Kolumni: Jere McCoy ja Andy Karalahti

  • Espoon kihlakunnan syyttäjä laittoi Jere Karalahden epäilyksiä herättävän kuvan jakoon kesken huumeoikeudenkäynnin tammikuussa 2008. Kuva: Espoon poliisi

Tunnustus heti alkuun. En ole vielä lukenut Aki Linnanahteen kirjoittamaa Karalahti-elämäkertaa Jere. Se ei sinänsä tämän kolumnin kirjoittamista haittaa. Teosta on referoitu laajalti siellä sun täällä ja toki Karalahden tarina on vuosien varrelta muutenkin tuttu.

Huumeita, viinaa, naisia ja rahaa,
maailma on täynnä kaikenlaista pahaa

Pate Mustajärvi riimitteli tähän tapaan Popedan hittibiisissä Komisaario Peppone vuonna 1983, kun Karalahti oli 8-vuotias. En tiedä Karalahden suhteesta Popedaan, mutta Mustajärven sanoista hän sittemmin nappasi lujalla otteella kiinni. Edellä mainittujen referaattien perusteella Linnanahteen ja Karalahden kirja on tarina juuri tästä.

Lienee kuitenkin niin, että suurin osa suomalaisista kohauttaa olkapäitään koko Karalahdelle - ja hyvä niin. Suurmiehestä tahi historiallisesta henkilöstä ei ole kyse.

Twitter-kuplassani on silti myrskynnyt Karalahden tiimoilta. Ihan fiksutkin ihmiset ovat harjoittaneet melko yksilmäistä noitavainoa ex-puolustajaa kohtaan.

Mieshän on elänyt täysin itselleen muista piittaamatta.

"Kun elää elämänsä muiden hyvinvoinnin kustannuksella ja sanoo päälle että mitään en kadu niin kyllä on henkilökulttinsa ansainnut", kirjoittaa yksi.

"Vaikea ymmärtää median ja joidenkin ihmisten hehkutusta #Jere-kirjan johdosta. Mieshän on elänyt täysin itselleen muista piittaamatta", säestää toinen.

"Mutta miks Jerestä ja kaltaisista kirjotetaan kirjoja? Tää oli ehkä se pointti? Eikä tota kirjaa voi pitää varottavana esimerkkinäkään", kysyy kolmas.

Tuohon viimeisimpään on helppo vastata. Jerestä ja kaltaisistaan kirjoitetaan kirjoja, koska ne myyvät. Se on kustannusosakeyhtiölle täysin validi syy julkaista.

On totta, että Karalahti on tuomittu huumerikollinen. Hän on myös tuomionsa kärsinyt huumerikollinen. Huumeet toki ovat laittomia ennen muuta siksi, että kuningas alkoholi on valkoisen miehen huume, mutta se on kokonaan toisen keskustelun aihe se.

Tuhansia vuosia ihmisellä on ollut kiinnostus ja halu päihtymykseen. Toisilla se on vahvempi kuin toisilla. Karalahti on usein itsekin todennut halunneensa viedä päihtymisensä aivan äärirajoille. Kun elämänlanka oli viiden prosentin todennäköisyyden varassa ja mies makasi Meilahden sairaalassa koomassa, hänen voi sanoa onnistuneen tavoitteessaan.

Mutta sydämen särkeminen tai haavan viiltäminen sieluun ei ole rikoslain alainen asia.

Ei Karalahden suurin rikos ole huumetuomio. Suurin rikos on se tuska, jota hän on hölmöilyillään läheisilleen aiheuttanut. Mutta sydämen särkeminen tai haavan viiltäminen sieluun ei ole rikoslain alainen asia, nämä käräjöidään muissa saleissa.

Karalahden ex-vaimo ja Ronja-tyttären äiti Susanna Karalahti kertoi Ilta-Sanomille kuinka Jere häipyi eräänä keskiviikkona Vermon raveihin, eikä koskaan palannut. Asunto ja velat jäivät Susanna Karalahden harteille. Niin jäi myös Ronja, jota isä ei tavannut puoleen vuoteen.

Ei ole hyvä homma, ei. Voi olla, että Karalahti ei tavannut tytärtään silkkaa välinpitämättömyyttään, en tiedä. Voi toki myös olla, että kaikkien koheltamisien ja tunarointien jälkeen hän ei kehdannut. Tai ei uskaltanut. Kun on vetänyt täysin vihkoon, oman lapsen kohtaaminen on vaikeaa.

Ehkä Karalahti ei ollut tässä kohdin tarpeeksi kova jätkä. Ei ollut äijä.

Joka tapauksessa Susanna Karalahti vietti Jeren kanssa 19 vuotta elämästään. Jotain hyvää Jeressä on ainakin joskus täytynyt olla.

Toisaalta S. Karalahden mukaan J. Karalahdella on puolen vuoden elatusmaksut rästissä. Se on noloa ja asia, joka pitäisi ehdottomasti hoitaa pois päiväjärjestyksestä.

Hän on mies jota reilusti pilkata voi,
ennen vanhaan ne sellaiset krusifioi

Karalahden kohdalla keskustellaan jatkuvasti myös jostain mystisestä esikuvallisuuden velvoitteesta, joka urheilijoilla muka on. Paskanmarjat. Nykyajan huippu-urheilijat ovat viihdetaivaan tähtiä siinä missä vaikkapa muusikot ja näyttelijät. Miksi heille ei aseteta samanlaista esikuvallisuuden velvoitetta?

Esimerkiksi Andy McCoyn retkiä erilaisten päihteiden maailmaan on seurattu yli kolme vuosikymmentä suu vinossa virneessä tai kenties hieman paheksuen. Mutta ei koskaan sillä kulmalla, että Hulkon Antti Pelkosenniemeltä olisi joku kitaraa soittavan nuorison esikuva, jolta vaaditaan nuhteettomuutta.

Ja se Andy McCoy kun se joi niin se joi
ja se pulverihippuja myös imuroi

Näin riimitteli Juice Leskinen aikoinaan. Moni luuli, että kyseessä on pilkkalaulu, mutta jälleen kerran Leskinen ymmärrettiin väärin. Biisi oli tribuutti ja McCoy itse soitti siinä kitaraa.

Hän on mies jota reilusti pilkata voi,
ennen vanhaan ne sellaiset krusifioi

Tällainenkin kohta kappaleesta löytyy ja se istuu erinomaisesti tapaus Karalahteen. Jereä voi lyödä surutta edestä ja takaa, jeesustella ja moralisoida sydämensä kyllyydestä. Voi vetää surutta vastapalloon, tuntea moraalista ylemmyyttä.

Se, ettei piehtaroi päiviään pääksytysten synkeässä katumuksessa, ei vielä ole kerskumista.

Hups. Jeesusteluhan on muuten ihan väärä sana tähän. Kuulemma Jesse itse kammosi kaikenlaista farisealaisuutta, jota moni nyt sosiaalisen median syövereissä Karalahden kustannuksella harjoittaa. Moni näyttää sylkäisseen Jere-kommenttinsa julki samanlaista vakaata harkintaa käyttäen, jota nämä "maahanmuuttokriittisyyden" taakse verhoutuvat rasistit harjoittavat omissa öilötyksissään.

Koska Karalahden pitäisi ja olisi pitänyt olla niin helvetin esikuvallinen esikuva. Koska hän sattui tekemään uran ammattiurheilijana.

Näin taannoin Maria Veitolan Karalahti-haastattelun Maikkarilla. Se ei ollut kummoinen haastis lopulta, mutta mies vaikutti melko seesteiseltä. Toivoa sopii, että pahimmat hölmöilyt ovat takana päin ja Karalahti oppii 42-vuotiaana olemaan ihmisiksi.

Karalahtea on syytetty hölmöilyillään kerskumisesta. Enpä tiedä. Se, ettei piehtaroi päiviään pääksytysten synkeässä katumuksessa, ei vielä ole kerskumista. Jossain kohtaa on toki hyvä pysähtyä ja pyytää anteeksi niiltä, joille on kärsimystä aiheuttanut.

En tiedä, onko Karalahti niin tehnyt, toivottavasti on. Mutta ei se minulle kuulu. Eikä sinullekaan, hyvä lukijani. Meiltä Karalahden ei tarvitse pyytää anteeksi.

Ei paha ole kenkään ihminen,
vaan toinen on heikompi toista.

- Eino Leino