Mistä alkaa Suomi-kiekon moderni aika?

Vastauksia löytyy koko joustokaukalon mitalla. Joku laskee nykykiekon alkaneen koko kentän taklaussäännöstä, joku toinen taas SM-sarjan kuoppaamisesta sekä SM-liigan aloittamisesta syksyllä 1975. Ainakin yksi turkulainen paaluttaa kaiken lähtöpisteeksi Juhani Tammisen ammoisten aikojen pääsarjadebyytin, ja jollekin mittarina on Tampere-dynastian päättyminen 1980-luvun lopulla.

Monelle menestys on modernin synonyymi.

Yksi vaihtoehto voisi olla Calgary 1988. Niissä kisoissa Leijonat marssi stetsonit päässä palkintokorokkeelle asti. Melko moni painoi videoista REC-nappulan päälle, kun Ekku Lehtonen, Raipe Helminen, Pentti Matikainen, Jari Torkki ja Jarmo Myllys olivat voittamassa maamme kiekkohistorian ensimmäistä aikuisten arvokisamitalia. Olympiahopea oli kova juttu.

Vai alkoiko modernin Suomi-kiekon aika sittenkin vähän myöhemmin? Kenties Prahassa 1992? Niissä kisoissa Leijonat nousi ensimmäistä kertaa MM-finaaliin. Lukkolaisista mukana olivat Mika Nieminen ja Timo Saarikoski sekä Erik Hämäläinen, joka tosin edusti tuolloin KalPaa.

Oikeastaan voisimme tässä yhteisellä sopimuksella päättää, että modernin Suomi-kiekon ajanlasku alkaa 1990-luvun alusta. Silloin siirryimme a) menestyksen, b) suurhallien ja c) uuden maailmanjärjestyksen aikaan. Kaikki kytkeytyivät toisiinsa.

Muutokset olivat merkittäviä etenkin kansainvälisessä kiekkoilussa. Vuoden 1991 MM-kisoissa pelipaikkana oli uutuuttaan hohtava Turkuhalli – tai Typhoon niin kuin Turun Työväen Säästöpankin mukaan annettu sponsorinimi kuului.

Artukaisten lasilla komistetussa punatiiliareenassa pelasivat vielä CCCP-paitainen Neuvostoliitto ja Tshekkoslovakia. Vuotta myöhemmin maailma oli tyystin toisenlainen.

Punakoneen Andrei Homutov ja Vjatseslav Bykov juhlivat 1992 olympiaturnauksessa kultaa IVY:n eli Itsenäisten valtioiden yhteisön nimissä. Saman kevään MM-kisoissa – niissä Leijonien hopeisissa – itänaapuri vyöryi jo Venäjän nimissä (paitsi ettei varsinaisesti vyörynyt, vaan jäi viidenneksi, mikä oli Viktor Tihonovin ja Vladimir Jursinovin valmentamalle joukkueelle jotain täysin poikkeuksellista).

Kesällä 1992 Jursinov muutti Suomeen ja sai viestikapulan kolme mestaruutta tuoneelta Hannu Jortikalta. TPS:ään ja Turku-halliin muodostui noina vuosina Suomi-kiekon menestyshautomo, jonka vaikutukset maamme kiekkoiluun olivat valtavat. Hyödyistä iloittiin Isolla kirkolla eli Helsingin Kauppatorilla asti, mutta markkamuotoista mannaa valui myös Kasitien varren bensakauppiaille.

Länsirannikon valtaväylällä elettiin tuolloin ruuhkavuosia. TPS–Lukko-ottelut olivat tuolloin isoja tapauksia. Bussiletkojen lisäksi Raumalta päristeli etelän paikallispeleihin tolkuton määrä henkilöautoja. Yli 10 000 katsojamäärät olivat tuolloin sääntö, eivät poikkeus.

Saapa nähdä, millainen ruuhka Artukaisten nakkikattilan parkkipaikalla ja myyntitiskeillä nähdään tällä ja ensi viikolla, kun länsirannikon titaanit kohtaavat toisensa kahdesti, ensin Liigassa ja maajoukkuetauolla CHL:ssä. Asetelma ainakin on vähän toinen kuin 1990-luvun alussa. Nyt Lukko on sarjakärki ja mustavalkoinen isäntä puolestaan haastajan roolissa.