Näkökulma: TPS:n kolme kovaa kysymystä

Kuormittaako TPS Tomi Kalliota ja Eric Perriniä enemmän kuin on tarpeen? Kuva: Europhoto/Jukka Rautio

TPS on liigan sarjataulukossa edelleen toisena, mutta viidestä viime pelistä on lohjennut vain kaksi voittoa. Suureen huoleen ei ole vielä aihetta, mutta viime otteluiden tahmeus on herättänyt kysymyksiä TPS:n tämän hetken iskukyvystä. Kiekkoareena etsi vastauksia kolmeen turkulaisia mietityttävään pulmaan.

Mistä täydentävä lenkki ykkösketjuun?

Tomi Kallio, Eric Perrin ja Jasper Lindsten löysivät toisensa erittäin hyvin jo viime kaudella, ja sama meno jatkui tämän kauden syyspuoliskolla.

Vuodenvaihteen jälkeen ketjusta on kuitenkin pudonnut kolmas palanen. Lindstenille tuli ensin vaikea jakso, sitten piipahdus kokoonpanon ulkopuolella, uusi tontti kolmosketjussa ja lopulta loukkaantuminen viime torstaina Jukureita vastaan.

Kallio ja Perrin ovat luonnollisesti jatkaneet vastuullisessa roolissaan, mutta nyt ykköskolmikko ei varsinaisesti tunnu ketjulta. Ennemmin se on Kallio & Perrin Show vaihtelevalla vierailevalla tähdellä ryyditettynä.

Yhdestäkään sidekickistä ei ole vielä ollut siksi palaseksi, joka tekee ketjusta ketjun. Teemu Väyrynen pelaa mainiota kautta alaketjupelaajan ja alivoimaspesialistin roolissaan, mutta näyteikkunassa ykkösketjun kanssa pelin- ja maalintekovoima ei näyttänyt riittävän. Perrinin ketjusta puuttuu kolmikon aidosti täydentävä kolmas lenkki, ja silloin trio käy väistämättä vajaatehoilla.

Tiistain HPK-ottelu saattoi tarjota ainakin hetkellisen ratkaisun. 16-vuotias laituri Kaapo Kakko oli avauserässä ottelun näkyvimpiä hahmoja, vaikka talentille ei annettaisikaan erityistä ikätasoitusta. Kakko pystyi edistämään peliä kiekollisena, pelasi sopivalla maltilla, hankki HPK:lle kaksi jäähyä ja sai vaivanpalkaksi hienon syöttöpisteen Tomi Kallion maaliin. Kakko oli se Perriniä ja Kalliota täydentävä palanen, joka ykkösketjusta on puuttunut, vaikka nuorukainenkin hieman hyytyi illan mittaan TPS:n väsähtäessä.

Lyhyellä aikavälillä ei ole mitään syytä, miksi Kakolle ei kannattaisi antaa enemmänkin näyttöpaikkoja vastuullisessa roolissa. Kokonaan toinen kysymys on, kuinka tärkeäksi palaseksi 16-vuotias lupaus kannattaa nostaa koko kevättä ajatellen. Löytäisikö Lindsten tervehtyessään viime kauden ja tämän kauden alun iskukykynsä?

Mitä tapahtuu siirtomarkkinoilla?

Edellisen kohdan kysymysmerkin voi ratkaista lähinnä siirtomarkkinoilla. On monestakin näkökulmasta jännittävää nähdä, mitä liikkeitä TPS tekee tai on tekemättä ennen reilun kuukauden päästä koittavaa siirtotakarajaa.

Lähtökohta on pohjimmiltaan melko selkeä.

TPS:n toimistolla tuskin ainakaan julkisesti halutaan puhua all in -kaudesta, mutta jostakin sellaisesta tässä vuodessa on väistämättä kyse. TPS on nyt kolme vuotta rakentanut ensin yleisen uskottavuuden ja sitten menestyksen peruspilareja, ja nyt olisi lunastuksen aika. Vilkaisu TPS:n kärkiosaston ikärakenteeseen kertoo lahjomattomasti, että menestysikkuna ei ole tällä ryhmällä auki enää kovin kauaa.

Periaatteessa johtopäätös on helppo: jos joukkueen mestaruusmahdollisuuksia halutaan kevääksi pönkittää, nyt on sellainen kausi, jolloin se kannattaa ja ehkä jopa pitää tehdä.

Käytännön toteutus ei ole ihan yhtä suoraviivaista. Huutavin tarve TPS:llä tuntuisi siis olevan kärkilaiturille, mutta kevättalvi ei ole ykköskorin laiturikaupassa sesonkiaikaa.

Antero Niittymäen pesti TPS:n urheilutoimenjohtajana ei ole vielä ollut järin pitkä, mutta viime vuoden vastaava ajankohta valotti jonkin verran Niittymäen ajatuksia. Silloin TPS:n kokoonpanossa oli ilmiselvä sentterin mentävä aukko. Uutta keskushyökkääjää ei kuitenkaan Turkuun tullut, koska Niittymäen mukaan sopivaa vaihtoehtoa ei yksinkertaisesti ollut tarjolla.

Johtopäätös: Turkuun pelaajia hankitaan vain tarpeeseen ja silloinkin vain aidosti sopiva pelaaja kelpaa. TPS:ssä huolella rakennetun ryhmädynamiikan vaalimista näytetään pitävän tärkeämpänä kuin pelaajalottoon osallistumista.

Linjaus on sinänsä viisas. Lähivuosilta tulee mieleen liian monta liigan kärkiseuran tekemää keväthankintaa, jossa kantava periaatteena näyttää olleen ”kun kerran tarjolla oli” eikä ”koska tarvitsimme tällaisen pelaajan”. Moisilla hankinnoilla tekee herkästi enemmän sotkua kuin tulosta.

Toisaalta nämä hutihankinnat kertovat kevään siirtomarkkinan raadollisuudesta.

Kauppatavaraa on rajallinen määrä, eikä pienestä tarjonnasta aina löydy juuri sitä asiakkaalle valmiiksi räätälöityä mallia. Joko hankit sitä mitä tarjolla sattuu olemaan, tai sitten et mitään. TPS:lle tämä pohdinta lienee ajankohtaista.

Kiekkovaikuttaja Ismo Lehkosen mielestä TPS:n kannattaisi naarata HPK:n Oula Palve riveihinsä jo tänä keväänä, jos Kerhon pudotuspelimahdollisuudet karkaavat. Palveen huhutaan joka tapauksessa siirtyvän TPS:ään ensi kaudeksi.

Tässä skenaariossa on taas kokonaan oma problematiikkansa. Rosterissa on nähtävissä tilaa hyökkäjähankinnalle, muttei niinkään keskushyökkääjälle. Turkulaisilla on riittävästi mitat täyttäviä senttereitä eri rooleihin ja oikeastaan ylikin, sillä Patrik Virta pelaa laiturina. Palvekin on pesunkestävä sentteri. Ilari Filppulan voisi toki siirtää laitaan, mutta silloin kahteen yläketjuun survotaan jo neljää keskushyökkääjää.

Palve on erinomainen pelaaja, muttei välttämättä sitä, mitä TPS tarvitsee juuri nyt, eikä Niittymäki näytä hankkivan pelaajia hankkimisen ilosta.

Ironista kyllä, vuosi sitten tähän aikaan Palve olisi ollut TPS:lle juuri sitä mitä lääkäri määräsi…

Onko peluutus vinksahtamassa?

Viime kauden ratkaisuhetkillä TPS peluutti kärkiyksilöitään riskirajoille ja niiden yli, koska loukkaantumissuman takia vaihtoehtoja ei juuri ollut.

Nyt leveyttä on eri tavalla, mutta halu kuormittaa ykköskorin miehiä nostaa taas päätään. Viime vuoden puolella TPS:n peluutus oli varsin tasaista, mutta nyt eroja alkaa näkyä.

Kallio ja Perrin ovat illasta toiseen TPS:n peliaikaykkösiä. Se ei sinällään ole ihme, mutta nyt duon minuutit alkavat lähennellä maksimitasoa. Kallio on kellottanut yli 21 minuutin peliajan jo neljässä ottelussa tämän vuoden puolella. Vertailun vuoksi todettakoon, että koko syyskauden aikana TPS-kapteeni ylitti 21 minuuttia vain kolmessa pelissä.

Näiden lukemien arvioinnissa ei tarvita edes ikäkerrointa, säännöllinen yli 20 minuutin kuormitus on yksinkertaisesti paljon hyökkääjälle kuin hyökkääjälle.

Tarvitaanko Kalliota ja Perriniä välttämättä esimerkiksi alivoimalle? Siihen työhön TPS:llä riittää muitakin päteviä ja halukkaita pelaajia, ja veteraanien alivoimavastuun väheneminen voisi olla suoraa bonusta sille kello 20.30:n ja iltayhdeksän väliselle puolituntiselle, jolloin liigaottelut yleensä ratkaistaan.

TPS:n materiaalin tasapainoisimpana osana pidetään pakistoa, joten on varsin mielenkiintoista, että peluutuksen epätasapainoisuus nostaa päätään myös alakerrassa. Tiistain HPK-pelissä Henrik Tallinder ja Ilkka Heikkinen tekivät yli 24-minuuttisen työvuoron mieheen, samalla muut neljä pakkia jäivät alle 13 peliminuutin.

HPK-ottelu oli räikein esimerkki, mutta trendi on ollut havaittavissa myös aiemmissa otteluissa. Kun ainakin kuusi pakkia täyttää komeasti liigamitat, onko tarkoituksenmukaista rajoittaa kenenkään vastuuta 12 minuutin tuntumaan?