Kolumni: Mitä eväitä JYPin joukkuepelin voitto voisi antaa Leijonille Etelä-Koreaan?

Leijonakuoro valmiina. Yhtenäinen joukkue on Suomen vahvuus myös Etelä-Korean olympiakaukalossa. Niin kuin kuvasta näkyy, edes joukkueen kaksimetriset eivät nouse muiden yläpuolelle – ainakaan tässä kuvakulmassa. Kuva: JP Mikoa

JYPin CHL-voitto on virkistävä tuulahdus 2010-luvun lopun Suomi-kiekossa.

Se on muistutus siitä, mistä jääkiekko-nimisessä joukkuepelissä on pohjimmiltaan kysymys. Joukkueesta, voittamisesta – ja nimenomaan joukkueena voittamisesta.

Kurinalaisella joukkuepelillä rouhittu Euroopan parhaan seurajoukkueen status on kuin läpimärkä rätti yksilöpuheen pauloihin langenneille kiekkoihmisille. Ja juuri siksi niin tarpeellinen. 

Yksilökeskeisyys on pikku hiljaa syövyttämässä suomalaisen jääkiekkoilun ydintä samalla lailla kuin jäähallin suihkutilojen kaakelien saumoihin päässyt kosteus. Pala palalta ja päivä kerrallaan.

JYP palautti päävalmentajansa Marko Virtasen sanoilla, yhteiseen päämäärään uskoneiden pelaajien teoilla ja koko seuraorganisaation käyttäytymisellä, mistä jääkiekkoilussa on pohjimmiltaan kyse.

Yhdessä tekemisestä. Sitoutumisesta.

*  *  *

Toisenlaisiakin kaikuja on kuultu. Niissä puheissa jääkiekosta uhkaa tulla – tai on jo tullut – yksilökeskeinen joukkuepeli. Sooloilu ja minä itse -ajattelu ovat keskiössä. "Yksilöt näitä peleja ratkaisevat" -jargonia suoltavien suomalaisten jääkiekkovaikuttajien siipi haluaa kitkeä joukkuepelin joukkuepelistä.

Näin ajattelevien ideaali on kaukana JYP-ideologiasta – ja samalla Suomi-kiekon ikiaikaisista vahvuuksista.

Suomalaisen jääkiekkoilun voima asuu joukkuepelissä. Ikiaikaisen identiteetin hukkaaminen olisi valtava virhe.

He haluaisivat jääkiekkoa pelattavan nipulla huippu-yksilöitä, ilman suitsia, pelikirjaa, suunnitelmaa, kahleita. Vapaasti. Kunkin omilla ehdoilla. Nautiskellen. Silleen siististi ja nätisti. Siis mieluusti myös ilman hikeä ja mustelmia. (Ja aika usein myös tappion tuskaa nieleskellen.)


Sillä suunnitelmalla JYP-leiriläiset olisivat katselleet tiistain CHL-finaalia kotisohviltaan – jos olisivat viitsineet.

*  *  *

Toivottavasti mahdollisimman moni tähtikultin nimiin vannova jääkiekkoihminen katsoi eilisen pelin ja ymmärsi.

Ymmärsi mitä? Että kaksi Euroopan parasta seurajoukkuetta perustavat oman pärjäämisensä joukkueen voimaan. Se voima on monin verroin väkevämpi kuin laumalla huonosti johdettuja, oikuttelevia wannabe-staroja.

Hankalaksi asian tekee se, että nyt puhutaan myös valmentajat vs. pelaajat -asetelmasta. Eilisen pelin voiton mahdollisti hyvä valmennus, joka onnistui sitouttamaan pelaajansa. Toki pelaajiksi on jo aikanaan valittu sellaiset henkilöt, että he ovat niin sanotusti sitoutuvaa tyyppiä.

Agentit ja tähtikultin puolustajat ovat sitä mieltä, että valmennukselta pitää ottaa lopullisesti valta pois. Tiedätte ajatuksen? Pelaajat pelaavat – ja määrittävät tekemisen.

Eilinen oli siltä osin kuin tuulahdus menneisyydestä. JYP oli tinkimätön sitoutunut ryhmä joukkuepelille itsensä alistaneita, riittävän hyviä pelaajia. Pelaajia, jotka osasivat nauttia joukkueena pärjäämisestä – ja lopulta myös siitä oleellisimmasta,  voittamisesta.

Ei tainnut ketään JYP-hyökkääjää v-ketuttaa, vaikka jäi se maali tekemättä. Monia v-ketuttaisi.
Kenelläkään tämän tekstin lukijoista ei taatusti ole vaikeuksia nimetä kiekkopiireistä niitä pelaajia – aikuisia tai junioreita – joita v-ketuttaisi edelleen, kun ei saanut itselleen maalia tai tehopistettä.

*  *  *

Sitoutuneen joukkuepelaamisen ajatus pyöri ajatuksissa myös Leijonien olympiamiehistön lähtöpressissä keskiviikkona.

Oman edun tavoittelemisen ja joukkueen menestymisen välinen ristiriita ei saa revetä railoksi.

Kyse ei taatusti ole siitä, etteivätkö omaan pussiin puskevat yksilötkin haluaisi voittaa. Mutta pitää myös ymmärtää, miten voitto todennäköisimmin lohkeaa.

Ja väännetään sama vielä rautalangasta.

Nimilistoja verrattaessa Etelä-Korean olympiaturnauksen suurin suosikki on OAR (Olympic Athletes from Russia). Tähtien loisto on häikäisevä. Entä sitten?

Vuonna 1992 olympiakultaa vuoli IVY-niminen punakone. Sen jälkeiset kuusi olympiaturnausta ovat tuoneet Venäjä-nimiselle kiekkojoukkueelle yhden hopean ja yhden pronssin. Neljä kertaa Venäjä on jäänyt nuolemaan näppejään.

Samalla ajanjaksolla Suomella ei vielä kertaakaan nimekäämpää miehistöä kuin isolla itänaapurilla. Silti Leijonat on voittanut neljä olympialaista jääkiekkomitalia.

Joukkueen voima on aina isompi kuin laumalla yksilöitä.

Juuri tästä on kyse myös Pyengchangissa.