Kovaa menoa NHL:ssä - sarja täynnä tuhatjalkaisia

Jalkava, jalallinen, jalkaisa ja hyväjalkainen. Luulisi, että näitä termejä kuulisi lähinnä tuhatjalkaisista kertovissa luontodokumenteissa tai missikisoissa.

Ei, niitä viljelevät eniten jääkiekon parissa työskentelevät nerokkaat valmentajat ja toimittajat.

Termit tarkoittavat todennäköisesti suomen kielellä luistelua. Jalkava pelaaja on ilmeisesti pelaaja, joka osaa luistella taitavasti ja nopeasti.

Kun NHL-pelejä tuijottaa iltaisin, eniten huomio kiinnittyy pelin hurjaan tempoon. Luistelu on aina ollut jääkiekon tärkein yksittäinen elementti, mutta sen merkitys on korostunut viime vuosien aikana.

Voi siis sanoa, että NHL:ssä on tätä nykyä paljon jalallisia pelaajia.  

 

Urheilullisen tason nousu on ollut NHL:ssä kymmenessä vuodessa häkellyttävä.

Vielä kymmenen vuotta sitten pukukopeista löytyi pelaajia, joiden varusteiden alta kumpusi kunnon ”dad body”. Eli ihan aito elintasomaha.

Tätä nykyä kopeissa pyörii loppuun asti trimmattuja huippu-urheilijoita palautusjuomapurkki kädessä, matkalla liikkuvuustreeneihin tai pelin jälkeiseen palauttavaan loppujäähdyttelyyn.

Kymmenen vuotta sitten ainakin Torontossa lauantaipelien jälkeen pelaajat ehtivät tuskin suihkussa käydä, kun heillä oli kiire… kröhöm… illalliselle.

Esimerkiksi Arizona Coyotesin Max Domin ja Anthony Duclairin jalkalihaksiin ei voinut olla kiinnittämättä huomiota, vaikka vähäpukeisten miesvartaloiden tarkkailu ei ihan päätehtävä olekaan. Hetken aikaa luulin, että olin eksynyt ikitammimetsään, niin jykevät ne jalat olivat.

Heidän on ollut pakko treenata kroppa huippukondikseen, sillä molemmat ovat NHL-mittarilla pienikokoisia pelaajia. Duclair on 180-senttinen ja Domilla on pituutta vain 175 senttiä. Ja kyllä, he menevät jäällä kovaa.

Varusteiden kehitys on lisännyt vauhtia. Raumalaislähtöinen toimittaja Harri Pirinen teki Jääkiekkolehteen mainion jutun Ramonedge-firmasta, joka toimittaa luistimen teriä monille NHL-pelaajillekin. Niillä terillä liuku säilyy hyvänä, ja silti pelaajat pystyvät nopeisiin pysähdyksiin ja käännöksiin. Varusteet ovat ylipäätään paitsi suojaavampia, myös kevyempiä kuin ennen.

 

Pelaajat ovat nopeita ja kestäviä. Pelin tempo säilyy useimmissa peleissä hurjana loppuun asti. Peräkkäisinä iltoina pelattavat pelit eivät hyydytä pelaajia.

Kovatempoisten pelien seuraaminen on yleensä suurta hupia. Aika harvoin kesken pelin alkaa miettiä keskustan vaaliohjelmaa tai sitä, että oliko eilen jäänyttä makaronilaatikkoa vielä lämmitettäväksi.

Nopeiden ja vikkelien pelaajien arvostus sai lisää pontta Pittsburgh Penguinsin Stanley Cupin takia. Penguins lisäsi kesken kauden nopeutta joukkueeseen, hyvällä tuloksella. Saman tempun teki kesällä New York Rangers, ja joukkue on pelannut vahvan kauden.

Isokokoiset ja kömpelöt pelaajat ovat NHL:ssä tätä nykyä yhtä haluttuja työnhakijat, joiden CV:ssä ainoa merkintä on esiintyminen kymmenen vuotta sitten Big Brotherissa. 

Ei NHL:ään silti pelkällä nopeudella tai luistelulla pääse. Jos näin olisi, Antti Pihlström ja Sean Bergenheim pelaisivat edelleen sarjassa. Pelinäkemys ja tekninen taito on edelleen merkattu isolla tussilla scouttien papereihin.  

 

Joskus kuulee kritiikkiä, ettei NHL:ssä osata pelin taktista puolta. Sitä väitettä on vähän vaikea allekirjoittaa. Taktinen puoli tosin keskittyy hieman eri asioihin kuin Euroopassa.

Vastustajat scoutataan tarkasti. Kun esimerkiksi Sidney Crosby tulee vastaan, hänet on pakko huomioida, tai pelin jälkeen tilastossa on tehot 4+7. Miltä puolelta Crosbyä yritetään paineistaa? Ketkä pakit pelaavat häntä vastaan?

Kova vauhti vaan sanelee reunaehdot pelille, minkä takia taktiikankin pitää olla hyvin yksinkertainen. Kun vastustaja heittää kiekon päätyyn ja pakki hakee sen, hänellä on saman verran aikaa reagoida kuin gasellilla, jonka puuma on päättänyt ottaa saaliikseen.

Ajattele olevasi kuski autossa, joka etenee 200 kilometriä tunnissa. Silloin ei tule mieleen etsiä auton ohjekirjaa hanskalokerosta.

NHL on fysiikkaliiga, jossa yritetään näännyttää vastustaja loppuun. Olli Määttä antoi ehkä parhaan kuvauksen siitä, millaista NHL-jääkiekko on. Kiekkoa yritetään panna paikkoihin, jotka väsyttävät vastustajaa. Kun vastustajat uupuvat, sitten isketään.

 

Korkeaoktaanisuus ei ole pelkästään hyvä asia.

Aivovammat ovat olleet ison keskustelunaihe jo vuosia. Vauhti on kasvanut niin kovaksi, että niitä syntyy jo puhtaaksikin tarkoitetuista taklauksista. Tilanteet tulevat eteen koko ajan nopeammin, ja törmäyksiä syntyy väistämättä.

Voiko vauhti enää kasvaa tästä? Ehkä, mutta välttämättä enää ei tarvitsisi. Seuraava vaihe on, että pelaajat vetävät Urpo Pikkupeuran vanhan pikaluisteluasun päälleen. Tuhat jalkaa riittää, tuhat ja yksi olisi jo liikaa.

Mutta tässä ohje junnuille, jotka haluavat NHL:ään: muista tuore jalka! Fresh leg, medium rare.