Nuorten MM-kisa-analyysi: Parijonoon, mars! – suomalaispalloilun kärkinimien yllättävät potkut saattavat repiä Suomi-kiekon sisällissodan partaalle

Repivä MM-turnaus. Suomalaispalloilun kärkinimien Jukka Rautakorven ja Rauli Uraman sekä heidän apumiestensä yllättävät potkut saattavat repiä Suomi-kiekon sisällissodan partaalle. Keskustelussa on jo nyt nähty kiihkeitä tulkintoja, joissa on hyökätty niin persoonia, pelitapoja kuin eri leirejäkin vastaan. Kuva: Emil Hansson

Jääkiekkoliitto ja SM-liiga ovat jo vuosikausia painattaneet yhteistyökumppaneilleen almanakkoja, joihin on printattu normaalien kalenteritietojen (viikonpäivät, nimipäivät, pyhät) lisäksi kiekkokauden keskeiset tapahtumat.

Nahkakantisessa kalenterissa oli varattu vuoden ensimmäiselle maanantaille yksi ainoa merkintä: ”MM-kisat, U20. Neljännesfinaali.”

Karsintoihin ei ole käytetty tippaakaan painomustetta. Ei ole ollut syytä.

Ei tietenkään ollut tarkoitus, että Suomi ajautuisi karsimaan sarjapaikastaan kahden huonoimman joukkueen jumbofinaaleissa.

Isosta ja jo kotiin lennätetystä valmennusryhmästä ei ollut valjastettu ketään scouttaamaan B-lohkon peräpään porukoita. YLE ei ollut varautunut televisioimaan, eikä Suomi pelaamaan.

Kohun keskellä vähemmälle huomiolle on jäänyt kysymys siitä, oliko tämänvuotiselta ryhmältä realismia odottaa mestaruutta – tai edes mitalisijaa.

LÄHTÖKOHTA: Kaikki katseet ja koko efortti olivat MM-kullan puolustamisessa. Niin pitikin ajatella, mutta vähemmälle huomiolle on jäänyt kysymys siitä, oliko tämänvuotiselta ryhmältä realismia odottaa mestaruutta – tai edes mitalisijaa.

Oli tai ei, mestari ei milloinkaan voi lähteä hakemaan seitsemättä sijaa eli siistiä puolivälieräpaikkaa.

ALKUOLETUS: Vielä nuorten MM-kisojen alkuvaiheessa näytti siltä, että jälkipuintien raatelevin taistelu tullaan käymään siitä, onko nuorten pelaajien paras kehittymisen paikka kotimaassa vai Pohjois-Amerikassa.

Vaikutti siltä, että huonosti mennyt turnaus kävisi Jääkiekkoliiton väelle lyömäaseesta. Logiikka oli simppeli. Jos seuratasolla kapeissa kaukaloissa pelaavat 12 nuorta miestä eivät onnistuisi Montrealin U20-kaukalossa, siitä voisi vetää yksioikoisen johtopäätöksen: Suomessa pelaaminen on paras väylä kehittymiselle. Muut Pelaajan Polut vievät eksyksiin.

NYKYTILANNE: Nyt eksyksissä onkin Jääkiekkoliitto.
Huippu-urheilujohtaja Rauli Urama on joutunut kestämättömään paikkaan suostuessaan tai halutessaan kahteen pestiin. ”Valmentajien valmentajan” uskottavuus kärsii uudenvuodenaaton yllätyspotkujen vuoksi sellaisissakin asioissa, joihin Kanadan katastrofilla ei pitäisi olla osaa eikä arpaa.

Kun liitossa on samaan aikaan setvittävänä kyseenalaista julkisuutta saanut – toki tähän turnaukseen liittymätön alaikäisten – ahdistelutapaus, tilanne ei ole kadehdittava.

MEIDÄN PELI: Jääkiekkoliitto lanseerasi tämän vuosikymmenen taitteessa Meidän Pelin. Sitä kehittelemässä oli osaava ydinjoukko Suomen johtavia kiekkoaivoja, myös Jukka Rautakorpi.

Meidän pelin keskeiset ydinkohdat ovat peli, luonne ja luistelu. Kanadassa eniten on tietysti tökkinyt itse peli, mutta toisaalta pelaajat ja valmentajat ovat edustaneet lähestymistavoiltaan niin selvästi eri sukupolvia, että myös luonnekysymyksistä tuli riippakivi.

Yleisesti ottaen jääkiekossa neljä asiaa antaa – tai on antamatta – edun kaukalossa: pelaajamateriaalin laatu, pelitapa, pelitunne ja joukkueen ilmapiiri. Nyt Suomi ei saanut etua missään näistä.

ILMAPIIRI: Niinhän se aina on, tulos vaikuttaa mielialoihin. Tässä tilanteessa on enää turha pohtia, odottiko kukaan tältä joukkueelta mestaruuden uusimista, mutta sen kunniallinen puolustaminen on varmasti ollut kaikkien osallisten (myös kilpailijamaiden) oletus. 

Niinhän se aina on, tulos vaikuttaa mielialoihin.

PELIKIRJA: Rautakorpea ei tunneta Suomi-kiekon suurimpana visionäärinä, vaan mestarillisena omaksujana. Hän ei luo uutta, vaan soveltaa. Menestyksekäs seuravalmentaja on jo monesti osoittanut oivaltavansa kulloisenkin kiekkosuuntauksen oleelliset ydinkohdat ja poiminut kulloinkin vallalla olevasta pelitavallisesta muotivirtauksesta sen kaikkein puolustusvoittoisimman toteuttamistavan.

PELILLINEN LÄHTÖAJATUS: Suomen lähtökohta MM-turnaukseen lähdettäessä oli se, miten päästä mahdollisimman nopeasti pois paineen alta omasta päädystä. Ikään kuin kaikki mahdollinen mentaalienergia olisi valjastettu siihen, että kiekollisesti laadukas pakisto EI pääsisi käyttämään suurinta vahvuuttaan: kiekollista osaamistaan.

Paradoksaalista kyllä, tällä pelitavalla Suomi ei missään vaiheessa päässyt mittaamaan osaamistaan toisen lohkon nopeimman pelin joukkueita Kanadaa ja USA:ta vastaan.

TAKTISET VIRHEET: Pelitapa rakennettiin niin, että Suomi pääsisi nopeasti hyökkäysalueelle pyörittämään päätypeliä ja hyörimään kulmissa. Nyt hyökkäyksiin ei päästy koko viisikolla, vaan tuloksena oli alivoimaisia hyökkäyksiä, joissa kiekkoa ei saatu liikkeelle syvyys- tai leveyssuunnassa. Se taas olisi NHL-kaukaloissa tuloksenteon perusedellytys.

TUSKAINEN TANSKA: Kohtalonotteluksi muodostuneessa Tanska-tuskailussa Suomi tiesi altavastaajan pelitavan, mutta suostui silti vastustajan tahtiin.

Moni ammattivalmentajistakin on ihmetellyt, miksei Suomi ryhtynyt takaa-ajotilanteessa karvaamaan korkealta ja tehnyt pelistä coast to coast –tyyppistä, mikä on aina etu taitavammalle ja takaa-ajajalle.

Hidas alueen puolustaminen (trap) riistopelaamisen sijaan riisti loputkin rippeet nopeasta hyökkäyspelistä. Kun suoriin hyökkäyksiin harvoin päästiin, viisikko oli hajalla, ja puolustajat jäivät hyödyntämättä. Peli passivoitui erinomaisen avauserän jälkeen myös Ruotsia vastaan.

HARJOITTELU: Pelaajista osa nosti esiin turnauksen aikaisen vähäisen jääharjoittelun. Energian säästäminen otteluihin voi olla fiksua senioritason playoffeissa ja aikuisten arvokisoissa, mutta 18–19-vuotiailla pelaajilla virtaa riittää vaikka muille jaettaviksi.

Videosulkeisilla ja palavereilla ei viritetä U20-joukkuetta, eikä vastata hikoilun ja hengästymisen tarpeeseen.

SOVELTUVUUS: Rautakorven ja hänen pitkäaikaisen assistenttinsa Uraman pedantti, vaativa ja sitoutumista korostava toimintatapa toimii parhaiten pitkissä projekteissa.

Oli karkea arviointivirhe, että valmentajat luulivat saavansa myytyä nuorille pelaajille trap-pelaamisen mielekkyyden. Täytyy muistaa, että seuratasolla joukkuetta valmistetaan sadoilla yhteisharjoituksilla – nyt yli puolet joukkueesta pelaa ”arkena” Pohjois-Amerikassa, missä ei peruutella, vaan paahdetaan täysillä päälle.

YHTENÄISYYS: Syntyi vaikutelma, ettei Rautakorpi oikein tuntenut pelaajiaan, ei saanut koppia puolelleen, eikä uskaltanut antaa joukkueen pelata vahvuuksillaan.

Valmentaja valmensi sitä kiekkoa, jossa itse on vahvimmillaan.

Valmentaja valmensi sitä kiekkoa, jossa itse on vahvimmillaan. Tämän asetelman ääneen sanominen ei ole sen paremmin syytös tai puolustus erotettuja kohtaan, vaan raaka tosiasia. Pelitapa on syytä valita käytettävissä olevan materiaalin mukaan – tai pelaajat niin, että pelitapa sopii heille.

NUMMELAN ULOSTULO: Jääkiekkoliiton puheenjohtajan nuijan Kalervo Kummolalta perinyt Harri Nummela osoitti poikkeuksellista rohkeutta ja jämäkkyyttä tehdessään erottamispäätöksen yhdessä toimitusjohtaja Matti Nurmisen kanssa.

Samalla hän näytti Palloliitolle esimerkkiä, miten kriisin hetkellä tulee käyttäytyä. Hankaliinkin puheluihin vastaaminen on osa onnistunutta viestintää.

Päätös Rautakorven ja apurien äkkilähdöstä ei syntynyt hetken mielijohteesta, vaan oli Nummelan antamien haastattelujen perusteella harvinaisen kiihkottomasti ja järkiperustein tehty. Silti sopii kysyä, mitkä asiat ja ketkä kaikki päätöksen taustalla vaikuttivat.

Vaikka viestintä on ollut onnistunutta, silti sopii kysyä, mitkä asiat ja ketkä kaikki päätöksen taustalla vaikuttivat.

TUPLAPESTI: Julkisuudessa on käsitelty runsaasti sekä Rautakorven että Uraman kaksoisrooleja. Rautakansleri Kalervo Kummola ei omien sanojensa mukaan olisi antanut Uraman tehdä itsestään alaisensa alaista. Liiton pitkäaikainen nuijamies puhui ”puuroista ja velleistä” ja muistutti, että 10-luvun karmein kiekkokatastrofi eli 0–10 tappio Ruotsille tuli juuri Uraman valmentaessa.

”Näytöt olivat, mitä olivat kahden vuoden takaa”. Seitsemän sanan nonseleeraus oli poikkeuksellisen tyly – jopa ärähtelyistään ja murahteluistaan tunnetun Kummolan suusta – vaikka itse päätyön hoitamisesta tulikin kehuja.

TRIPLAPESTI: Toisen tuplapestin haltija Rautakorpi puolestaan ei ole tyytynyt tekemään kuluneen syksyn aikana kahta pestiä, vaan hommia on ollut kolme.

Vain asianosaiset osaavat sanoa, miten aika ja energia ovat riittäneet siihen, että olympiakomitean palloilulajien vastuuvalmentaja on istunut U20-projektin lisäksi ideoimassa tulevan (ja entisen) seuransa Tapparan asioita. Toki tämä työ on tapahtunut vapaa-ajalla, mutta ei silti ole salaisuus, että Rautakorpi on jo tällä kaudella koonnut SM-liigan kestomenestyjälle uutta joukkuetta ja laatinut kirvesrintojen junioripuolelle ansiokasta strategiaa.

Eikö MM-projektissa ollut rahaa, aikaa vai halua matkustaa Pohjois-Amerikkaan katsomaan pelaajia?

PELAAJAT: Taktisen rakennelman sijaan joukkueurheilun vahvuus on ihmisissä. Fläppitaulun sijaan olisi pitänyt keskittyä pelaajiin. Olympiakomitean palloilulajiseminaarissa syksyllä Rautakorpi kertoi viime keväästä A-maajoukkueessa. Silloin pelaajalähtöisyys tarkoitti sitä, että Rautakorpi saattoi kysyä pelaajilta, milloin bussi lähtee. Aiemmin hän olisi kertonut sen heille.

Taktisen rakennelman sijaan joukkueurheilun vahvuus on ihmisissä.

Konkariluotsi myös sanoi suoraan, ettei luota nuorten pelaajien oma-aloitteellisuuteen. Nyt pelaajille syntyi sama vaikutelma, mikä oli virhe.

Omillaan pärjääviä, kaukana kotoa asuvia, nuoria lupauksia ei kannata kohdella kuin luokkaretkellä olevia alakoululaisia. Kukaan ei halua kulkea bussista hallille ”käsi kädessä ja parijonossa”. Samaa koskee pelaamista. Jos kaukalon jokainen liike ja luistelulinja on ennalta piirretty, valmennettaville tulee tunne, että heihin ei luoteta.

PELAAJAMATERIAALI: Suomella oli – ja on edelleen – kiekollisesti laadukas pakisto, mutta hyökkäyksestä puuttuu viime vuoden kaltainen tähtiloisto. Nimet on moneen kertaan kerrottu. Niitä ei kannata tässä listata.

Materiaalin lisäksi ero on ollut asennoitumisessa. Tänä vuonna lähestymistapa rakentui puolustamisen ja uhkien kautta, viime vuonna Jukka Jalonen ymmärsi – tai joutui ymmärtämään – että hyökkäämisen ja mahdollisuuksien kautta menestyssaumat ovat isommat.

Vuoden takainen mestarijoukkue teki turnauksessa runsaasti enemmän virheitä kuin nyt tuskaileva leijonaryhmä – mutta se teki myös enemmän maaleja.

Enää odotellaan sitä, tekeekö Suomi lopulta niitä enemmän kuin Latvia.