Harvinainen hyökkäys

Joukkueet vähenevät ja peli kuumenee.
Tappara–Lukko-välieräsarjan käsikirjoituksessa taisi lukea, että Ville Niemisellä on tässä draamassa iso rooli. Näinhän tämän näytelmän pitikin alkaa.

Pitkäperjantain illan perusteella lopputeksteihin merkitään Hollywood-elokuvien tyyliin sanapari ”also starring”. Se tarkoittaa sitä, että isoja rooleja on tarjolla monelle muullekin kuin kasvattajaseuraansa vastaan vääntävälle Niemiselle. Esimerkiksi erotuomareille ja jopa medialle.

Kulisseissa on käynnissä omanlaisensa show. Yksi yllättävimmistä rooleista on Aamulehdellä, joka hyökkää harvinaisen suorasanaisesti ja avoimesti kirvesrintojen Jussi Tapolan valitsemaa strategiaa vastaan. Tapolahan latasi HIFK-puolivälierien jälkeen poikkeuksellisen tymäkän täyslaidallisen Antti Törmäsen ja erotuomarien niskaan.

Ensimmäisen Lukko-pelin jälkeen oli Aamulehden ja toimittaja Solmu Salmisen vuoro ottaa roolia. ”Tuomarien painostaminen on typerää ininää”, Salminen kirjoitti ja muistutti Tapolan ammattipätevyyden olevan ”alalta, jolla opetetaan tenavia laskemaan kertolaskua ja laittamaan kurahousut jalkaa oikein päin”.

Ei ole mitenkään tavanomaista, että lehti hyökkää noin avoimesti oman kaupungin seuran valmentajaa vastaan. Useimmiten puhutaan oman talousalueen jengin puolesta, ei yleensä noin avoimesti valmentajaa vastaan.

http://www.aamulehti.fi/Kiekko/1194971749319/artikkeli/kolumni+jussi+tapola+kyykyttaa+liigaa.html

Potkutilanteet tai joukkueen ja valmentajan väliset totaaliset umpijumitilanteet ovat toki asia erikseen, mutta nyt kolumni osui – loppusanoistaan huolimatta – Tapolaa päähän kuin kädet korkealla tehty taklaus kaukalossa. Selkäpuolelta vielä.

Jännä nähdä, millaisia jänniteitä tämä kirjoitus tuo kulisseihin. Ihan varmasti tuo, vaikka jutun johtopäätös lopulta oli, että Liigan erotuomarijohto on tässä draamassa eniten eksyksissä ja Tapola käyttää ”absurdia saumaa loistavasti hyväkseen”. Siksi ”tuomarietu on välierissä täysin Tapparan”.

Välieräsarjan jatkon kannalta osuva toive on, että peli ja pelistä puhuminen nousee kulisseissakin keskiöön. Erotuomareista pauhaaminen kun sattuu olemaan kuin mustavalkoelokuva – kovin vanhanaikainen.