Hotdogeja ja velttoilua - viis siitä, tämä mies on kiekkonero!

Patrik Laine yritti turhaan pysäyttää Phil Kesseliä. Kuva: All Over Press

Tilaa on sen verran, että rannelaukaukseen avautuu mahdollisuus. Lämäriä ei kannata edes harkita.

Lapa painuu jäätä vasten niin paljon, että mailan varsi virittyy kaarelle kuin pikkupoikien katajasta veistämä jousipyssy. Mailan varteen on latautunut liike-energiaa, joka periytyy sekunnin murto-osan kuluttua kiekolle. Piiska sivaltaa ja kiekko lähtee kohti vastustajan maalia.

Ensimmäiset jääkiekkomailat rakennettiin 1830-luvun välissä Kanadan itärannikolla. Mi’kmaq-intiaanit valmistivat niitä vaahterasta.

Kadun varressa sijaitsevassa pikaruokakärryssä odottaa höyryäviä nakkisämpylöitä. Ihania, halkaistuja lämmitettyjä sämpylöitä, joiden välissä on nakkeja. Vielä kun lyö kasan mausteita kehiiin, makuhermot virittyvät äärimmilleen.

Nakkisämpylän eli tuttavallisemmin sanottuna hotdogin keksijää ei tiedetä varmasti, mutta joidenkin arvioiden mukaan sen väitetään olevan peräisin 1400-luvun Wienistä tai Frankfurtista.

Nakkisämpylällä ja kaarelle taipuneella jääkiekkomailalla ei ole juurikaan yhteyttä, mutta kun ottaa yhteiseksi nimittäjäksi jääkiekkoilija Phil Kesselin, alkaa vyyhti purkautua.

Kun Phil Kessel treidattiin Toronto Maple Leafsista Pittsburgh Penguinsiin, Toronto Sunin teräväkielinen toimittaja Steve Simmons kirjoitti kolumnin, jossa hän arvosteli Kesselin hotdogin syöntiä. Hän kuvaili miten Kessel käy iltapäivisn hakemassa hiukopalaa asuntonsa lähistöllä sijaitsevasta pikaruokapisteestä.

Harva on nähnyt oikeasti Kesseliä syömässä nakkisämpylää – taipunut maila näkyy maalikoosteissa useinkin.

***

Jos näytät Phil Kesselin kuvaa ihmisille, jotka eivät ole koskaan edes kuullutkaan jääkiekosta, tuskin he arvaavat häntä urheilijaksi. Rehellisesti sanottuna Kessel näyttää useimmissa kuvissa keski-ikäiseltä ammattibilettäjältä, joka on vetänyt viisi täysipainoista ruotsinlaivaristeilyä putkeen.

Lapsuuden suosikkipelaajani Esa ”Essi” Keskinen sanoi joskus Ylöjärven kodissaan hienon viisauden. Älä kommentoi ikinä ihmiselle hänen painoaan. Koskaan et voi tietää mitä asioita taustalla piilee.

Keskinen kamppaili painonsa kanssa jo pelaaja-aikoina. Hän sairastui uran jälkeen haavaiseen paksusuolentulehdukseen.

Mistä mekään tiedämme mikä Kesselin pulskan olemuksen taustalla oikeasti on?

Jääkiekossa se mies on nero. Eri tavalla kuin Keskinen, mutta nero kuitenkin.

Yhden asian voi sanoa varmuudella. Jääkiekossa se mies on nero. Eri tavalla kuin Keskinen, mutta nero kuitenkin.

***

Phil Kesseliä on koko uransa aikana haukuttu laiskuudesta, huonosta puolustuspelistä ja laiskasta asenteesta – niin kuin monia muitakin loistavia maalintekijöitä. Tuliko jollain mieleen Aleksandr Ovetshkin?

Hän on jäänyt NHL:ssä alle 20 maalin viimeksi uransa toisella NHL-kaudellaan Boston Bruinsissa kaudella 2007–08. Hän on tällä vuosituhannella NHL:n seitsemänneksi paras maalintekijä. Taakse jäävät muiden muassa Sidney Crosby ja Jonathan Toews.

Vaikka Kessel oli pitkään Toronton paras maalintekijä ja hän viimeisteli esimerkiksi kaudella 2013–14 kaikkiaan 37 maalia. Silti hän sai valmennusjohdon, median ja kannattajat suunniltaan. Miten voimme voittaa Stanley Cupin, kun johtajapelaajamme on tuollainen laiskanpulskea hiihtelijä.

Suhde valmentaja Ron Wilsoniin oli solmussa. Wilson myönsi Craig Custanselle hänen Behind the Bench -kirjassaan, että Kessel oli mustalla listalla.

Miksi sitten Kesselillä on nyt taskussaan kaksi Stanley Cupia, ja hän pelaa uransa parasta jääkiekkoa?

Kessel on erikoistapaus, jollaisia voi olla yhdessä joukkueessa vain yksi. Penguinsin joukkue oli muuten niin kypsä, että se kesti Kesselin kaltaisen taiteilijan.

Valmentajat voidaan jakaa kahteen kastiin: osa pystyy valmentamaan Kesselin kaltaisia pelaajia ja osa ei. Mike Sullivan oli riittävän fiksu ja hyvällä itseluottamukselle varustettu valmentaja, joka näki Kesselissä vain mahdollisuuden.

Alku Penguinsissakaan ei ollut helppo, mutta homma lähti rullaamaan, kun Sullivan pani hänet ensimmäisellä mestaruuskaudella luotettavan kahden suunnan sentterin Nick Boninon laidalle. Kun vielä toiselle laidalle pantiin nopea Carl Hagelin, semilegendaarinen HBK-ketju oli syntynyt. Enää Kessel ei kiukutellut, vaikka johtotilanteessa Sullivan korvasi hänet puolustavammalla Eric Fehrillä.

– Phil hyväksyi sen. Hän oli mahtava, Sullivan sanoi kirjassa.

Vai onko jääkiekkohistoriassa mestaruutta voittanut koskaan ryhmä, jossa kaikki pelaajat ovat kävelleet käytävällä armeijamaisessa rivissä Nuori Suomi -lippis ojennuksessa?

kessel oli kiekkoperfektionisti Sidney Crosbyn johtamassa ryhmässä se anarkisti, joka toi joukkueeseen tarvittavan särön. Vai onko jääkiekkohistoriassa mestaruutta voittanut koskaan ryhmä, jossa kaikki pelaajat ovat kävelleet käytävällä armeijamaisessa rivissä Nuori Suomi -lippis ojennuksessa?

Jokainen jääkiekkojoukkue tarvitsee sen yhden velhon, jolla on The Lahja. Kesselillä se on laukomisen lahja.

***

Jääkiekkomailan ihanteellisen jäykkyyden laskemiseen on monia kaavoja. Yhden mukaan kannattaa puolittaa oma paunoissa laskettu paino.

Kessel painaa 203 paunaa eli 92 kiloa. Sen mukaan hänen mailansa jäykkyys (flex) pitäisi olla sadan kieppeillä. Tiettävästi hänen mailansa on kuitenkin selkeästi löysempi, 80 tienoilla. Boston Bruinsin Zdeno Charan kerrotaan käyttävän 150 jäykkyyden mailaa, mutta hän ei olekaan ihminen, vaan esihistoriallinen dinosaurus.

Kesselin tyyli vaatii löysän mailan. Hän ampuu useimmin niin sanotusti kurkijalalta eli mailan puolen jalka on jäässä laukaisuhetkellä. Yläkäsi on erittäin ylhäällä ja edessä. Kessel painaa rannekudissa mailan rajusti jäähän ja napauttaa kiekon matkaan.

Vaikka Penguinsin laiturin yleisolemus on flegmaattinen, hän irtautuu nopeasti oikeaa laitaa ja laukoo kovasta vauhdista. Nykyveskarit ovat niin atleettisia, ettei heille tehdä juurikaan kaukaa osumia ilman maskia. Kessel pystyy siihenkin, koska hänellä on täysin poikkeuksellinen taito kääntää laukauksen suuntaa viime hetkellä.

Jos veskari jättää etukulman auki, Kessel näyttää ampuvan siihen. Kun maalivahti on liikahtanut, hän kääntääkin kudin takanurkkaan. Toinen bravuuri on liruttaa kiekko kaukokudillakin maalivahdin haaroista sisään.

Patrik Laine tai Aleksandr Ovetshkin ehkä tykittävät suoraa syötöstä tehokkaammin kuin Kessel, mutta kukaan muu kiekkoilija ei ammu suorasta luistelusta yhtä tehokkaasti.

Ei mikään ihme, ettei Kessel ammu yhtä paljon suoraan syötöstä kuin monet muut suuret maalintekijät.

***

Jääkiekko on kehittynyt urheilulajina huimasti kymmenen viime vuoden aikana. Pelaajat ovat nopeita, kestäviä ja voimakkaita, kuin kymmenottelijoita jäällä.

Hyvä niin. Sen ansiosta NHL-kiekkokin on vauhdikkaampaa viihdettä kuin koskaan.

Mutta jääkiekko ei ole enää jääkiekkoa, jos sinne ei mahdu sekaan aina yhtä kesseliä. Hieman vinolla luonteella varustettua vastarannan kiiskeä, jonka valmentaminen vaatii enemmän hyvää ihmistuntemusta kuin jääkiekkotietoa.

Nämä kiekkokenttien kapinalliset tuovat peliin särmää, kiehtovaa ennustamattomuutta.

Nämä oman elämänsä juhamattiaaltoset saavat repimään hiuksia päästä – ja hetken päästä taas rakastamme heitä.

Vaikka rasvaprosentti ei olekaan alle kymmenen, ainakaan ei voi sanoa, ettei Kessel välittäisi. Epäonnistuneet vaihdot saavat hänet välillä raivon partaalle. Kesselin ja Jevgeni Malkinin välienselvittelyt aitiossa ovat klassikkokamaa. Ne pitävät joukkueen valmiustilassa.

Kessel ei ole edes yrittänyt teeskennellä, etteikö häneen kohdistettu kritiikki olisi satuttanut. Vastakuitit tulevat myös napakasti.

Hotdogit maistuvat paremmalta Stanley Cupista

– Hotdogit maistuvat paremmalta Stanley Cupista, hän vastasi Simmonsille.