Leppäsen NHL-kolumni: Kurpitsapään kirous vaanii Ristolaista

Jäätä peittoon. Rasmus RIstolainen on uhrannut kroppansa Buffalo Sabresin menestyksen eteen. Kuva: John Crouch/Icon Sportswire/All Over Press

Varmin tapa saada Olli Jokisen haastattelu väärille urille heti alussa on muistuttaa hänen pudotuspelihistoriastaan. Sen jälkeen vastaukset ovat todennäköisesti melkoista murahtelua ja lattiaan tuijottelua. Jos nyt suostuu vastaamaan ensinkään.

Jokinen on persoonana toisen savolaisen Kimmo Timosen vastakohta, mutta erinomainen NHL-jääkiekkoilija hän oli. Pudotuspelimörkö jää kuitenkin roikkumaan selkään ikuisiksi ajoiksi.

Jokinen pelasi yhdeksässä eri NHL-seurassa 1 231 ottelua ja teki komeat 750 pistettä. Pudotuspeliotteluita kertyi kuitenkin vaivaiset kuusi kappaletta, Calgary Flamesin paidassa vuonna 2009. Kauden aikana Jokinen rikkoi Guy Charronin ennätyksen, kun hänelle tuli täyteen 735 NHL-ottelua ilman pudotuspelejä.

Toiseksi varmin tapa suututtaa Jokinen oli kysellä, että aiotko tulla MM-kisoihin nyt, kun kausi loppui taas niin aikaisin.

Synkästä pudotuspelihistoriasta ei voi syyttää suoraan Jokista, mutta niin kiekkomaailma vaan toimii. Pudotuspelien ratkaisijat ja mestarit muistetaan parhaiten.

 

Rasmus Ristolainen pelaa Buffalon organisaatiossa viidettä kautta. Pudotuspelejä on kertynyt vain viisi – ja nekin AHL:n puolella Rochersterissa.

Ristolaisen oma ura on ollut rakettimaisessa nousussa, mutta seuran tilanne näyttää huolestuttavalta. Buffalo on ollut kymmenen viime kevään aikana mukana pudotuspeleissä vain kaksi kertaa. Neljän viime kauden sijoitukset Atlantin divisioonassa ovat synkeitä: kaksi kertaa kahdeksas ja kerran seitsemäs.

Valoa on kyllä tunnelin päässä, mutta sieltä tulee vastaan juna.

Valoa on kyllä tunnelin päässä, mutta sieltä tulee vastaan juna.

Buffalo Sabresin Rasmus Ristolaisen ympärille on kerääntymässä samanlaisia kummituksia kuin Jokiselle.

 

Buffalo on ollut Ristolaiselle sikäli hyvä paikka NHL-uran alussa, että hän on saanut ison roolin. Onko se ollut jopa kohtuuttoman iso nuorelle suomalaiselle? Ylväästi TPS-kasvatti on viittansa kantanut, vaikka apuja ympäriltä on tullut välillä erittäin vähän.

Onnekseen Ristolaisella on Hulkin voimien lisäksi Paavo Nurmen kestävyyskunto.

Ristolainen pelaa keskimäärin yli 27 minuuttia ottelussa, mikä on hänen kokoiselleen jässikälle sairas määrä. Onnekseen Ristolaisella on Hulkin voimien lisäksi Paavo Nurmen kestävyyskunto. Ilman sitä hän olisi katkennut fyysisesti jo ajat sitten.

Uusi päävalmentaja Phil Housley pitää Ristolaisesta, vaikka hän onkin vaatinut ykköspakiltaan vieläkin terävämpää peliä. Ehkä Housleyn kannattaisi katsella enemmän ympärille. Sabresin ovat ihan jossain muualla kuin Ristolaisen parissa ensimmäisessä luistelupotkussa.

 

Buffalon joukkueen rakentaminen on ollut vuosikaudet päämäärätöntä sekasotkua. Mitään yhtenäistä linjaa on vaikea löytää.

Kun Buffalo nousi konferenssifinaaleihin 2006 ja 2007, Sabres oli aikaansa edellä oleva pelinopea joukkue. Se identiteetti on kadonnut vuosien varrella, kun samalla muu NHL on siirtynyt tempopelin aikakauteen.

Sabres on joutunut klassiseen reikien paikkailujen kierteeseen, mikä on käynyt kukkaron päälle. Sentteri Ryan O’Reilly on vahva ja tasapainoinen keskushyökkääjä, muttei missään nimessä yhdeksän (?!) miljoonan dollarin arvoinen. Samat sanat laitahyökkääjä Kyle Okpososta, joka nauttii kahdeksan miljoonan dollarin paikkaa. Evander Kanessa on potentiaalia, mutta siviilipuolen sekoilut ovat sotkeneet uraa.

Oma varaus Jack Eichel on lähivuosien kovin uusi pelaaja ja viihdyttävä taitopaketti, mutta tuskin hänestä on Sidney Crosbyn, Jonathan Toewsin, Anze Kopitarin ja Connor McDavidin kaltaiseksi suureksi henkiseksi johtajaksi. Eichelin leiri sai raastettua itselleen vuoteen 2024 asti ulottuvan sopimuksen, joka takaa hänelle kymmenen miljoonaan dollaria kaudessa. Ei Eichel ihan sen arvoinen ole, mutta Buffalolla ei ollut vaihtoehtoja. Parempiakaan pelaajia ei ole näköpiirissä.

Teollisuuskaupunki Buffalon on kaiken lisäksi vaikea kilpailla ympäristön vetovoimalla. Rahaa on pakko lyödä tiskiin puolinimekkäille vapaille agenteille.

 

Ristolainen on niitä harvoja Buffalon kärkipelaajia, jotka ovat palkkansa arvoisia. Hänen sopimuksensa ulottuu kauteen 2022. Siihen asti Ristolainen nauttii kaudessa 5,4 miljoonan dollarin kausiansioista.

Ristolaisen minuutit tuskin vähenevät. Hän on nykypakeista ainoa, jonka ura on selkeästi kehityssuunnassa. Montrealista tullut Nathan Beaulieu on ollut pettymys, ja lupaavasti NHL-uransa avanneen Jake McCabenkin käyrä on tasaantumassa.

Ristolainen on joutunut nielemään tappioita koko aikuisuran ajan. Ensimmäisellä TPS:n liigakaudella (2010–11) TPS oli runkosarjassa toiseksi viimeinen ja toisella kymmenes.

Ristolainen on äärimmäisen kilpailullinen tyyppi, joka ei halua hävitä yhtään peliä edes kesätreenien salibandymatseissa.

Klassinen peli kerrallaan -vaihtoehto on nyt Ristolaiselle ainoa vaihtoehto. Yläkerta leviää varmasti, jos hän alkaa ajatella tulevia vuosia Buffalossa.

Los Angeles Kingsin legendaarinen pakki Rob Blake kutsui nuorta Jokista kurpitsapääksi, kun Jokinen oli ensin leveillyt Suomessa käytettävälle Päällikkö-lempparilleen.

Älkää näyttäkö Ristolaiselle Halloweenina kurpitsapäitä. Tulee pian kammo.