Iggy on edelleen pop - nyt Los Angelesissa

TSN:n TradeCentre -ohjelmasta tulee mieleen Joulupukin kuuma linja -ohjelma lapsuuden jouluaattoina. Aina sitä odotti, ja joka vuosi se oli kaavaltaan aika samanlainen – silti se toimi.

TradeCentre -ohjelma on sikäli erilainen joulupukin paja, että lahjoja ei vain anneta yksipuolisesti. Antaja saa myös vastineen ”lahjastaan”.

TradeCentre on malliesimerkki televisiotuotteesta, jossa on osattu yhdistää asia ja viihde. Studioväki on ajan hermolla ja analysoi siirtoja tarkasti sekunnissa, mutta toisaalta vuosien varrella studioon raahattu kaikenlaista viihdykettä laamoista lähtien.

Kieltämättä NHL:n siirtotakaraja on muuttunut vuosien varrella hieman tylsemmäksi, koska isoja nimiä liikkuu viime hetkillä yhä vähemmän. Isommat kaupat tapahtuvat jo aiemmin, ja viime tunneille jää tähteitä. Pitkien diilien ja palkkakaton takia isoja siirtoja on vaikea tehdä.

Aina joukosta löytyy kuitenkin yllättäviä kauppoja ja hienoja tarinoita. Tänä vuonna suomalaisten kauppojen lisäksi henkilökohtaisesti koskettavin siirto oli Jarome Iginlan myynti Colorado Avalanchesta Los Angeles Kingsiin.

 

Iginla on iso syy, miksi Calgary Flamesia on tullut seurattua tarkkaan vuosien varrella. Hän oli joukkueen sielu ja sydän vuosia yhdessä Miikka Kiprusoffin kanssa.

Iginla pääsi maalin päähän Stanley Cupista Tampa Bay Lightningia vastaan finaaleissa 2004. Sitä kevättä muistellaan lämmöllä Calgaryssä edelleen.

Iginla on palavasieluinen pelaaja, viimeisen päälle voittajatyyppi. Joukkueurheilussa kuvio menee silti niin, etteivät kovatkaan voittajatyypit välttämättä voita ikinä mestaruutta.

Iginlan, 39, tiimalasissa alkaa käydä hiekka vähiin.

Kimmo Timonen halusi päättää uransa Stanley Cupiin, ja se onnistui Chicago Blackhawksissa. Jos kaikki menisi nappiin, Iginlasta voisi tulla tämän vuoden vastaava tarina.

Ongelmana on, ettei Kings ole vielä lähelläkään mestaruusainesta. Se joutuu venymään tosissaan, että ylipäätään paikka pudotuspeleissä aukeaa.

Iginla ei ole enää dominoiva pelaaja tasakentällisin, mutta hänestä voi olla apua Kingsin tökkivään ylivoimaan. Kuti lähtee edelleen terävästi suoraan syötöstä, ja maalin edessä ”Iggy” on vahva härkä.

– Tunnen itse asiassa oloni edelleen erittäin hyväksi ja energiseksi, Iginla sanoi tuoreeltaan TSN:n haastattelussa.

 

Kings taistelee Läntisen konferenssin viimeisistä pudotuspelipaikoista juuri Calgary Flamesin kanssa. Joukkueet kohtaavat vielä kolme kertaa loppukauden aikana.

Calgary-fanien pahin painajainen olisi se, jos Iginla syttyisi uuteen liekkiin, johdattaisi Kingsin voittoihin ja kampeaisi Flamesin pois pleijareista.

TSN:n tekemän arvion mukaan Kingsillä on 48,1 prosentin mahdollisuus päästä pudotuspeleihin.

Kingsissä Iginlaa odottaa tuttu valmentaja Calgaryn ajoilta, Darryl Sutter. Calgary Herald teki juuri ennen tiistain kohtaamista ison jutun Sutterista, jossa hän kertoi muun muassa suhteestaan Iginlaan.

Calgaryn nykyinen päävalmentaja Glen Gulutzan oli kysellyt kiinnostuneesti Sutterilta, miten hän sai Calgaryn pelaamaan niin kovaa ja sitoutuneesti vuonna 2004.

– Kun johtajapelaajat alkoivat ottaa Iggyn johdolla hommaa haltuun, minä saatoin katsoa lähinnä vain sivusta, Sutter sanoi.

Sitä samaa Sutter odottaa Iginlalta nyt Kingsissäkin.