Kerttula: "Pelolla johtaminen on perseestä"

Huonosta johtamisesta syntyvät pelon varjot hiipivät monen valmentajan niskaan liigassakin. Kuva: Pekka Lehmuskallio

Kun suomalainen huippu-urheilu kokee arvokisoissa mahalaskun, puhutaan ensin resursseista – olosuhteista ja rahasta. Heti perään kuulee jonkun eturivin palloiluvalmentajan suusta ehdotuksen lajien välisestä yhteistyöstä. Ajatus on varmasti aito. Ja tapahtunee, jos tapahtunee, vain ylätason tekijöiden kesken.

"Pelolla johtaminen on perseestä". Tämän jutun otsikko on lainattu Maarika Mauryn, Tuomo Meretniemen ja Jaana Tuomilan saman nimisestä johtamiskirjasta. Tarinan mukaan teos on saanut nimensä katsojan kommentoitua liigaottelun tapahtumia.

Tämän artikkelin tarkoitus on nostaa keskusteluun joidenkin huipulle kiivenneiden valmentajien toiminta jääkiekkoperheessä.

Korviini on kantautunut kuluneelta kesältä kaksikin huolestuttavaa tapausta. Esimiesasemassa oleva valmentaja on uhkaillut nuorempia kollegoita töiden loppumisella tai yhteistyösyrjinnällä. Se on alhaisinta ja moraalittominta vallan käyttöä. Todellista pelolla johtamista.

Asia voidaan ohittaa vähättelyllä: lätkäjätkien rajua sanaleikkiä. Näin sen taisi tulkita myös aikoinaan Suomen Ammattivalmentajat ry:n ja Suomen valmentajien arvostustoimikunnan puheenjohtaja Erkka Westerlund ollessaan ottamatta kantaa entisen työparinsa rajuihin verbaalihyökkäyksiin nuorempia valmentajia kohtaan.

Omakohtaisesti en ole törmännyt vastaavanlaiseen alistamiseen kuin kerran. Silloinkin välillisesti. Valmennustiimimme jäseniin Timo Turuseen ja Antti Pennaseen kohdistui vakavasti otettavaa uhkailua vuonna 2015. Heidän työllistymiseensä vaikuttamisella uhattiin.

Sitä episodia en voinut katsoa esimiehenä sormien läpi.

Olkoonkin, että nämä tapaukset saattavat olla marginaali-ilmiöitä, ja koskettavat vain muutamia huippuvalmentajia, ongelmaa ei voi ohittaa olankohautuksella. Toivottavasti lajiyhteisöllä ja etenkin urheilujohtajilla on kanttia puuttua moraalittomaan toimintaan.

Moni oppi etenee valmennuspiireissä seppä-kisälli menetelmällä, ja jos näitä ongelmakohtia ei oteta tarkasteluun, toimintakulttuuri jatkaa kulkuaan sukupolvilta seuraaville. Tulevaisuuden valmentajat, siis ne jotka tekevät nyt pinnan alla sitä todellista pelaajakehitystyötä, ansaitsevat parempaa johtamista. Aivan kuten olisivat ansainneet nykyisetkin huipulla olijat.

Apuvalmentajien ja nuorten valmentajien asema jääkiekkokentällä mietityttää muutenkin. Ylipäätään päästäkseen ammattivalmentajaksi on oltava valmis tekemään rutkasti vastikkeetonta työtä.

Uralla edistyminen on pitkälti kiinni sattumasta. Moni pelkkään valmennusosaamiseen panostanut nuori on joutunut pettymään. Pinnan alla on osaamista, joka ei koskaan näyttäydy liigassa asti.

"Kuten eräs psykiatri on sanonut kieli poskella, osa psykopaateista on suljetulla osastolla ja osa eri organisaatioiden esimiestehtävissä."

Pelaajan yksilökehittymisen kontekstissa on aika ongelmallista, että kilpaikäluokan (C, B, A, Mestis, Liiga) läpi valmentaneita tulee äkkiseltään mieleen vain Tapparan A-nuoria nykyään valmentava Juha Juujärvi.

Tämä asia lienee oma jutun aihe, mutta kertoo tässä yhteydessä valmentajien drop-out ilmiöstä. Se kättelee nuorten valmentajien aseman kanssa jääkiekkoyhteisössämme. Valmentajapolku ei ole organisaation hallussa, vaan yksittäisen päävalmentajan.

Päävalmentajien rakentaessa valmennustiimejään, merkitsevin asia näyttäisi olevan statusero ja lojaliteetti. Tiimiin kelpaa ihmisiä, jotka päävalmentaja katsoo kykenemättömiksi haastamaan oman asemansa. Ongelma on kuitenkin kaksijakoinen.

Yhtäältä on varmaa, ettei valmennuskopin ryhmädynamiikka eikä kompetenssi ole optimaalisin. Toisaalta tämän kaltaisessa kulttuurissa valmentajana kasvaminen saattaa jäädä puolitiehen. On ”ostettava” päävalmentajan arvomaailmaa pysyäkseen leivän syrjässä kiinni. Jokainen meistä ymmärtää, että työkulttuuri muuttaa meitä, halusimme tai emme.

Koska päävalmentaja näyttäisi olevan organisaation napamies, voidaan ajatella, että myös kulttuuri muokkautuu hänen mukaansa. Nähdäkseni tämä on organisaation näkökulmasta kestämätön suuntaus. Päävalmentajan työsuhteet ovat keskimäärin kaksi-kolme vuotta, joka tarkoittaa käytännössä jatkuvaa käymistilaa.

Paremmalla urheilujohtamisella voidaan parantaa päävalmentajien ja kaikkien valmentajien asemaa. Ensin pitää vain muokata johtamisrakenteita, ja laittaa päävalmentajien vastuu sekä valta balanssiin.

Vähentämällä molempia, työssäjaksaminen paranee oleellisesti. Pelolla johtamisen hyvä indikaattori onkin vaihtuvuus organisaatiossa. Pysyvyys puolestaan näkyy varmasti kohentuneena tasearvona.

Niin. Pelolla johtamisen hintalapun on Suomessa arvioitu olevan miljardiluokkaa vuosittain. Liigaseurojen kumulatiiviset tappiot noin kymmeneltä vuodelta ovat 100 miljoonaa euroa.

Kuten eräs psykiatri on sanonut kieli poskella, osa psykopaateista on suljetulla osastolla ja osa eri organisaatioiden esimiestehtävissä.