Kolumni: Pyöriikö siirtokaruselli kovemmin kuin koskaan?

Siirtokaruselli pyörii tällä kaudella helmikuun loppuun asti. Kuva: Pekka Lehmuskallio

Siirtoajan siirtäminen maaliskuun alkuun on ollut Suomi-kiekon tämän kauden tarkimmin varjeltu salaisuus. Edes kaikki Mestis-seurat ja useimmat pelaaja-agentit eivät ole tienneet, että Liigan runkosarjaa on jäljellä enää viisi vaivaista kierrosta, kun siirtoikkuna suljetaan.

Siirtokaruselli on pyörinyt takavuosina niin kovilla kierroksilla, että tänä keväänä voi olla luvassa kaikkien aikojen tivoli. On syytä kypsentää pop cornit valmiiksi ja jäädä odottamaan, millaisen viihdepläjäyksen maaliskuun puolelle venyvä pelaajaralli saa aikaan.

Kiekkoareenan toimittajien whatsapp-keskusteluissa siirtoikkunasta vänkääminen kirvoitti lyhyessä ajassa toistasataa viestiä – ja toisen mokoman sellaisia, joissa pelaajasiirrot jäivät tarpeellisen tai muuten vain herkullisen pohdiskelun varjoon.

Pari esimerkkiä: Missä hallissa katsoja lorotteli maalituomarin niskaan? Kenen pää on syvimmällä ahterissa ja miksi?

Pitäisikö Liigan tv-sopimuksessa olla määrätty, että tietty prosenttiosuus on laitettava junioriorganisaatioon, harjoitusympäristön kehittämiseen, eikä pelaajabudjettiin. Olisiko seuroilla ollut syytä satsata nähtyä väkevämmin juniorityöhön ja pelaajapolkunsa kehittämiseen?

Entä kuinka paljon eri liigaorganisaatiot ovat suljetun Liigan vuosina – ja siirtoajan loppumetreillä – hassanneet rahojaan vahvistuksiin, joiden anti on jäänytkin nollatasolle?

*  *  *

Oheisessa Kiekkoareenan uutisessa SM-liigan kilpailutoimenjohtaja Arto I. Järvelä perustelee selkeäsanaisesti, miksi takarajaa on venytetty kevään korvalle. Eurooppalaisten huippuliigojen seuroille on haluttu turvata kilpailukyky playffeihin siinä tapauksessa, että olympiaturnaus vie kärkipelaajia sairastuvalle.

"Eihän kukaan osta, jos ei tarvitse", Järvelä napautti.

Argumentti on uskottava, mutta liigapomon lausahdus antaa ostajien ajatuksenkulusta turhankin ruusuisen kuvan. Runollisesti sanottuna se jättää siirtoikkunan lisäksi takaoven auki muillekin tulkinnoille.

Moni ainakin myy – jos ei tarvitse.

Ja jos ihan totta puhutaan, moni myös ostaa. Liigassa voidaan nähdä kilpavarustelun kierre, vaikka yksikään kärkiseurojen kärkinimistä ei teloisi kisoissa itseään. Mitalinkiilto silmissä on ennenkin tehty heräteostoksia, joita on kauden viimeisen summerin soitua nieleskelty noloina.

Moni ainakin myy – jos ei tarvitse. Ja jos ihan totta puhutaan, moni myös ostaa.


Jakub Sindel, Aki Seitsonen ja Raymond Sawada ovat nimiä, joita ei Ässien, Lukon tai Tapparan toimistoilla kukaan voi väittää tarpeellisiksi täsmähankinnoiksi. Omat hutinsa on tehnyt joka puolella kiekko-Suomea.

*  *  *

Loppuhetkien tyhjennysmyynteihin liittyy aina myös tunnepuoli.

Jos talouspuoli kukkii rehevämmin kuin urheilu, yleisö äänestää jaloillaan.

Katsojat eli maksavat asiakkaat ovat useammin kuin kerran pahoittaneet mielensä, kun kevään kierroksilla on ollut tarjolla ihan eri tason tuote kuin kausikorttia ostettaessa. Ja sama selkokielellä: tekijämiesten sijaan askissa on nähty tusinatason täytteitä. 

Aki Seitsonen on Raumalla synonyymi epäonnistuneelle hankinnalle siirtorajan kynnyksellä. Kuva: Kai Jalonen

Esimerkiksi Lappeenrannassa ja Kuopiossa osa faneista ehti tyhjennysmyyntien seurauksena vieraantua joukkueesta. Toki on eri asia, jääkö imagohaitta pysyväksi. Jos katsojat palaavat seuraavana syksynä, yhtälö toimii, mutta aina niin ei käy.

Vika ei ole seurojen, vaan systeemin, joka tarjoaa mahdollisuuden.

Tällä kaudella on – ainakin teoriassa – mahdollisuus nähdä tilanne, jossa sarjan kymmenes ja yhdestoista joukkue käyvät verisen taiston viimeisestä säälipleijaripaikasta ja sitten – kamppailun ratkettua – kirikilpailun voittaja ostaa rannalle jääneeltä koko ykkösketjun. Tai sitten jokin kärkipään joukkue ostaa heidät "varmuuden vuoksi".

*  *  *

On toki olemassa toisenlainenkin skenaario. Voi olla, että tänä vuonna tyhjennysmyyntejä ei nähdä pelaajien ylitarjonnan vuoksi ollenkaan. Tai ainakaan pelaajista luopumalla ei tehdä isoa plussaa talouspuolelle.

Miksei muka? Kyse on puhtaasti markkinalogiikasta: Jos myytävää on liikaa, tuote ei käy kaupaksi.

Voi olla, että tänä vuonna tyhjennysmyyntejä ei nähdä pelaajien ylitarjonnan vuoksi ollenkaan.

Tilanne on tällä kaudella tyystin toinen kuin vaikkapa silloin, kun KalPa kauppasi keväällä 2014 kapteeninsa Jukka Voutilaisen ja konkaripuolustajansa Marko Kauppisen Tapparaan.

Ajatusta on tarpeen perustella inasen. Tällä kaudella jo neljä – lähestulkoon viisi – liigajoukkuetta on jo käytännössä menettänyt playoff-saumansa. Jos juna karkaa myös KooKoolta, ollaan tilanteessa, missä viidellä jengillä kullakin on noin viisi siirtomarkkinoilla kiinnostavaa pelaajaa. 

Moni venäläisseura on taatusti valmis luopumaan pelaajistaan, kun saumat ovat menneet. Kun muistetaan, että KHL:n runkosarjaa on jäljellä olympiatauon jälkeen vain pari kierrosta, myös idän suunnasta tulee tarjontaa pelaajista. Sama sarjasysteemi on Saksassa.

Yhtäkkiä puhutaankin monen kymmenen europelaajan suuruisesta joukosta, joille pelaaja-agentit etsivät kevääksi pätkätyöpaikkaa.

Tänä keväänä tarjolla onkin yhtäkkiä seitsemän "voutilaista", puolenkymmentä "kauppista" ja aika monta muuta siirtohalukasta. Ja kun niin käy, osa pelaajista ei siirry yhtään mihinkään.

Mutta moni siirtyy. Uhkien sijaan on syytä hehkuttaa mahdollisuuksia.

Tälle keväälle syntyy ainutlaatuinen tilaisuus. Vain kymmenen päivää ennen runkosarjan päätöstä voi värvätä toisen liigaseuran ykkösmaalivahdin reservikseen, hommata kakkosylivoiman vahvikkeeksi isojen minuuttien kärkisentterin tai pönkittää siniviivaansa liigatavat tuntevalla yv-pakilla.

Ostajapuolella voiton mahdollisuudet ovat valtavat – sitä asetelmaa kutsutaan kannujahdiksi. Ja siinä karusellissa riittää vilskettä.