Kurrille kunniatehtävä

Yksi kiekkomaailman monista kliseistä on kolmen sanan kombo ”ei esittelyjä kaipaa”. Jos joku ei kaipaa esittelyjä, sitä ei tarvitse sanoa. Eikö totta?

Toinen usein kuultu totuus on, että ”eipä tämä oikeastaan tähän kuulu”.

Tämä blogikirjoitus yhdistää nuo molemmat kliseet, ja vieläpä Kanadan eli kiekkomaailman pyhän kaupungin eli Toronton kautta.

Alkuviikon uutinen oli, että Jari Kurri on saanut ensimmäisenä suomalaisena kunnian ja kutsun kuulua Hockey Hall of Famen valitsijaryhmään. Kovista kiekkovaikuttajista koostuva komitea päättää Torontossa sijaitsevan kunniagallerian uusista jäsenistä. Kurri korvaa tehtävässä itsensä Igor Larionovin.

Kurrin lisäksi uusina jäseninä valintakomiteassa aloittavat konkaritoimittaja Bob McKenzie ja toinen pelaajalegenda Ron Francis.

Tuosta nelikosta kukaan ei varsinaisesti ”kaipaa esittelyjä”, mutta koska tarjolla on aitiopaikka, herrat voi esitellä vähän eri lailla kuin yleensä.

Tiedättekö esimerkiksi, mitä yhteistä on CCCP-historian viimeisellä ykkössentterillä Larionovilla ja Bluesin pelastajaksi mainostetulla Jussi Salonojalla? Entä mistä muusta McKenzie kannattaa tietää kuin 1,15 miljoonasta twitter-seuraajastaan?

Kurri puolestaan jatkuvasti esillä, mutta mistä minä (siis itsekeskeisesti juuri minä) arvostan hänet erityisen korkealle juuri tänä vuonna, paljon peliuran päättymisen jälkeen.

Yllä mainitun nelikon vierain nimi on Francis. Kanadalainen pelasi NHL:ssä massiiviset 23 kautta ja 1731 runkosarjaottelua, joissa kokosi 1798 (549+1249) pistettä ja on. Syöttöpisteiden määrä on niin iso, että Francisin edellä on vain muuan Wayne Gretzky, joka puolestaan oli paitsi kaikkea muuta, myös Kurrin pitkäaikainen ketjukaveri.

Ja juuri tästä syystä arvostan Kurria. Ilman hänen apuaan pitkäaikainen ammatillinen unelmani olisi jäänyt toteutumatta. Kurria on kiittäminen siitä, että pääsin vuosi sitten kontakteihin Gretzkyn kanssa ja sain Jääkiekkolehteen 99 kysymystä itse ”Mr Ysiysistä”.

Moni on kuullut McKenziestä ja lukenut jopa hänen kolumnejaan ex-Veikkaajasta, mutta jäänyt silti paitsioon huumorintajuisen kanadalaisen parhaasta tuotoksesta. Se on kovakantinen kirja ”Hockey Dad”. Vaikka englannin luetun ymmärtäminen ei kuuluisi oman osaamisalueen top 10:een, tuota kirjaa ei kannata ohittaa. Hauskemmin, kipeämmin tai kattavammin ei voi kiekkovanhemmuudesta kirjoittaa.

Entäpä Igor Larionov ja Jussi Salonoja? Mitä tekemistä heillä on keskenään?

Vastauksessa on kuusi kirjainta. Torspo. Kun 1980- ja 90-lukujen menestysmerkki yritti uutta maailmanvalloitusta, Larionov ja Salonoja olivat hankkeessa mukana. Lanseeraustilaisuus järjestettiin Helsingin Kalastajatorpalla MM-kisojen aikaan, ja jokainen meistä osallistujista sai yhden Torspon komposiittimailan – ja lapaan legendan nimikirjoituksen hopeatussilla signeerattuna.

Kun olin lähdössä Tesoman homeisen hallin (meni käyttökieltoon, suljettiin ja puretaan) höntsyihin ja kerroin yhdelle veteraanikiekkoilijalle aikeistani ottaa Larionovin maila aktiivikäyttöön, vastaus tuli lujaa kuin syöttö maalinedustalle ”Älä nyt s*****a! Mä annan sulle tästä mailan…”

Siksi tätä blogia varten ei tarvinnut repiä erkkaa irti siitä lavasta. Ilman Salonojaa sinnittelevä Blues puolestaan on juuri nyt siinä tilanteessa, että rahat, mailat ja erkatkin ovat niin vähissä, että Espoossa tuo nimmarimailakin otettaisiin tässä tilanteessa varmasti mieluusti käyttöön.

Kaikki liittyy kaikkeen.