Kerttulan kolumni: Tyhjennysmyynti tyhjentää liigan seuroista

Kuvakombo: Jukka Rautio/Europhoto

Käsillä oleva liigakausi on ensimmäinen jolloin voimme arvioida suljetun SM-liigan toimivuutta nykyisellä joukkuemäärällä. Nyt alamme hahmottaa sitä millaiseksi arki sarjan laajennusjoukkueilla on muodostumassa ja mikä vaikutus merkityksettömien otteluiden määrällä on runkosarjan lopussa.

Liigaseurojen faniporukoilta kysyttiin taannoin, haluavatko he avoimen sarjan. Arvopohja oli yksimielinen. Haluavat. Ei siis ole yllätys, että voimakkaimmin seuraan sitoutuneen sidosryhmän suulla kuullaan nyt vahva äänenpaino. Seurojen seteliselkärankainen toiminta, jossa pelaajia kaupataan urheilullisen panoksen puuttuessa, saa jyrkän tuomion.

Ville Viitaluoma, Markus Kankaanperä, Rasmus Rinne, Filip Riska, Markus Nenonen, Sam Povorozniouk, Michael Parks, Ari Gröndahl, William Wrenn, Henrik Koivisto, Hannu Pikkarainen, Henri Auvinen, Teemu Tallberg, Zach Budish, Jake Newton, Patrick Björkstrand, Michael Keränen, Antti Karjalainen, Mikko Lehtonen, Oula Palve, Kristian Vesalainen ja Juho Keränen. Joukkueellinen pelaajia.

En tohdi moittia yhdenkään seuran toimitusjohtajaa tyhjennysmyynneistä.

Heidän tehtävänsä on tuottaa päätöksillään osakkeenomistajille voittoa. Tässä tapauksessa minimoida tilikauden tappioita. Käsillä olevan yhtälön sälyttäminen yhden ihmisen niskaan on kohtuutonta.

Tyhjennysmyynti on elimellinen osa sitä kokonaisuutta, joka legitimoi suljetun liigan ja pitää sarjarakenteen jossain tolkussa. Se on tulontasausjärjestelmä, jossa muutama rikas seura, jonka kassalikvidit kestävät manageripelaamisen, maksavat pienempien laskuja.

*  *  *

Olen keskustellut muutaman jumboseuran edustajan kanssa ja rohkaissut heitä lobbaamaan aikaisemman siirtorajan puolesta. Talousmielessä järkevin ajankohta olisi vuodenvaihde, viimeistään tammikuun puoliväli. Se olisi nimenomaan pienten seurojen etu, koska silloin pelaajakauppa tuntuisi oikeasti tilinpäätöksessä.

Ei tarvitse olla Einstein, että ymmärtää nykyisen mallin olevan suurseurojen ajama.

SM-liigan polarisaation vuoksi Kärpät, HIFK, Tappara, TPS ja Lukko voivat halutessaan jättää pelaajabudjettiin sadantuhannen euron varan huonontamatta tuotettaan sanottavasti. Myöhäinen siirtoraja sopii taloudellisesti vahvoille organisaatioille, jotka voivat jakaa keskenään pelaajia muutaman kymmenen tuhannen euron maksulappujen kanssa.

Sportin ja SM-liigan puheenjohtaja Heikki Hiltunen on tehnyt ansiokkaan päivätyön vaasalaisen jääkiekon eteen ja on muutenkin meritoitunut bisnesmies. Hänen Sportinsa kauppasi puolet runkopelaajistaan.

Hiltusen mukaan se ei kuitenkaan auta heitä pääsemään plusmerkkiseen taloustulokseen. Kehitys on mennyt siihen suuntaan, että taloustalkoissa yhden tai kahden pelaajan myynti ei paljon lämmitä.

*  *  *

SM-liigan brändille on oireellista, että tyhjennysmyyntien tuoma negatiivinen julkisuus nakertaa koko sarjan uskottavuutta. Puhetta aiheesta riittää monta kuukautta pelikaudesta ja se toistuu vuosi vuodelta. Loppukauden pelikierroksilla ei riitä panosta jokaiseen otteluun ja lisäksi on katsottava pelaajia, joiden paikka ei ole ammattilaissarjassa.

Oma osansa on tyhjennysmyyntien pitkäkestoiset vaikutukset paikallisesti.

Olkoonkin, että akuutti kassavaje saa hiukan kohennusta, voi vaikutukset tapahtua pitkässä juoksussa. SaiPa päätti viime kautensa pelaamalla miltei täysimääräisellä A-nuorten joukkueella. En vedä yhtäläisyysmerkkejä kuluvan kauden yleisömääriin, mutta totean, että menestys ei ole ainakaan odotetulla tavalla realisoitunut lippuluukulla.

Polarisaatio voi tehdä sarjarakenteelle tepposet. On täysin mahdollista, että osa taulukon pohjaseuroista ovat aina samoja. Tyhjennysmyyntejä ei voi tehdä joka vuosi menettämättä luottamustaan sidosryhmien silmissä. Näin sen Pelicansissa kausilla 2003–2005 omin silmin.

Tällä hetkellä yksikään nousijajoukkue ei yhdeksästä mahdollisuudesta huolimatta ole voittanut yhtään pudotuspeliä. Sport on sentään kertaalleen päässyt koittamaan säälipelejä. Eikä Ilveksenkään historia mairittele runkosarjassa: 8, 14, 10, 14, 14, 11, 10, 14, 10 ja 11(?).

Pienet seurat joutuvat myymään mainettaan, arvojaan ja uskottavuuttaan nyt liian halvalla.

Samalla murenee koko SM-liigan brändi. Osin senkin seurauksena ennustan, että SM-liiga näivettää paitsi itseään, myös kokonaista Suomi-kiekkoa. Sarjasta tullaan alas, Bluesin tapaan, saneeraus- ja konkurssimenettelyn kautta.

Miltä SM-liiga sitten näyttää, kun organisaatioita on enää 12 tai 13 suljetussa sarjassa? Mitä se tarkoittaisi ottelumäärille ja mediakorvauksille? Entä mitä tapahtuu niille organisaatioille, jotka tippuvat SM-liigasta sarjaan, jossa liiketoimintaa ei voi tehdä tai se on erittäin marginaalista?

Ollaan isojen kysymysten äärellä.