Palomäen NHL-kolumni: Entä jos Ville Leino olisi muuttanut koko NHL:n lähihistorian?

Ville Leino.
Ville Leino muistetaan surullisesta Sabres-keikastaan, mutta keväällä 2010 Philadelphiassa oli vähän toinen ääni kellossa. Kuva: Billy Hurst / All Over Press

Luin taannoin Craig Custancen kirjoittaman kirjan Behind the Bench – Inside the Minds of Hockey’s Greatest Coaches. The Athleticin NHL-toimittaja istui tekovaiheessa kymmenen huippuvalmentajan kanssa alas, katsoi kunkin kanssa tämän uran merkityksellisimmän ottelun nauhalta ja kävi keskustelun, joka laajeni kyseisestä ottelusta korkeampiin sfääreihin.

Ensinnäkin, kirjalle ehdoton lukusuositus. Se meni kirkkaasti parhaiden jääkiekkokirjojen joukkoon, mitä allekirjoittanut on lukenut. Kirjaa ei tietääkseni ole käännetty ainakaan vielä suomeksi, mutta nykyisillä teknologiayhteyksillä se on alkuperäiskielellä vaivattomasti hankittavissa.

Kirja ei ole mikään sensaatiopaljastushenkinen opus, mutta muutamia mielenkiintoisia salaisuuksia NHL:n lähihistoriasta paljastuu. Kirjan herkullisinta antia on pitkään samassa valmennusjohdossa toimineiden John Tortorellan ja Mike Sullivanin yhteisluku, jonka aikana katsotaan sekä Tortorellan että Sullivanin ensimmäiset Stanley Cupit varmistaneet ottelut.

Kirjasta kumpuaa yksi ajatus ylitse muiden: Todella pienet asiat määrittelevät, kuinka historia muistaa valmentajat, pelaajat ja joukkueet. Kirjaa lukiessa tuli mieleen Eric Bressin ja Mackye Gruberin ohjaama elokuva The Butterfly Effect (suomeksi Perhosvaikutus), sillä yksi pomppu sinne tai tänne muuttaa koko historiankirjoitusta. Ties millainen vaikutus sillä olisi toisin päin päättyneenä voinut olla tulevaisuuteen.

Otetaan muutama esimerkki kirjasta.

***

Kesällä 2010 Stanley Cup -finaalissa olivat vastakkain Chicago Blackhawks ja Philadelphia Flyers. Ville Leino oli yksi koko NHL:n kuumimmista pelaajista, minkä muistaa ratkaisevaa kuudetta loppuottelua katsoessaan erittäin elävästi myös Blackhawks-luotsi Joel Quenneville.

Kuudes ottelu pelataan Philadelphiassa, ja ratkaisu haetaan jatkoeristä. Historiankirjat kertovat, että Patrick Kane ratkaisi ottelun ja Blackhawksin ensimmäisen mestaruuden sitten vuoden 1961. Toisinkin olisi voinut käydä.

Jonathan Toews.
Jonathan Toewsin polvi hajosi kriittisessä kohdassa kevään 2010 Stanley Cup -finaalisarjaa. Kuva: NHL

Quenneville nimittäin paljastaa kirjassa, että Blackhawksin kapteeni ja tuona keväänä pudotuspelien arvokkaimmaksi pelaajaksi valittu Jonathan Toews loukkasi polvensa pahasti muutama minuutti ennen varsinaisen peliajan loppua. Hän otti sen jälkeen lähinnä aloituksia ja liukui jäällä – ainakin verrattuna dominoivaan esiintymiseensä aiemmin pudotuspeleissä.

Jos Flyers olisi voittanut jatkoerän, Toews tuskin olisi pystynyt pelaamaan seitsemännessä finaalissa. Se oli itse asiassa todella lähellä, sillä Duncan Keith lahjoitti heti jatkoerän alussa avopaikan Flyersin silloiselle tähdelle Mike Richardsille.

Leinon, Daniel Brieren ja Scott Hartnellin ketju oli niin kova sinä keväänä, että Blackhawks olisi ollut altavastaaja ilman Toewsia. Tuon kevään jälkeen Blackhawksin runko hajosi – yhä kasassa olevaa ydintä lukuun ottamatta – palkkakattomurheiden takia, ja edessä oli pari vaikeampaa kautta.

Ei voi kuin arvuutella, mitä olisi tapahtunut, jos Flyers olisikin vienyt mestaruuden 2010. Ensinnäkin, olisiko Ville Leino valittu ensimmäisenä suomalaisena jääkiekkoilijana Vuoden Urheilijaksi suunnistaja Minna Kaupin sijaan?

Ja vielä merkittävämpi kysymys on, olisiko Blackhawksista koskaan kasvanut modernia dynastiaa NHL:ään? Olisiko se joukkue oppinut voittamaan tiukat pelit vuodesta toiseen välillä 2013-2015, jolloin ainoastaan Los Angeles Kingsin Alec Martinezin jatkoerämaali seitsemännessä konferenssifinaalissa 2014 esti Blackhawksin kolmen mestaruuden putken?

Täytyy muistaa, että Blackhawksin runko oli tuolloin erittäin nuori. Sekin on muistettava, että Quenneville oli niihin päiviin saakka tunnettu hyvänä runkosarjavalmentajana, jonka aiemmat joukkueet – St. Louis Blues ja Colorado Avalanche – olivat ottaneet tavaksi pudota aikaisilla kierroksilla pudotuspeleissä.

Herkullinen ajatus.

***

Esimerkkejä olisi vaikka kuinka paljon lisää. Miten esimerkiksi kirjassa Phil Kesselin aika rapeasti haukkuva Ron Wilson muistettaisiin, jos Yhdysvallat olisikin voittanut Kanadan Vancouverin olympiafinaalin jatkoajalla 2010? Entä olisiko Mike Babcockin pään päällä nykyistä sädekehää, jos Sidney Crosby ei olisikaan tehnyt sitä kultaista maalia?

Craig Custance on dokumentoinut 250 sivua kiehtovaa NHL-tarinaa yksien kansien väliin.

Tai entä jos Detroit Red Wingsin Niklas Kronwallin ylärimalaukaus kolme minuuttia ennen loppua seitsemännessä Stanley Cup -finaalissa 2009 olisi tasoittanut pelin 2-2:een Pittsburgh Penguinsia vastaan? Jos Red Wings olisi vienyt kannun, olisiko Sidney Crosbyn ura ottanut jonkinlaisen toisen suunnan? Olisiko Dan Bylsma valmentanut enää vuosikausiin NHL:ssä?

Kaikista kuvaavin esimerkki on kuitenkin luvussa, jossa Claude Julien katsoo Custancen kanssa Boston Bruinsin voitokasta seitsemättä loppuottelua Vancouver Canucksia vastaan kesällä 2011. Bruins tietenkin voitti sen ottelun aivan pystyyn, mutta siihen pisteeseen päästäkseen Bruinsin oli pitänyt voittaa jo sekä Montréal Canadiens että Tampa Bay Lightning seitsemännessä ottelussa.

Ensimmäisen playoff-kierroksen ottelusarja oli Bruinsille erittäin hankala. Vastassa oli verivihollinen Montréal Canadiens, joka haki heti sarjan kärkeen kaksi voittoa Bostonista. Ratkaisu nähtiin vasta seitsemännen ottelun jatkoerässä, jonne Canadiens pakotti Bruinsin tasoitettuaan pelin lopussa ylivoimalla, joka vihellettiin kyseenalaisesti Patrice Bergeronille.

Siinä vaiheessa Julien oli tilanteessa, jossa hän oli saanut kyseenalaisen hätäiset potkut sekä Montréalista että New Jerseystä. Edellisenä keväänä Bruins oli menettänyt toisella playoff-kierroksella 3–0-johdon ottelusarjassa Philadelphia Flyersia vastaan – siis juuri sinä Ville Leinon elämän keväänä.

Jos tie olisi nyt tyssännyt kaikista maailman joukkueista ensimmäisellä kierroksella Montréal Canadiensiin, Julien olisi hyvin todennäköisesti saanut potkut. Kolmen epäonnistumiseen päättyneen NHL-pestin jälkeen se olisi todennäköisesti tiennyt jopa Julienin NHL-valmennusuran päättymistä – ainakin väliaikaisesti.

Yksi pomppu olisi voinut tuhota Julienin, mutta siitä hetkestä pikakelauksella puolitoista kuukautta eteenpäin, ja Boston Bruins juhlii Stanley Cupia yhden modernin ajan parhaan finaalisarjan jälkeen kaikkien vihaamaa Vancouver Canucksia vastaan.

Hämmästyttävän pienestä ovat asiat kiinni!

***

Toinen ajatus, jonka Custancen mainio kirja herätti, on se, että suomalaisista huippuvalmentajista pitäisi ehdottomasti tehdä samanlainen kirja. Konsepti on suorastaan nerokas.

Jukka Jalonen.
Jukka Jalonen. Kuva: Jukka Rautio / Europhoto

Kukapa meistä ei haluaisi palata Jukka Jalosen kanssa Bratislavan MM-loppuotteluun 2011? Mitä Jalonen ajatteli milläkin hetkellä, miten hän oli valmentajana kasvanut siihen pisteeseen, missä vaiheessa hän näki, että joukkue oikeasti uskoo ja ostaa hänen ajatuksensa? Kuten Mike Sullivan Custancen kirjassa sanoo, sillä on iso ero, suostuuko pelaaja johonkin vai uskooko hän siihen asiaan.

Tai kukapa ei haluaisi palata vaikkapa ratkaisevaan finaaliin kaikkien aikojen vihamielisimmässä finaalisarjassa TPS:n ja HIFK:n välillä 1999? Aikaa on kulunut jo sen verran, että olisi herkullista repiä vanhoja haavoja vähän auki Hannu Jortikan kanssa... (Toki Jortikan kanssa olisi jokunen muukin ottelu valittavana. Muistaakseni noin kuusi.)

Kari Heikkilä ja Kärppien kasvu mestariksi 2004. Kari Jalonen ja Nordenskiöldinkadun valloitus sitkeän taistelun jälkeen 2011. Risto Dufva ja JYP 2009 – olisihan näitä tarinoita.

Tämän passin saa laittaa takatolpalta tyhjiin, ken ehtii.