Palomäen NHL-kolumni: Ihmeiden aika ei ole ohi – viisi syytä, minkä takia NHL:n 2000-luvun rajuimmalle alistamiselle lyötiin vihdoin piste

Aleksandr Ovetškin.
Aleksandr Ovetškin sai vuosien yrittämisen jälkeen Sidney Crosbyn päänahan. Kuva: Jeanine Leech / All Over Press

Pittsburgh Penguins oli ennen tämän kevään pudotuspelejä ollut ylitsepääsemätön este Washington Capitalsille koko 2000-luvun. Työsulkukauden 2004-2005 jälkeen joukkueet olivat kohdanneet pudotuspeleissä kolme kertaa, ja joka kerta Penguins oli ollut parempi. Mikä pahinta Capitalsin näkökulmasta, jokaisen kohtaamisen jälkeen Penguins asteli myös Stanley Cup -mestariksi.

Koko rivalry on tiivistynyt kahteen pelaajaan, Penguinsin Sidney Crosbyyn ja Capitalsin Aleksandr Ovetškiniin. Ovetškin oli koko varaustilaisuuden ykkösnimi kesällä 2004 ja Crosby vuotta myöhemmin. Kun venäläisen varausvuoden jälkeen koitti työsulkukausi, he tulivat NHL:ään suuren kohun saattelemana yhtä aikaa.

Ovetškin voitti vuoden tulokkaan palkinnon Crosbyn nenän edestä kesällä 2006, mutta se on tähän päivään asti ollut laiha lohtu. Crosby on kylvettänyt Ovetškinia kerta ja kilpailumuoto toisensa jälkeen. Vaikka puhutaan eri pelipaikan pelaajista, sillä ei ole ollut mitään merkitystä mielikuviin.

Puhutaan sitten NHL:n pudotuspeleistä, olympiakisoista, alle 20-vuotiaiden MM-kisoista tai mistä tahansa, Crosby on aina ollut edellä. Jääkiekon MM-kisat on totuttu näkemään Ovetškinin temmellyskenttänä, mutta sen kerran, kun Crosby NHL-kauden päätteeksi kisoihin lähti keväällä 2015, Kanada murskasi Ovetškinilla vahvistetun Venäjän Prahan MM-finaalissa.

Pari päivää sitten Ovetškin sai vihdoin kostonsa. Kuudennen ottelun voittomaalin teki Jevgeni Kuznetsov, mutta pientä tyyliseikkaa lukuun ottamatta kosto oli täydellinen. Voittomaalin teki nimittäin Ovetškinin ketju Crosbyn ketjua vastaan jatkoerässä ja vieläpä Pittsburghissa.

Miksi aika oli tällä kertaa oikea Capitalsille? Miksi se juuri nyt onnistui siinä, mikä on jäänyt saavuttamatta koko Ovetškinin NHL-uran ajan? Tässä tärkeimmät syyt.

1. Penguinsilta loppui polttoaine

Jossain ne rajat tulevat väkisinkin vastaan. Kahden perättäisen Stanley Cupin hinta oli se, että Penguins joutui pelaamaan järkyttävän määrän jääkiekkoa kolmeen viimeisimpään vuoteen.

Jevgeni Malkin.
Jevgeni Malkin kuuluu siihen porukkaan, joka on raatanut viimeiset kaksi ja puoli vuotta Penguinsin dynastian eteen. Kuva: NHL

Lokakuun alusta 2015 lähtien Penguins pelasi 31 kuukauden aikana käsittämättömät 307 virallista ottelua (246 runkosarjassa ja 61 pudotuspeleissä). Keskimäärin siis otteluita kertyi joka kuukausi kymmenen, vaikka ottaa huomioon kesälomat ja muut pelitauot. Eikä lukemaan edes kuulu harjoitusottelut tai esimerkiksi syksyn 2016 World Cup, jossa suuri osa Penguinsin pelaajia pelasi.

Koko tämä kuorma näkyi Penguinsin otteissa etenkin syksyllä. Tammikuun alkupuoleen asti Penguins oli tahdissa, joka ei olisi oikeuttanut edes pudotuspeleihin. Kun rytminmuutos tarvittiin, Penguinsin terävä kärki pystyi sen loihtimaan jostain. Uuteen rytminmuutokseen ei kuitenkaan enää riittänyt paukkuja pudotuspelien alkaessa.

Philadelphia Flyersin yli Penguins vielä käveli, mutta Capitals oli jo liian laadukas mittari. Penguins ei kerta kaikkiaan saanut enää parasta koneestaan irti.

Väsymys näkyi pelin kuvassa. Penguins ei jaksanut pelata sitä peliä, millä se on maailman parhaaksi joukkueeksi Mike Sullivanin valmennuskaudella noussut. Penguins ei edes yrittänyt sitä temppua, jolla se on vastustajansa kahden edellisen kauden aikana murskannut – eli pelin pakottamista niin nopeaksi, että yksikään joukkue tällä planeetalla ei pysy vauhdissa mukana.

Penguinsin vauhtikiekko toimii vain, jos työmäärä on aivan tapissa. Puhutaan sitten kiekollisesta tai kiekottomasta pelaamisesta, kiekottomien pelaajien työmäärä on keskiössä Penguinsin vauhtikiekossa. Pelinopeus kasvaa vain ja ainoastaan sitä kautta, että kiekottomat pelaajat pumppaavat viisikkoa tiiviiksi alhaalta päin.

Nyt Penguins ajautui kiekollisessa pelaamisessaan usein minimipelaamiseen tai yksittäiseen kuljetteluun. Kiekollinen pelaaja ei saanut totuttuun tapaan tukea. Viiveiden ei tarvitse olla kummoisia, niin pelaaminen vaikeutuu jo merkittävästi.

Sama homma kiekottomassa pelaamisessa: kun kiekollisen pelaamisen heikkenemisen takia viisikko oli jatkuvasti huonommin rytmissä, Penguinsilla ei ollut mahdollisuutta paineistaa jalkavasti ylhäältä asti. Peli meni enemmän trapissa seisomiseksi, jolloin pelitempo laski.

Kaikki tämä satoi Capitalsin laariin. Peli oli kuin suoraan Barry Trotzin toivekirjasta. Jo Columbus Blue Jacketsia vastaan kävi selväksi, että kovan paineen alla Capitalsilla oli enemmän vaikeuksia, kuin hidastempoisemmassa trap vastaan trap -pelissä.

2. Penguinsin pakisto ei riittänyt

Nyt joku voi tietysti nostaa esiin, että eihän Penguins vauhtikiekollaan tuhonnut Capitalsia vuosi sittenkään. Se on täysin totta. Vuosi sitten tässä samassa vaiheessa Penguins voitti Capitalsin voitoin 4-3, vaikka siinä kyseisessä sarjassa Penguins joutui pelaamaan vähän samansuuntaisesti kuin tämän kevään ottelusarjassa.

Silloin syy Penguinsin luukut kiinni -lätkään oli selvä: siltä puuttui loukkaantumisten takia ottelusarjasta ykkösmaalivahti Matt Murray, ykköspuolustaja Kris Letang ja ykköshyökkääjä Sidney Crosby. Jo vuosi sitten Penguinsin olisi pitänyt taipua Capitalsille. Toisin kävi.

Viime kaudella Penguinsin materiaali soveltui paremmin luukut kiinni -lätkän pelaamiseen. Sentteriosastolla olivat vielä Nick Bonino ja Matt Cullen, joiden vahvuudet olivat ennen kaikkea puolustussuuntaan pelaamisessa. Derick Brassard ja Riley Sheahan olivat hyviä korvaajia, mutta eivät yhtä hyviä etenkään omiin päin pelattaessa.

Trevor Daley.
Trevor Daleylle olisi ollut käyttöä Penguins-puolustuksessa myös tänä keväänä. Kuva: NHL

Suurin ero tuli kuitenkin puolustajissa. Vaikka Letang oli koko viime kevään sivussa, Penguinsilla oli vuosi sitten parempi pakisto. Etenkin Trevor Daleyn ja Ron Hainseyn menetykset rokottivat joukkueen iskukykyä pahasti. Siinä lähti samalla ovenavauksella kaksi puolustajaa, jotka pystyivät pelaamaan idioottivarmasti yli 20 minuuttia illassa.

Penguinsin pakisto olisi tarvinnut tänä keväänä enemmän suojelua tarkoittaen sitä, että painetta olisi pitänyt pystyä pitämään pitkiä jaksoja Capitals-päädyssä. Penguinsin kyky kestää vaikeita hetkiä ja puolustaa sitkeästi keskustaa omissa olivat puutteelliset. Pakiston kiekollinen suoritusvarmuuskin oli heikompaa, minkä takia paine myös jäi herkemmin omiin.

Saman ongelman takia Penguinsia vastaan ladottiin syksyllä karmeita maalimääriä. Ja saman ongelman takia Capitals pystyi kääntämään otteluita päätöserissä ja jatkoerissä. Capitalsin dna:ssa puolustuksen kautta pelaaminen ja heikkojen hetkien kestäminen on syvemmällä.

3. Braden Holtby > Matt Murray

Nyt ei pidä ymmärtää väärin – Matt Murray pelasi erittäin hyvän ottelusarjan Penguinsin tolppien välissä. Varsinkin edellinen kohta huomioon ottaen Murray piti monena iltana joukkuettaan mukana taistelussa.

Braden Holtby.
Braden Holtby kirjoittaa hienoa kasvutarinaa tänä keväänä. Kuva: NHL

Siitä ei kuitenkaan pääse mihinkään, että Capitals-veskari Braden Holtby oli vielä parempi ottelusarjassa. Kun koko ottelusarjan asetelma oli historiaan peilaten räjähdysherkkä Capitalsin kannalta, joukkue kaipasi Holtbylta isoja koppeja isoihin hetkiin. Ja niitä se myös sai.

Holtbyn kausi on ollut erittäin vaikea. Kun pudotuspelit alkoivat, Capitalsin tolppien välissä aloitti Philipp Grubauer. Kesken Blue Jackets-sarjan Holtby ratsasti valkoisella ratsullaan sisään ja rauhoitti tilanteen.

Lähtökohta on tällä hetkellä Holtbylle optimaalinen. Ykkösmaalivahdin tontin hetkellinen menettäminen loi hänelle tilanteen, jossa hän pääsi iskemään taustalta. Kun paine on ollut pienempää, kaikki ovat nähneet yhtälössä vain mahdollisuuksia.

Tilannetta on helpottanut sekin, että ensimmäistä kertaa vuosiin Holtbya ei peluutettu puhki runkosarjassa. Kolmella edellisellä kaudella runkosarjaotteluita on kertynyt 73, 66 ja 63. Nyt niitä kertyi vain 54, minkä takia Holtby on tässä vaiheessa vuotta sekä henkisesti että fyysisesti tuoreempi.

Viime vuonna Holtby jäi samassa vaiheessa vielä Marc-André Fleuryn varjoon. Tällä kertaa hän jätti kaksinkertaisen Stanley Cup -voittajan, Matt Murrayn varjoonsa. Hieno kasvutarina.

4. Maailman paras pelaaja on lyöty

Sidney Crosby ketjuineen pelasi plusmerkkistä jääkiekkoa ottelusarjassa. Ketju teki viidellä viittä vastaan kuusi maalia ja omiin kolisi viisi. Lisäksi kolmannessa ottelussa Crosby teki tasavajaalla 3–2-johtomaalin, jonka merkitys nollaantui, kun Capitals kipusi rinnalle ja ohi. Erikoistilanteissakin kulki.

Sidney Crosby.
Sidney Crosbynkin osaamisella on rajat. Näköjään. Kuva: Jeanine Leech / All Over Press

Crosby ketjuineen oli kuitenkin haavoittuvainen. Ketju otti vastaan avausmaalit sekä otteluissa yksi että kaksi. Ja mikä tärkeintä, Capitals teki voittomaalit Crosbyn ketjua vastaan sekä otteluissa kolme että kuusi.

Crosby oli voittanut neljä edellistä kilpailua, johon hän oli osallistunut. Putki alkoi keväällä 2015, kun Crosby johdatti Kanadan maailmanmestaruuteen Prahassa. Sen jälkeen tuli Stanley Cup 2016, World Cup 2016 ja Stanley Cup 2017.

Tuon putken aikana on totuttu siihen, että joukkue ei ainakaan häviä Crosbyn kautta isoja otteluita. Useimmiten se on mennyt vieläpä niin päin, että se on ollut nimenomaan Crosby, joka henkilökohtaisella panoksellaan joko välittömästi tai välillisesti kääntää ne marginaalit joukkueelleen edulliseksi.

Sekin nähtiin vielä ottelussa yksi, jolloin Crosbyn ketju oli kolmannen erän alkupuolella -2:ssa. Kolmen pikamaalin myötä Crosbyn ketju käänsi ottelun Penguinsille. Taika kuitenkin loppui siihen paikkaan.

Crosby ketjuineen oli se voima, joka Penguinsia piti ottelusarjassa pitkälti mukana. Silti, sitä totuttua ”maailman paras” -tasoa ei nähty. Itse asiassa Jevgeni Kuznetsovin ja Nicklas Bäckströmin ketjut onnistuivat tiimityönä päihittämään Crosbyn – täpärästi, mutta silti.

Crosbyn asema maailman parhaana pelaajana horjuu silti vain hetkellisesti. Paljon myös – ja etenkin – Crosbyn esityksestä selittää kohta yksi.

5. Capitalsin leveys

Crosbyyn päin voidaan katsoa kaikessa rauhassa, mutta suurin syy Penguinsin putoamiseen löytyy silti alemmista ketjuista. Kuten oheisesta excel-taulukosta näkyy, kaikki muut Penguinsin hyökkäysketjut pelasivat miinusmerkkistä jääkiekkoa Capitals-ottelusarjassa. Samaan aikaan Capitalsin kaikki ketjut pystyivät vähintään nollasummapeliin.

Vasemmalla ottelusarjan yhteenlasketut maalipaikat viisi vastaan viisi, oikealla ottelusarjan yhteenlasketut maalit.

Huomio kiinnittyy erityisesti Jevgeni Malkiniin. Venäläistähti joutui olemaan sarjan kaksi ensimmäistä ottelua sivussa, eikä Malkin päässyt tasolleen kaukaloon palattuaankaan. Selvää on, että runkosarjan lopulla hurjassa iskussa ollutta Malkinia verotti polvivamma.

Olisi kuitenkin liian helppoa mennä Malkinin vamman taakse. Vuosi sitten Penguins kesti vielä kovempia iskuja samassa vaiheessa. Ja lisäksi, Capitals joutui tulemaan viimeiset puolitoista ottelua toimeen ilman Nicklas Bäckströmiä. Penguins ei pystynyt tätäkään hyödyntämään.

Syitä voidaankin etsiä alemmista ketjuista. Derick Brassard tuli siirtotakarajalla Ottawasta, ja hänen piti olla se puuttuva palanen – Nick Boninon korvike. Katsoo sitten maali- tai maalipaikkatilastoja, näin ei käynyt. Brassardin ketju pystyi luomaan vain puolitoista maalipaikkaa ottelua kohden.

Iloa ei isommin ollut Riley Sheahanistakaan. Koko ottelusarjassa Penguins sai vain yhden maalin tasakentällisin Crosbyn ketjun ulkopuolelta.

Paljon kulminoituikin otteluihin viisi ja kuusi: viitosottelussa Sheahanin ketju otti vastaan Kuznetsovin ketjun tekemän voittomaalin ja kuutosottelussa Capitalsin Jay Beaglen johtama nelosketju rokotti Brassardin pumppua 1–0-maalin muodossa.

Capitals oli paremmin tasapainossa. Kuznetsovin ketju oli sarjan tehokkain ketju, mutta tulitukea tuli sopivasti myös alemmista ketjuista. Ja mikä tärkeintä, alemmat ketjut eivät tuottaneet miinusta voittamisen yhtälöön.