen GM:n Dean Lombardin romahduksessa. Vielä Chiarellia voimakkaammin kokoon uskova Lombardi sai kolmen huonon kauden jälkeen kenkää Kingsistä, ja World Cup 2016 oli hänen komennossaan Yhdysvalloille täysi katastrofi. Luisteluvoima on syönyt tankit elävältä.

Pittsburgh Penguinsin vauhtikiekosta ollaan tällä hetkellä palaamassa hivenen hillitympään suuntaan, mutta sitä se ei silti muuta, että luistelunopeus ja ennen kaikkea -kestävyys ovat kaikissa pelitavoissa yhä vahvemmin elinehtoja. Tässä muutoksessa Chiarelli on mennyt voimakkaasti toiseen suuntaan.

***

Kun Edmontonista puhutaan, on kuitenkin tärkeää erottaa toisistaan luistelu- ja pelinopeus. Vaikka Oilersin joukkue on jaloistaan verkkainen, pelinopeutta voi löytyä. Ja on Oilersilta löytynytkin.

Connor McDavid.
Connor McDavid. Kuva: NHL

Pelinopeus on käsitteenä abstrakti, ja se jakautuu vielä hyökkäys- ja puolustuspelinopeuteen. Kun puhutaan pelin rytmittämisestä, tarkoitetaan käytännössä sitä, että joukkue pyrkii hallitsemaan peliä niin, että itse päästäisiin valitsemaan oikeat kohdat pelin nopeuttamiselle.

Kovaa puolustuspelinopeutta ei ole se, että yksi pelaaja säntää väkisin syvään karvaamaan kiekkoa nopeasti omille ja pelaa itsensä ulos tilanteesta. Vaikka se on luistelumäärällisesti faktisesti hitaampaa, tällaisissa tilanteissa puolustuspelinopeus on kovempaa, jos vetäydytään keskialueelle ohjauspeliin ja rakennetaan vastustajalle ansa (eli pelataan trapia).

Samoin hyökkäyspelaamisessa oleellista ei ole se, montako sekuntia kiekolla menee oman maalin takaa vastustajan päätyyn. Oleellista on se, että peli on mahdollisimman nopeaa (ja hallittua) siniviivojen välissä, kun ylitetään keskialuetta. NHL:ssä ei olekaan niin raskasjalkaista joukkuetta, etteikö se pystyisi olemaan ydinalueilla NHL:n pelinopein.

Oilersin päävalmentaja Todd McLellan on näillä osa-alueilla NHL:n edistyksellisimpiä valmentajia. Oilers tekee sekä kiekollisessa että kiekottomassa pelissään sellaisia rytmittäviä ratkaisuja, että tälläkin kaudella sen pelinopeus on parhaimmillaan ollut hyvällä tasolla, vaikka luistelunopeudessa se on NHL:n heikoimpia joukkueita.

Sen ansiosta Oilers on pelannut monia erittäin hyviä otteluita, joista se ei ole vain pystynyt repimään tuloksia. Oilers pystyy usein jopa dominoimaan otteluitaan jauhamalla pitkiä hyökkäyksiä ja vyörymällä jatkuvasti takaisin syvään väsyneen vastustajan vain purkaessa painetta.

Ongelma on ollut se, että tämä hallinta ei ole kääntynyt maaleiksi. Oilersilta on jäänyt puuttumaan murtavaa toimintaa syvällä, minkä takia huippupaikat ovat suhteellisesti vähissä. Toisaalta vähissä on myös taito hyödyntää nämä maalipaikat. Työmäärä yhtä maalia kohden on jatkuvasti todella kova, minkä takia rentoutta on vaikea löytää.

Maalin eteen Oilersilla on heittää isokokoisia mörköjä painimaan, mutta laukausten laatu on ollut heikkoa. Oilersilta puuttuu siniviivalta sellainen maailmanluokan laukausuhka, joka pystyisi venyttämään vastustajan viisikkoa puolustusalueen puolustuspelaamisessa. Sen ansiosta vastustajat ovat voineet tukkia keskustan – ja Oilers on hakannut turhautuneena päätään seinään.

***

Kun samaan aikaan omiin on mennyt luvattoman helposti takaiskuja, Oilers on ollut jatkuvassa ahdistuksen kierteessä.

Erityisen vaikeaksi tekemisen on tehnyt umpisurkea erikoistilannesaldo. Ylivoimaprosentti on sentään noussut jo 19 prosenttiin, mutta alivoima laahaa yhä 73,8 prosentissa. Maalivahtipelikään ei ole ollut ihan viime kauden tasolla.

Oilers on kehittänyt itselleen tavan päästää maaleja myös mahdollisimman lamauttaviin paikkoihin. Kun ensin saa aikaan tasoitusmaalin useamman minuutin painostusjakson päätteeksi, on lamauttavaa päästää seuraavassa vaihdossa vastustaja uudelleen johtoon. Se johtaa usein yliyrittämiseen ja muihin turhautumisesta johtuviin lieveilmiöihin.

Andrej Sekeran poissaolo on näkynyt.
Andrej Sekeran poissaolo on näkynyt. Kuva: NHL

Kokonaisuuden kannalta Andrej Sekeran puuttuminen on ollut yllättävän iso tekijä Oilersin vaikeassa alkukaudessa. Koko syksyn loukkaantuneena sivusta seurannut slovakkipakki on jättänyt ison aukon Oilersin alakertaan, ja se on heijastunut sekä hyökkäyspelaamisen että puolustuspelaamisen laatuun.

Kun joukkueen kärkipuolustaja puuttuu, puhutaan aina kerrannaisvaikutuksista, koska ne minuutit täyttää aina joko huonompi tai vaihtoehtoisesti väsyneempi puolustaja. On varmaa, että McLellan laskee päiviä Sekeran toipumiseen, koska se nostaa Oilersin tasoa kollektiivisesti.

Sitä odotellessa olisi tärkeää tehdä, kuten Anaheim Ducks on tehnyt vielä paljon isommassa loukkaantumissumassaan – eli minimoida vahingot. Playoff-viiva ei saa karata ainakaan yhtään kauemmaksi nykytilanteesta.

Pudotuspelitaistelusta Oilersia ei voi laskea vielä ulos. Kaikesta raskasjalkaisuudestaan huolimatta joukkueessa on nimittäin niin paljon laatua ja osaamista – jopa ilman sitä perhanan Taylor Hallia.