Katastrofikisat keppihevosena liiton agendalle

Nuorten MM-kisoista on näillä näkymin tulossa Suomelle kaikkien aikojen surkein sijoitus. Suomi ei ole kertaakaan jäänyt kisoissa seitsemän parhaan ulkopuolelle, mutta nyt todennäköisimmältä vaihtoehdolta näyttää karsintasarja eli sijoitus 9 tai 10.

Nuorten kisoja koskevissa keskusteluissa korostuu usein Pohjois-Amerikka vastaan Eurooppa -vastaanasettelu. Aiemmin keskustelua on käyty lähinnä pelipaikan ja kaukalon koon osalta. Suomi on ollut kisoissa finaalissa yhdeksän kertaa, ja nämä kaikki on saavutettu Euroopassa isossa kaukalossa.

Tänä vuonna keskusteluun nousi uusi näkökulma, kun lähes puolet valitusta kisajoukkueesta luo uraansa Pohjois-Amerikassa joko yliopistossa tai Kanadan tai Yhdysvaltain juniorisarjoissa. Sekä Suomen jääkiekkoliitto että useat valmentajat ovat kritisoineet trendiä lähteä nuorella iällä rapakon taakse, ja nämä katastrofaalisesti alkaneet kisat eivät varmasti ainakaan hillitse niitä puheita.

Todennäköisesti liiton narratiivissa kuullaan kisojen jälkeen entistä vahvempana viesti, että lupaavien pelaajien kannattaa vain pysyä Suomessa, ja käytetään varoittavana esimerkkinä tämän vuoden kisojen tuloksia.

Samalla unohdetaan se tosiseikka, että Suomen menestys nuorten MM-tasolla on ollut aina ennenkin aaltoliikettä. Kahden viimeisimmän mestaruuden välissä Nuoret Leijonat jäi puolivälieriin, ja 2013 kohtalona oli putoamissarja. Siinä joukkueessa muuten pelasi vain yksi Pohjois-Amerikassa kiekkoillut pelaaja - sittemmin Stanley Cupinkin voittanut Olli Määttä.

Pohjois-Amerikan pelaajapolusta verrattuna perinteiseen Nuorten SM-liiga - Mestis - SM-liiga -kolminaisuuteen ei voi toistaiseksi sanoa mitään varmaa. Nykyinen ikäluokka on ensimmäinen, josta sen kärkipelaajat lähtivät näin suurissa määrin rapakon taakse jahtaamaan menestystä. Tulokset nähdään vasta muutaman vuoden päästä - ja sittenkään otoskoko ei ole suuren suuri.

Ainakin paperilla päteviä argumentteja on puoleen jos toiseenkin. Suomessa nuoret lupaukset pääsevät pelaamaan aikuisia ammattilaisia vastaan - mikäli mahtuvat pelaavaan rooliin joko SM-liigassa tai Mestiksessä. Toisaalta taas Pohjois-Amerikassa saa keskittyä koko kauden yhteen joukkueeseen, eikä tarvitse pomppia pahimmillaan jopa kolmen eri joukkueen ja sarjatason välillä. Eikä kapean kaukalon ja pohjoisamerikkalaisen pelityylin kokemuksesta ja skouttien silmien alla pelaamisesta ole myöskään ainakaan haittaa uralle.

Kaiken lisäksi jokainen pelaaja on yksilö. Eri pelaajille sopii erilainen kehityspolku. Ennen kuin lisää tilastoaineistoa on saatavilla, en lähtisi tekemään johtopäätöksiä siitä, pitäisikö suomalaispelaajien virtaa rapakon taakse yrittää jollakin tavalla hillitä.

Nyt kannattaa vain nauttia siitä, että Suomella on enemmän maailmanluokan pelaajalupauksia kuin koskaan ennen.