Liigan likapyykkiä pestään pian

SM-liiga julkaisee lähipäivinä tilinpäätöksen, missä taloudelliset tappiot ovat ennätysmäiset. Liigan kannalta tietysti parasta olisi, jos joku Rion kisajoukkueesta onnistuisi kääntämään urheilumedian ja -yleisön huomion juuri silloin toisaalle.
Varmaa on, että suureellisia yleisötapahtumia ja suoria show-tyyppisiä televisiointeja suosinut Liiga ei halua rummuttaa mammuttimaisia miinuksiaan turuilla ja narinkkatoreilla. Lakoninen ilmoitus riittänee.

"Varmaa on, että suureellisia yleisötapahtumia ja suoria show-tyyppisiä televisiointeja suosinut Liiga ei halua rummuttaa mammuttimaisia miinuksiaan turuilla ja narinkkatoreilla."


Surkeasta tuloksesta on turha syyttää yleistä maailmantilannetta tai Suomea riepottelevaa talouden laskusuhdannetta. Ison miinuksen taustalla on Kiekkoareenan sisäpiiristä saamien tietojen mukaan SM-liigan oma holtiton rahankäyttö, eivät yleiset suhdanteet.

Sama koskee myös Liigan seuroja. Espoon Blues ei kadonnut pääsarjakartalta sen vuoksi, että ”ajat olisivat nyt jotenkin poikkeuksellisen huonot”, vaan sen vuoksi, että Bluesin asioita hoidettiin poikkeuksellisen huonosti.

Kahden henkilön poistuminen SM-liigan keskustoimiston muonavahvuudesta on viesti siitä, että hätätilanne on noteerattu ja siihen on reagoitu. Keväällä vetovastuun ottanut uusi toimitusjohtaja Riku Kallioniemi osoitti ovea aukomalla ja väkeä vähentämällä, että alkavaan kauteen ei lähdetä ”vanhoilla erkoilla”.

Isoin lokakuorma tullaan kaatamaan helmikuussa irtisanoutuneen toimitusjohtaja Kimmo Ranniston niskaan. Osoite on sinänsä oikea. Suomen suosituimman urheilulajin pääsarjaa pyörittävä Oy on notkahtanut syväkyykkyyn yhden vikatikiksi osoittautuneen rekrytoinnin vuoksi.

Rannisto istui kirstun päällä vastaten rahankäytöstä ja budjetoinnista. Tuloksentekijänä hänen kykynsä oli kuitenkin kuin ykkössentteriksi hankitulla ulkomaalaisella, jonka kiekonkäsittelytaidot ja peliäly puoltavat jarrukentän rouhijalaiturin roolia. Keskustelupalstoilla ja jäähallien käytävillä vastaavat värväykset tuomitaan floppihankinnoiksi.

"Voiko väärään paikkaan joutumisesta syyttää yksinomaan Rannistoa? Ei."


Mutta voiko väärään paikkaan joutumisesta syyttää yksinomaan Rannistoa? Ei.
Tässä yhteydessä katse kääntyy 7-jäsenisen liigahallituksen suuntaan. Niin Rannistolla kuin hänen seuraajallaan Kallioniemellä on tietysti käskijänsä. Tiukan kulukurin peräänkuuluttaminen on liigahallitukselta klassinen käsienpesu tilanteessa, missä sotku on jo osunut tuulettimeen.

Missä seitsemän veljeksen (liigahallituksen kaikki jäsenet ovat näet miehiä) silmät olivat silloin, kun hallituksen olisi pitänyt käyttää valvontavastuutaan ja antaa Rannistolle tiukemmat raamit? Vaikea sanoa, mutta ainakin luottamusmiehet tihrustivat väärään suuntaan tai keskittyivät epäolennaisuuksiin.

Nykyinen nolo tilanne aiheuttaa osassa maakuntien liigaseuroissa ”mitäs me sanoimme” –tyyppistä tuhahtelua. Kun liigahallituksen jäsenmäärää pienennettiin, päätöstä perusteltiin ”dynaamisuudella”. Ajatus kulki niin, että jäsenmäärää pienentämällä hallituksen on helpompi reagoida nopeatempisen maailman muutoksiin.

Ennen jokaisella liigaseuralla oli hallituksessa oma edustajansa, minkä koettiin kangistavan päätöksentekoa. Se on osin totta, koska eri seuroilla oli talous- ja paikkakuntakohtaisen tilanteensa vuoksi puolustettavinaan hyvin erilaisia intressejä. Kun saman jargonin kääntää suomeksi, voi sanoa niin, että esimerkiksi Jokereita tai HIFK:ta ei aikoinaan kiinnostanut tippaakaan, miten Lukolla, Ässillä tai vaikkapa SaiPalla menee omalla markkina-alueellaan.

Nyt on päästy näkemään, että pidot eivät välttämättä parane, vaikka väki vähenee. Dynaamisuus tuottaa enemmän miinusta kuin kömpelö ja kankea iso konklaavi.
Ongelmana ei silti niinkään ole ollut hallituksen vähäinen väkimäärä, vaan se, miten hallitus on hommansa hoitanut.