Kausiennakko: Pienen ihmeen jälkeen – NHL:ssä odotetaan imperiumin sähköistä vastaiskua

NHL:n itäinen konferenssi oli viime kaudella voimakkaasti kahtia jakautunut. Metropolitan-divisioonan ylivaltaa korosti entisestään se, että Atlantic-divisioonassa monelle kovana pidetylle joukkueelle sattui syystä tai toisesta välikausi.

Nyt Atlanticin puolellakin on odotettavissa ryhtiliike – eikä vähiten sen takia, että Tampa Bay Lightningin voi perustellusti odottaa nousevan tasolleen. Divisioonan kanadalaissiipi on myös kiehtovasti matkalla ylöspäin.

Ohessa arvioituna Atlantic-divisioonan järjestys 82 ottelun runkosarjarypistykseen. NHL-kausi alkaa keskiviikkona 4. lokakuuta.

Steven Stamkos.
Steven Stamkos on taas terve – ja se tietää vaikeuksia vastustajille. Kuva: NHL

ATLANTIC-DIVISIOONAN RUNKOSARJARANKING

1. Tampa Bay Lightning – rauha saavutettu

ASETELMA: GM Steve Yzermanin ura jonglöörinä on vihdoin ohi – ainakin tällä erää. Yzerman on keplotellut viimeiset pari vuotta äärimmäisen hankalan palkkakattotilanteen kanssa, minkä johdosta hän joutui tekemään keväällä ja kesällä kovia ratkaisuja. Muun muassa Ben Bishopista, Jason Garrisonista, Jonathan Drouinista ja Valtteri Filppulasta oli pakko luopua, jotta Tampa sai nuoren runkonsa pidettyä kasassa.

Nyt Yzerman on tilanteessa, jossa hänellä ei ole työpöydällään yhtään kriittistä sopimusneuvottelua. Steven Stamkos, Tyler Johnson, Ondrej Palat, Nikita Kutšerov, Alex Killorn, Victor Hedman, Anton Strålman ja Andrei Vasilevski ovat kaikki vähintään kahden vuoden päähän ulottuvalla sopimuksella seurassa. Tätä temppua voi pitää jopa pienenä ihmeenä.

Yzerman on varannut Tampan GM:n tontilla niin hyvin, että jatkuvuuttakin on tulossa ennen kaikkea Brayden Pointin, Jake Dotchinin ja Drouin-kaupassa tulleen Mihail Sergatšjovin muodossa. Kun vielä markkinoilta löytyi veteraaniesimerkkiä Dan Girardin ja keväällä jo uransa neljännen Stanley Cupin voittaneen Chris Kunitzin muodoissa, Tampa on taas tukevasti menestysuralla.

Viime kauden putoaminen pudotuspeleistä oli työtapaturma, johon jouduttiin ylivaikean palkkakattotilanteen ja ennennäkemättömän loukkaantumissuman ristipaineessa. Ei ole yhtään syytä odottaa, että kyse olisi ollut mistään muusta.

MAHDOLLISUUS: Tampalla on niin karmea määrä luisteluvoimaa ja taitoa, että parhaalla tasollaan pelatessaan Tampa Bay on NHL:n pelinopein joukkue. Kun päättämässä hyökkäyksiä on vielä Kutšerovin ja Stamkosin kaltaisia pyssyjä, tulivoima on aivan järjetöntä.

Tampa on niitä harvoja joukkueita tällä planeetalla, jonka peli ei mene koheltamiseksi, vaikka se pyrkii pelaamaan äärinopeasti. Jon Cooperin äärimmäistä kiekollisuutta painottava pelitapa ja kovassakin tempossa kiekossa taitotasonsa ansiosta pysyvä pelaajamateriaali muodostavat uniikin yhdistelmän.

UHKAKUVA: Kuten todettua, koheltaminen kiekon kanssa ei kuulu Tampan tapoihin. Liika hyökkäysinto sen sijaan kuuluu – varsinkin pitkässä runkosarjassa. Riski korostuu nyt entisestään, kun joukkueen pelitavallinen omatunto, Valtteri Filppula, on muualla yhdessä adjutanttinsa Brian Boylen kanssa. Tampalle tulee runkosarjassa pelejä, jotka se häviää puhtaasti siihen, että puolustaminen unohtuu.

SEURAA TÄTÄ: Yksi syy viime kauden romahdukseen oli maalivahtipeli. Tampa oli tehnyt jo kauan sitten päätöksen, että tulevaisuus on Andrei Vasilevskin näköinen. Vastuu lykättiin nuorelle venäläiselle jo viime kaudella – eikä hän pystynyt vastaamaan huutoon.

Vasilevskin otteet kohentuivat heti, kun Ben Bishopin kookas mörkö lähti taustalta siirtotakarajalla. Toivoa sopii, että illasta toiseen kestävä ykkösmaalivahdin jänne on kehittynyt kesän aikana. Tampan maalivahdilta tarvitaan nimittäin välillä torjuntoja, jotka pelastavat ylihyökkäävän joukkueen.

Toinen seurattava asia on se, kuinka NHL:n parhaan mailapelimaalivahdin poistuminen heijastuu Tampan hyökkäyspelaamiseen. Vasilevski ei ole mailalla lähellekään Bishopin veroinen.

ARVIO: Viihdyttävin joukkue seurata koko NHL:ssä. Se kolahtaa välillä myös omaan nilkkaan, mutta ilman vakavia loukkaantumissumia Tampa on pomminvarmasti pudotuspeleissä. Odotettavissa on jopa jonkinlainen statement-kausi viime kauden työtapaturman jälkeen.

Shea Weber.
Shea Weber on tuonut uutta ryhtiä koko Montréal Canadiensin toimintaan. Kuva: NHL

2. Montréal Canadiens – vihdoin modernilla uralla

ASETELMA: Palaset ovat alkaneet loksahdella kohdilleen. Carey Pricen loukkaantumisesta lähtenyt toissakauden mahalasku on unohdettu, ja vahva viime kausi antaa hyvät eväät alkavaan kauteen. Montréalia voi perustellusti pitää yhtenä idän suosikeista.

Kesän 2016 kohukauppa näyttää tietysti pahalta, koska P.K. Subban ehti jo auttaa Nashvillen finaaliin. Kantrikaupungin suuntaan on Montréalissa kuitenkin turha tuijotella, sillä Shea Weber oli juuri sen tason isäntä, jonka Canadiens tarvitsikin. Yksi maailman parhaista johtajista toi aivan uutta särmää koko seurakulttuuriin, mikä heijastuu aivan kaikkeen jään tasolla.

Kun vielä päävalmentaja vaihtui kesken viime kauden Michel Therrienistä Claude Julieniin, Montréal on silläkin puolella selvästi modernimmalla uralla. Kaikesta huokuu tasapaino – puhutaan sitten pelaajamateriaalista, pelitavasta tai vaikkapa palkkakattotilanteesta.

MAHDOLLISUUS: Michel Therrienin ajan ”puolustetaan viisikkona ja hyökätään harppuunana” -pelitapa on historiaa. Claude Julien sai jo keväällä pelillisen sapluunan vahvaan kuntoon, ja tällä kaudella Montréal ottaa varmasti askeleita eteenpäin.

Montréal haluaa yhdistää luisteluvoiman ja pelaavuuden. Hyvästä rytmistä riistot otetaan nopeasti, ja oikeissa kohdissa peliä myös rytmitetään. Kun on paikka pelata riskittömämmin, se käytetään. Pelaavuutta säädellään, minkä ansiosta peli tuottaa pelistä toiseen maalipaikkoja hyvällä suhteella verrattuna omaan päätyyn lahjoitettuihin paikkoihin.

UHKAKUVA: Ottelusarja New York Rangersia vastaan keväällä oli kuvaava. Julienin opit hotkaissut Habs-ryhmä hallitsi – ja ajoittain jopa dominoi – pelejä. Yksi napsu jäi kuitenkin ottamatta: maalipaikat eivät muuttuneet maaleiksi. Sen takia New York Rangers jatkoi ottelusarjasta voitoin 4-2, ja Montréal ei päässyt hyödyntämään kaikkien aikojen saumaa edetä itäisen konferenssin finaaliin Ottawan kustannuksella.

Kysymys maalinteosta on yhä akuutimpi, kun Montréal menetti taitavimman yksilönsä, Aleksandr Radulovin. Carey Price pitää maalit minimissä ja ylivoima jauhaa hyvän määrän maaleja – se riittää runkosarjassa. Mutta entä keväällä?

SEURAA TÄTÄ: Montréal on elänyt jo pitkään kroonisessa sentteripulassa. Tai kyllä niitä senttereitä on ollut ihan riittävästi, mutta ei vertailun kestävää ykkössentteriä. Alex Galchenyukiin kohdistui kovat odotukset, mutta se kortti ollaan siirtämässä kohti laitaa.

Nyt valtikka annetaan Tampasta kohukaupassa saapuneelle Jonathan Drouinille. Kyllä, Drouinin NHL-pelit sentterinä ovat vähissä. Kyllä, ylipäätään taakka on tässä vaiheessa uraa kohtuuttoman kova 22-vuotiaalle quebeciläispojalle. Mutta ennen kaikkea kyllä, Montréal on niin epätoivoinen. Tässä on yksi kauden mielenkiintoisimmista pelaajista.

ARVIO: Julienin valmentaessa joukkuetta Montréalin paketti on niin hyvin kasassa, että joukkue saattaisi jopa kestää Carey Pricen loukkaantumisen. Divisioonansa ja konferenssinsa kärkikahinoissa – ainakin runkosarjassa. Myös pudotuspeleissä potentiaalinen haastaja.

Auston Matthews.
Tulokassensaatio Auston Matthews joutuu vastaamaan rakettimaisesti kohoaviin odotuksiin Torontossa. Kuva: NHL

3. Toronto Maple Leafs – vallankumous hienosäätövaiheessa

ASETELMA: Herkullinen lähtötilanne, vaikka erikoinen kahnaus Joffrey Lupulin ympärillä on harjoitusleiriä varjostanutkin. Kukaan ei odottanut vielä viime kaudella Toronton tulokkaita pullistelleelta ryhmältä mitään ihmeellistä, mutta niin vain joukkue meni pudotuspeleihin – vasta toisen kerran työsulkukauden 2004-2005 jälkeen. Suunta on väistämättä ylöspäin.

Toronto on tilanteessa, jossa se on ajanut kertarysäyksellä yli puolitusinaa superlahjakkuutta NHL:ään sisään. Heidän ympärillään on myös sopivasti kokenutta kaartia, johon liittyivät kesällä Patrick Marleau, Dominic Moore ja Ron Hainsey. Kombinaatio on lähes optimaalinen.

Samaan aikaan on huomattava, että huiman viime kauden jälkeen myös odotukset ovat lähteneet laukalle. Torontossa unelmoidaan jo täysin kanadalaisesta Stanley Cup -finaalista Connor McDavidin Edmonton Oilersia vastaan. Tällaisen ympäristön keskellä Toronton kiihdytetty uudelleenrakennusprosessi joutunee vielä useamman kerran turbulenttisiin tilanteisiin.

Haasteet kasvavat myös toimiston puolella, sillä William Nylanderin tulokassopimus päättyy tähän kauteen, Auston Matthewsin ja Mitch Marnerin seuraavaan. Palkkakattosuunnittelun kanssa pitää olla hereillä jo tässä vaiheessa, koska kolmikon cap-hitit räjähtävät tätä menoa käsiin.

MAHDOLLISUUS: Mike Babcock aloittaa nyt kolmannen kautensa Maple Leafsin päävalmentajana. Ensimmäisellä kaudella huolehdittiin siitä, että kokeneet johtavat pelaajat oppivat hänen ajamansa systeemin. Toisella kaudella – myös näiden johtavien pelaajien esimerkin kautta – alkoi sisäänajon toinen vaihe, jossa kohteena olivat äärimmäisen potentiaaliset nuoret pelaajat.

Nyt ollaan jo hienosäätövaiheessa, jota tukemaan on hankittu muutama täsmävahvistus, joille Babcockin haluama systeemi on jo ennestään tuttu. Toronto sai jo viime kaudella käytännössä kaikkia vastustajiaan vastaan pelitavallista kilpailuetua, ja se trendi voimistuu entisestään tulevina vuosina.

Babcock näkee pelin poikkeuksellisen kokonaisvaltaisesti. Toronto pyrkii pakottamaan pelin niin nopeaksi, että ainoastaan se itse pysyy enää pelinopeudessa mukana. Kunnianhimoinen tavoite ei onnistu ilman oikea-aikaista rytmittämistä sekä kiekollisena että kiekottomana.

UHKAKUVA: Kun joukkueessa on paljon nuoria pelaajia ja kun prosessi on kuitenkin vielä alkuvaiheessaan, kunnianhimoinen tavoite kääntyy vielä silloin tällöin itseään vastaan. Peli menee väkisin välillä koheltamiseksi. Välillä se tarkoittaa turmiollisia hätäisiä siirtoja omissa, välillä viisikon hajoamista liian paineistamisinnon kanssa.

Valmennusjohdon haasteena on etsiä keinot siihen, että nämä heikommat jaksot pysyvät otteluiden sisällä tarpeeksi lyhyinä. Ja ennen kaikkea on pidettävä huolta, että päätön hurjasteluvaihde ei jää päälle useiden otteluiden ajaksi.

SEURAA TÄTÄ: Jos uskoo toisen kauden kirouksiin, Toronton voi nyt jo laskea ulos pudotuspeleistä. Sophomore-pelaajia on lähes kaksi kentällistä, minkä takia yllä mainittu uhkakuva on aito.

Realiteetti on, että Torontoon ja etenkin sen supernuoriin kiinnitetään nyt aivan toisenlaista huomiota. Jos pelaajat kuvittelevat hetkenkään, että viime vuoden taso riittää, ollaan vaarallisilla vesillä. Toisaalta realiteetti on myös se, että jos joskus jossain joukkueessa nämä miinat ovat väistettävissä, se tapahtuu todennäköisesti ympäristössä, jossa puikoissa ovat Mike Babcock, Brendan Shanahan ja Lou Lamoriello.

ARVIO: Stanley Cup -haaveet eivät ole vielä realismia, mutta Torontolla on hyvät edellytykset väistää niin sanotut toisen kauden miinat. Jos prosessi jatkaa kehittymistään, Toronto on erittäin varteenotettava joukkue jo nyt. Isot maalit ovat edessä silti vasta tulevina kausina.

Brad Marchand.
Brad Marchand on kohonnut humauksessa maailman parhaiden laitahyökkääjien joukkoon. Kuva: NHL

4. Boston Bruins – kahden kerroksen väkeä

ASETELMA: Boston palasi viime kaudella pudotuspeleihin kahden hudin jälkeen, mutta kausi ei silti poistanut leijuvia kysymysmerkkejä Bruinsin yltä. Organisaatio kuvittelee edelleen olevansa Stanley Cup -kaliiberia, mutta ulkopuolelta tarkastellen kuva ei ole aivan yhtä ruusuinen.

Claude Julienin toimintaympäristö alkoi olla jo sen verran hektinen, että hänen potkunsa olivat käytännössä välttämättömyys kesken viime kauden. Bruce Cassidy saattoi olla siinä tilanteessa sopivampi vaihtoehto, mutta onko hän Julienia parempi valmentaja? Mikään ei viittaa siihen.

Cassidy joutuu lisäksi operoimaan materiaalilla, jossa on ylikorostuneesti kahden kerroksen väkeä. Kärki kestää vertailun mitä tahansa joukkuetta vastaan, ja jonkin verran on tulossa myös nuorta potentiaalia à la Charlie McAvoy. Liikaa on kuitenkin myös pelaajia, joilla peli menee turhan usein selviytymiseksi.

MAHDOLLISUUS: Patrice Bergeron on NHL:n eliittisentteri. Brad Marchand saattaa olla NHL:n paras laitahyökkääjä, kun puhutaan pelin voittamisesta ja siihen liittyvistä teoista. David Pastrňákista on kehittymässä huippumaalintekijä. Zdeno Chára on yhä huippuluokan puolustaja ja Tuukka Rask kestää vertailun kaikkiin. Bostonilla on siis maailmanluokan kärkiosaamista.

Ehkä paras osoitus kärkijätkien laadusta on erikoistilanneosaaminen. Bostonilla oli viime kaudella koko NHL:n paras alivoima. Yli- ja alivoiman yhteenlaskettu prosentti oli käsittämätön 107,4. Bruinsin ydinporukalla on käänteentekevä merkitys otteluiden lopputuloksiin.

UHKAKUVA: Kun Claude Julien vaihtui penkin takana Bruce Cassidyyn, Boston siirtyi voimakkaasti riskittömämpään suuntaan. Pyrkimys pelaavuuteen vaihtui kasvavassa määrin siirtokiekkopelaamiseen. Boston alkoi luopua vapaaehtoisesti pelivälineestä.

Riskittömyydellä sai aikaan nopeita tuloksia, jotka veivät joukkueen pudotuspeleihin. Kokonaan toinen asia on se, onko Bostonin pelissä riittävästi kehittymisen varaa 82 ottelun maratonissa.

Pelitavallinen selkänoja on ohut hyökkäyssuuntaan. Kärjen henkilökohtainen osaaminen riittää kompensoimaan tätä, mutta alemmissa ketjuissa tilanne on erilainen. Kysymys on kriittinen, sillä jos Boston hyökkää huonosti, se ei voi puolustaakaan aktiivisesti. Jos taas riistopeli ei toimi, koko Bostonin pelillinen identiteetti horjuu.

SEURAA TÄTÄ: Ei ole uutinen, että NHL:ssä hyökkäyspelaaminen tapahtuu voimakkaan painottuneesti pystysuuntaan. Boston on kuitenkin jopa ylikorostuneesti nopeiden hyökkäysten varassa. Kiekkoa pyritään saamaan nopeasti riiston jälkeen ylöspäin – vaikka sitten kirikiekkoina keskialueelle.

Bostonin paras yksittäinen ase on laitahyökkääjien luisteluvoima. Boston pyrkii saamaan nopeita laitureitaan jatkuvasti tilanteisiin, jossa he pääsevät haastamaan yhdellä yhtä vastaan. Brad Marchand on tietenkin yksi maailman parhaista näissä tilanteissa, mutta samanlaista ennakkoluulotonta haastamista nähdään myös alempana kokoonpanossa.

ARVIO: Boston on hyökkäyspelillisesti niin riippuvainen kärkiyksilöistään, että runkosarjasta ei ole tulossa mitään paraatimarssia. Bergeronin tai Marchandin loukkaantuminen olisi karmea isku. Puolustuskalustokin on yhä sen verran kevyt, että pudotuspelipaikka on tiukassa. Roikkunee taistelussa mukana viimeisille kierroksille asti – kuten on jo tavaksi tullut.

Erik Karlsson.
Erik Karlsson – mies, johon henkilöityy koko Ottawa Senators. Kuva: NHL

5. Ottawa Senators – romahduksen ainekset kasassa

ASETELMA: Vuosikausien epämääräinen poukkoilu loppui kuin seinään Guy Boucherin saapuessa seuraan. Joukkue, jossa ei vaikuttanut olevan kauheasti mitään (muuta kuin Erik Karlsson), pelasi yhtäkkiä itäisen konferenssin seitsemännen finaalin jatkoerää Pittsburgh Penguinsia vastaan. Ottawa oli kauden 2016-2017 tarina numero yksi.

Boucher sai sitoutettua koko nipun uniikilla tavalla kurinalaiseen puolustuspelaamiseen. Tämä näkyi ennen kaikkea Karlssonista, joka pelasi ylivoimaisesti uransa parhaan kauden joukkuepelillisesti. Edes murtuma jalassa ei hidastanut menoa pudotuspeleissä.

Tämä ei ollut kuitenkaan ensimmäinen suonenveto, joka Ottawalle on tullut 2010-luvulla. Kysymys on edelleen sama: onko tämä organisaatio menossa kollektiivisesti kohti asemaa, jossa se voi pelata mestaruudesta tai edes edetä pudotuspeleihin vuosittain? Saa olla aika kalifi, jos tällaisen vision näkee.

Viime kaudella moni palanen loksahti samaan aikaan kohdilleen, ja lopulta myös reitti finaalin porteille oli todella suotuisa. Vasta tämä kausi osoittaa, onko Ottawa Boucherin johdolla pysyvästi oikealla uralla.

MAHDOLLISUUS: Pudotuspeleissä Ottawa otti pari voittoa kaikkien todennäköisyyksien vastaisesti myös maalintekokilpailuissa, mutta isossa kuvassa syy supermenestykseen oli puolustuspelaamisessa. Boucherin tavaramerkki – 1-3-1 trap – oli vain yksi timanttisen ohjauspelaamisen variaatioista, joita joukkue sääteli vastustajan mukaan.

Ottawaa ei voi hyvällä tahdollakaan nimittää viihdyttäväksi joukkueeksi, jos kriteerinä käytetään kykyä rakentaa peliä. Mutta rikkoa Ottawa totta vie osaa. Aikaiset riistot syvällä, keskialueella tai viimeistään puolustusalueen puolustuspeliä täytettäessä ovat avain Ottawan menestykseen myös jatkossa.

UHKAKUVA: Erik Karlsson taisteli uskomattomalla tasolla läpi pudotuspelit murtuma jalassaan, mutta siitä maksetaan hintaa tänä syksynä, kun puolustajasupertähti on sivussa. Se nostaa valtavia myrskypilviä Ottawan taivaan ylle. Jos paluu viivästyy, Ottawa voi olla jo toivottoman kaukana.

Hyökkäyspelaaminen on niin voimakkaasti yksilöiden varassa, että ilman Karlssonia tuottavuus laskee dramaattisesti. Ottawan hyökkäysmateriaali on erittäin keskinkertainen, eikä siniviivaltakaan löydy isompia apuja ilman Karlssonia. Kevään pudotuspelit olivat tästä kuvaava esimerkki: valtaosa tasoitus- ja voittomaaleista syntyi tavalla tai toisella Karlssonin kautta.

SEURAA TÄTÄ: Guy Boucherin Tampa Bay hämmästytti kaudella 2010-2011 koko NHL:n lähes identtisellä tavalla kuin Boucherin Ottawa viime kaudella. Sen jälkeen Tampan menestys lähti laskuun kuin lehmänhäntä – ja Boucher sai kenkää kesken kauden 2012-2013.

Jotta Boucherin nihilistinen peli toimii, sitoutuminen täytyy olla aivan tapissa. Lisäksi vastustajat oppivat väkisinkin pelaamaan Ottawan ohjauspeliä vastaan koko ajan paremmin – varsinkin nyt, kun vastustajan taktiset liikkeet otetaan takuuvarmasti erityissyyniin. Kun yllätysmomentti on poissa, löytääkö Boucher uusia lääkkeitä?

ARVIO: Viime kevään yllätysmenestyksestä huolimatta kylmä fakta on se, että itäisestä konferenssista ja Atlantic-divisioonastakin löytyy monta Ottawaa parempaa joukkuetta. Paikka pudotuspeleissä olisi tällä(kin) kaudella yllätys.

Aleksander Barkov.
Aleksander Barkov yrittää pelastaa, mitä pelastettavissa on Floridan yli pyyhkäisseen Moneyball-aallon jälkeen. Kuva: NHL

6. Florida Panthers – saippuaoopperan jatko-osa

ASETELMA: Käsittämätöntä poukkoilua – mitkään muut sanat eivät tiivistä Floridan toimintaa viimeisen kahden vuoden ajalta paremmin. GM Dale Tallon rakensi kivikovan nuoren rungon, jolla oli jopa uskottava Stanley Cup -näkymä. Erinomainen kausi 2015-2016 vain alleviivasi tätä, vaikka se päättyikin ensimmäiselle playoff-kierrokselle.

Kesän 2016 jälkeen Floridassa on ollut päällä sellainen saippuaooppera, että jopa Kauniit ja Rohkeat kalpenee. Tallon sysättiin ”ylemmäs” Tom Rowen tieltä. Syntyi ajatus jääkiekon Moneyball-ajattelusta. Kun menestyskauden päävalmentaja Gerard Gallant ei ostanut seurajohdon ajatuksia, Rowe hyppäsi itse valmentajaksi. Yhtäkkiä lähdettiinkin pelaamaan pittsburghmaista formulalätkää.

Lopputulos oli tietenkin täysi fiasko. Nyt puikoissa on jälleen Tallon, mutta hänen pieteetillä rakentamasta rungostaan ehdittiin välissä heittää ulos jo monta avainpalasta, kuten Erik Gudbranson. Floridalla on yhä monia hyviä palasia jäljellä, mutta monta askelta on silti otettu taaksepäin.

Uudeksi päävalmentajaksi Tallon palkkasi peräti kolme Memorial Cupia Windsor Spitfiresin peräsimessä voittaneen Bob Boughnerin. Potentiaalinen, mutta NHL-tasolla täysin kirjoittamaton kortti.

MAHDOLLISUUS: Aivan kaikkea Rowe ei ylhäältä päin määrätyssä Moneyball-humalassaan ehtinyt tuhota. Aleksander Barkov, Vincent Trocheck, Nick Bjugstad ja Derek MacKenzie muodostavat moderniin huippujääkiekkoon kykenevän sentterinelikon, joka on vieläpä täydellisesti roolitettu. Sen varaan on helppo rakentaa.

Puolustusta Rowe ehti tuhota tarpeettoman paljon, mutta vuonna 1996 syntynyt Aaron Ekblad on edelleen NHL:n kuumin nuori puolustaja. Alex Petrovic ja Michael Matheson ovat myös tiukasti matkalla ylöspäin. Tallonin ei edelleenkään tarvitse rakentaa F1-autoa pelkästään mopon varaosista.

UHKAKUVA: Viime kauden poukkoilun jälkeen Florida on erittäin hauraassa tilassa. Pelaajatkin tietävät, että toimiston uskomaton hönöily vei prosessia monta askelta taaksepäin. Kun samaan aikaan vielä Jussi Jokisen ja Jaromír Jágrin kaltaiset henkisesti tärkeät tukipylväät ohjattiin takavasemmalle, johtajuusvaje on ilmeinen.

SEURAA TÄTÄ: Mitä tekee Bob Boughner? Gerard Gallantin aikana Floridan pelitapa kehittyi hiljalleen riskittömästä siirtokiekkoroiskimisesta pelaavampaan suuntaan, ja oikea tasapaino pelaamiseen löytyi. Kaikki se vedettiin vessanpöntöstä alas, kun Tom Rowe tuli ja laittoi joukkueen pelaamaan formulalätkää vajain evästyksin.

Todennäköisesti Florida palaa taas vähän konservatiivisempaan suuntaan, mutta siinäkin on taas opeteltavaa. Ennen kaikkea olisi nyt tärkeää saada prosessi rauhassa oikeaan suuntaan ja pysyä valitulla tiellä. Floridalla on yhä nuori joukkue, joten kiire ei edelleenkään pitäisi olla.

ARVIO: Tuuliajolla ajelehtinut seura joutuu varmasti maksamaan hintaa viime kauden hölmöilystään. Jos Boughner saa asiat lähtemään heti alussa oikeaan suuntaan, laatu riittää jopa pudotuspelipaikkaan. Todennäköisyydet eivät tässä tilanteessa ole kuitenkaan sen puolella.

Jack Eichel.
Jack Eichelilta on kuultu puheita. Nyt odotetaan tekoja. Kuva: NHL

7. Buffalo Sabres – taas uudet yrittäjät puikoissa

ASETELMA: Taas ollaan tutussa tilanteessa: uutta nousua lähdetään hakemaan uuden GM:n (Jason Botterill) ja uuden päävalmentajan (Phil Housley) voimin. Tim Murray ehti hoitaa GM:n pestiä kolme ja puoli vuotta, Dan Bylsma päävalmentajan tonttia pari kautta.

Buffalo on jäänyt jo peräti kuusi kertaa peräjälkeen pudotuspelien ulkopuolelle. Puhutaan siis jokaisesta kuudesta kaudesta sen jälkeen, kun Terry Pegula tuli omistajaksi šekkivihkoaan heilutellen. Punainen lanka on puuttunut toiminnasta siitä hetkestä lähtien.

Kun Edmonton sai kesällä 2015 Connor McDavidin ja Buffalo samaan aikaan Jack Eichelin, joukkueet olivat samalla viivalla. Nyt Edmontonissa puhutaan jo Stanley Cupista – ja Buffalossa unelmoidaan edes realistisesta pudotuspelimahdollisuudesta. Siinä on aivan järkyttävä ero.

Housley oli markkinoiden kuumimpia valmentajanimiä – mutta niin oli myös Bylsma kaksi vuotta sitten. Ja Bylsmalla sentään oli Stanley Cup vyöllään. Housleyssa on suuri potentiaali, mutta jälleen kerran Buffalossa ollaan tilanteessa, jossa takeita suunnan muuttumisesta ei ole.

MAHDOLLISUUS: Phil Housley on entinen huippupuolustaja, ja hänen työnäytteensä myös puolustajien valmentamisesta ovat rautaiset. Nashville on menettänyt viiden vuoden sisällä Ryan Suterin, Seth Jonesin ja Shea Weberin, mutta siitä huolimatta Predatorsin pakisto oli apuvalmentaja Housleyn piiskaamana viime kauden paras NHL:ssä.

Nykyjääkiekko lähtee korostuneesti puolustajien pelaamisesta, ja tällä saralla Housleylla on eniten annettavaa. Kun vielä Marco Scandella ja Nathan Beaulieu liittyivät kesän aikana Sabresin pakistoon, näkymä on parempi kuin vuosiin. Rasmus Ristolainen ei ole enää niin yksin.

Jos pakiston pelaaminen kohentuu selvästi, se heijastuu joka asiaan. Aika puolustusalueella vähenee, sitä kautta päästään hyökkäämään tuoreempana, hyökkääjät saavat laadukkaampaa tarjoilua ja niin edelleen. Jos positiivinen kierre jostain lähtee, se lähtee puolustajista.

UHKAKUVA: Seurakulttuuri Buffalossa ei ole ollut terve. Luottoa on löytynyt liikaa Evander Kanen kaltaisiin mätiin omeniin, jotka eivät kykene säännöllisesti voittaviin tekoihin kaukalossa. Tämän puolen korjaaminen ei ole ihan yksinkertainen tehtävä, vaikka Jason Pominvillen kaltainen johtaja takaisin saatiinkin.

Ylipäätään kulttuuri on sallinut liikaa kurittomuutta eri muodoissaan. On sinänsä lupaavaa, että Jack Eichelilla on pokkaa arvostella joukkueensa toimintaa julkisesti. Lausunnot muuttuvat kuitenkin nollapuheeksi viimeistään siinä vaiheessa, kun Eichel itse löysää kaasua kaukalossa takakarvatessaan.

SEURAA TÄTÄ: Jack Eichel on kahden NHL-kautensa aikana väläytellyt potentiaaliaan. Tähän asti painotus on kuitenkin ollut liikaa hetkittäisessä näyttävyydessä, ei jatkuvassa peliä edistävien tekojen vaalimisessa. Tämä joukkue rakennetaan Eichelin ympärille, joten nuoren amerikkalaisen pitäisi alkaa ottaa vastuuta jokaisessa vaihdossa.

Ehkä Connor McDavidin pistepörssivoitto ja jättisopimus saavat Eichelin vihdoin heräämään. Sentterit, jotka kaksi vuotta sitten olivat jatkuvasti samassa lauseessa, eivät mahdu enää edes samaan kirjasarjaan. Nyt odotellaan tekoja.

ARVIO: Pitkä on matka vielä pudotuspelijoukkueeksi. Tällä kaudella pitäisi alkaa näkyä jo edes vähän merkkejä siitä, että jänne pelata kestää yksittäisiä tähtihetkiä pidempiä jaksoja. Phil Housley olisi voinut aloittaa vähän kevyemmälläkin haasteella NHL-päävalmentajan uransa.

Henrik Zetterberg.
Henrik Zetterberg on viimeinen jäänne Detroit Red Wingsin kulta-ajoista. Kuva: NHL

8. Detroit Red Wings – irtisanoutuminen detroitilaisesta siivestä

ASETELMA: Kaikki hyvä loppuu aikanaan. Detroit Red Wingsin 25 perättäisen playoff-paikan putki katkesi symbolisesti samalla kaudella, kun joukkue jätti hyvästit legendaariselle Joe Louis Arenalle. Voi olla, että uudessa areenassa ei aivan hetkeen pudotuspelikiekkoa nähdäkään.

Kaikista pahinta yhtälössä on se, että Red Wings on tuhonnut Jeff Blashillin kaksi kautta kestäneellä valmennuskaudella kiekolliseen pelaamiseen perustuneen identiteettinsä. Kun Pavel Datsjuk lähti Venäjälle, Henrik Zetterbergin kuorma kasvoi liian isoksi. Detroit ei enää kuulu NHL:n detroitilaiseen siipeen.

Kun identiteetti on tuhottu, jäljellä ei ole enää kuin keskinkertainen joukkue, joka pelaa keskinkertaista jääkiekkoa. Huhut, joiden mukaan myös Henrik Zetterberg harkitsee paluuta Eurooppaan, voimistuvat koko ajan. Siltä pohjalta Detroit Red Wings kauteen ponnistaa.

MAHDOLLISUUS: Vaikka luistimilla suorastaan lentävän Andreas Athanasioun sopimusvääntö on ollut sotkuinen, Detroitin ehdoton vahvuus on luisteluvoima. Joukkueessa on joka kenttään vähintään yksi polkukone, jota pyritään myös ruokkimaan.

Pelitavallisesti tämä tarkoittaa kaikkea sitä, mitä detroitilaiseen jääkiekkoon ei liitetä – pitkiä kirikiekkoja, ylöspäin säntääviä harppuunoita ja sitä kautta pitkää viisikkoa. Mutta eipähän tule enää juurikaan kohtalokkaita kiekonmenetyksiä ei-halutuissa paikoissa.

UHKAKUVA: Detroitin viimeisimmän menestyskauden kivijalka oli timanttinen pakisto, jonka kivijalkoina häärivät Nicklas Lidström, Brian Rafalski ja Niklas Kronwall. Tuosta kolmikosta on jäljellä enää Kronwall, joka ei ole enää entisensä. Trevor Daley oli erinomainen hankinta, mutta pakiston laatu on silti yhä keskinkertainen.

Kun on parin vuoden ajan katsellut pakiston pelaamista, ymmärtää paremmin Blashillin halua yksinkertaistaa pelaamista. Hyökkäyksiltä puuttuu dynamo. Kun maalivahtipeli ei ole pystynyt yhtään kompensoimaan pakiston heikkenemistä, romahdus on ollut raju.

SEURAA TÄTÄ: Henrik Zetterberg pelasi viime kaudella parhaan kautensa vuosiin. Hän pyrkii yhä noudattamaan detroitilaisen koulukunnan kiekollista jääkiekkoa – vaikka sitten hakemalla kiekon pakin lavasta, jos muu ei auta. 36-vuotias ruotsalainen on yhä laadukas pelin rytmittäjä.

Ongelma on siinä, että apuja ei takaa tule. Sentterien laatu romahtaa Zetterbergin jälkeen. Ja ruotsalainenkin vetää jo kiistatta viimeisiään – varsinkin, kun krooninen selkävamma aina silloin tällöin nostaa päätään. Sopimusta on jäljellä vielä neljä vuotta, mutta huhut Eurooppaan palaamisesta vellovat taustalla.

ARVIO: Ken Holland on NHL:n menestynein ja arvostetuin GM viimeisen 20 vuoden ajalta, mutta nyt on hänkin totisen paikan edessä. Detroitin pitäisi löytää taas suunta, johon mennä. Välimallin hutkinta ei palvele kenenkään etua. Pudotuspelipaikka olisi jättiyllätys.