Kuka lorotti ja kenen pesään?

Suomi-kiekossa on muotia puhua pelaajan poluista. Omat polkunsa, kitukränninsä ja kuoppaiset kulkuväylänsä on myös kravattiosastolla valmentajista toimitusjohtajiin.

Kimmo Ranniston eroon päättynyt kujanjuoksu ei ole sen kummempi pomon polku kuin monen muunkaan. Ensin menee hyvin, sitten ei mene ja sitten jo katsotaankin, kuka menee ja minne.

Helsingin Sanomat toki päätyi uutisoimaan asian niin, että ”uudistaja sai jääkiekkoliigasta tarpeekseen”. Moni muu näki Liigan toimitusjohtajan jättäneen paikkansa niin sanotusti kunniallisesti. Hän sai mahdollisuuden lähteä itse ja lähti.

SM-liigan luvialaislähtöinen puheenjohtaja Vesa Puttonen muotoili asian Ilta-Sanomissa niin, ”että ehkä Rannisto tunsi luottamuspulaa seurojen puolelta ja päätyi sen vuoksi eroratkaisuun”.

Moni piirsi yhtäläisyysmerkit äkkilähdön ja Satakunnan Kansan torstain uutisen välille. Jutussa paljastui usean liigaseuran tyytymättömyys, tuotiin värikkäin sitaatein esiin ongelmakohtia ja kritisoitiin puutteelliseksi koettua viestintää. Samalla paljastettiin Ranniston olevan tehtävässään niin sanotusti jatkoajalla.

SK:n juttua puolestaan kritisoitiin nimettömistä lähteistä – täysin turhaan.

Tässä tapauksessa 15 liigaseurasta osa koki Ranniston kritisoimisen olevan niin tärkeää, että kannatti – Puttosta lainaten – kusta omaan pesään.

Tällä metodilla julkisuuteen pääsee toisinaan jääkiekkoa merkittävämpiäkin asioita, jotka muuten vaiettaisiin kuoliaaksi.

Urheilu ei suinkaan ole mikään muusta yhteiskunnasta irrallinen saareke. Vuodot ovat usein tarkoitushakuisia, vain motiivit vaihtelevat.

Anonyymeista avautujista ei kannata olla kovin huolissaan.

Nimettömyys ei ole aina reilua, mutta lähdesuoja on kautta vuosikymmenten taannut viestintävälineille mahdollisuuden valvoa vallankäyttöä ja antanut lähteille mahdollisuuden puhua tulenaroistakin asioista.

Tätä tapahtumaketjua ei saa mitenkään väännettyä median syyksi. Ei saa, vaikka Jääkiekkojournalistit ry kirjoitti viime viikolla avoimen kirjeen, jossa arvosteltiin väkevin sanoin SM-liigan toimintatapoja median kanssa toimittaessa.

Ei syntynyt joukkopsykoosia tai ex-presidentti Mauno Koiviston sopuli-ilmiöksi nimittämää toimintamallia, jossa toimittajat juoksevat saman asian perässä.

Tässä tapauksessa omat käänsivät selkänsä.

Johtajan täytyy olla tavoitettavissa. Jos hän ei ole, hän ei myöskään johda. Ja jos ei johda, syntyy tyytymättömyyttä. Se taas johtaa potkuihin – vaikka ne eronpyynnöksi naamioitaisiinkin.

Ajat muuttuvat ja viestintävälineet myös. On lopulta yhdentekevää, onko pomo tavattavissa twitterissä, pötterissä, puhelimessa tai henkilökohtaisesti. Kunhan on.