Arvoitus nimeltä USA – lohkovoitto kertoo suosikin, ei mitään muuta

Kiskoja pitkin puolivälieriin. Kölnissä Suomea odottaa postikorttimaisemien: rautatiesillan ja kuuluisan Katedraalin lisäksi lohkovoittaja USA. Kuva: Köln Tourismus GmbH

Kun Saksassa edellisen kerran ratkottiin jääkiekon MM-mitaleja, kisoissa tehtiin arvokisojen yleisöennätys. Bundesliigaseura Schalken jalkapallostadionilla pelattua avausottelua Saksa–USA seurasi peräti 77 803 katsojaa.

Jos kaikki olisi mennyt niin kuin alunperin piti, futisstadionin suljettavan katon alla olisi nähty Saksan ja Suomen kiekkoleijonien kohtaaminen. 

No, miksi ei sitten nähty? 

Suomea valmensi keväällä 2010 muuan Jukka Jalonen. Hän ei halunnut ensimmäisen MM-turnauksensa alkuun ylimääräistä häiriötekijää keskittymistä sotkemaan. Niinpä ennätysyleisön eteen joutui – tai pitäisi kai sanoa: pääsi – USA.

Amerikkalaispelaajat, valmennusjohto ja tiimin muut jäsenet tallensivat ennätysyleisön edessä pelaamisen kokemuspankkiinsa. Ennätysyleisön edessä pelaaminen oli kaikille paikalla olleille ikimuistoinen kokemus, vaikka USA lopulta hävisikin jatkoajalla isäntämaa Saksalle.

"Urheilu myös on: tunnetta, pelille heittäytymistä ja maksavan yleisön viihdyttämistä."

Häviöstä huolimatta nuorekas amerikkalaisjoukkue nautti täysin siemauksin saamastaan yleisö- ja mediahuomiosta. Ylisanat seurasivat toisiaan. Alkulohkon harmaasta startista tuli spektaakkeli. Joukkueet tarjosivat kymmenille tuhansille live-katsojille melkoisen show'n.

Sitähän urheilu myös on: tunnetta, pelille heittäytymistä ja maksavan yleisön viihdyttämistä.

Muisto menneisyydestä. Jenkit pääsivät lippikseen, Suomi ei. Stadionottelu rikkoi MM-kiekon katsojaennätyksen Saksan edellisissä kisoissa.



Vaikka ennätysottelusta on jo seitsemän vuotta, juuri stadion-tapahtumaan suhtautumiseen tiivistyy USA Hockeyn vahvuus. Se koostuu merkittävissä määrin henkisestä asennoitumisesta.

Heidän mielestään jääkiekko on hauskaa.

Meidän muiden mielestä se on vakavaa. Totista taistelua, kamppailua, työmäärää...

Henkinen asetelma on varmasti tullut perusteltua. Entäpä pelitavallinen ulottuvuus?

USA:n joukkue on parista viime vuosien pronssistaan (2013 ja 2015) huolimatta arvokisojen ikuinen yllätyskortti. Henkinen asennoituminen antaa itse pelaamiseen tietyn ennalta-aavistamattomuuden aspektin muihin verrattuna. Kölnin alkulohkon ykkössija kertoo paljon, samoin 31 tehtyä maalia, mutta... 

On jenkkien joukkue sitten nimekäs tai nimetön, sijoitus voi olla mitä tahansa – ja yleensä se sitä myös on. Ennemmin välimallia kuin välierissä pelaamista.

"USA:n joukkue on parista viime vuosien pronssistaan (2013 ja 2015) huolimatta arvokisojen ikuinen yllätyskortti."

Yhdysvallat on aina pelannut nopeaa ja hyökkäävää jääkiekkoa, juuri sellaista kuin yliopistokiekkoillu on ikiaikaisesti ollut.

Täällä Suomessa USA ja Kanada on helppo niputtaa samaksi pohjois-amerikkalaiseksi kapeiden kaukaloiden pikakiiturijoukoksi. Viime syksyn World Cup ja sinne koottu Pohjois-Amerikan U23-joukkue vain vahvisti tätä olettamusta.

Amerikkalaisten ja kanadalaisten kiekkoilijoiden välille ei kuitenkaan kannata piirtää paksuja yhtäläisyysmerkkejä. 

Amerikkalaiset ovat erilaisia kuin kanadalaiset. Pelaajapolku on erilainen, suhtautuminen lajiin on erilainen, minkäänlaista kansallista seuraamista ei ole, eikä laji ole harrastajien pääjoukolle totista oikein missään vaiheessa.

Amerikkalaispelaajat muuttuvat kanadalaisten tapaisiksi vasta ammattilaisina – jos harrastus sinne asti jatkuu.
Ja vasta aivan viime vuosina Stanley Cup -jahdista pudonneet amerikkalaisetkin NHL-seurat – joita valtaosa 30 organisaatiosta on – ovat alkaneet seurata MM-kisoja "Worlds Update" -palstoillaan.

Kulttuuri on kuitenkin pala palalta muuttumassa.

"Jos USA voittaa, se on Trump-landiassa pikku-uutinen. Jos taas Suomi sortuu, some sekoaa ja tarjolla on pelikassillinen p***aa."

Tänä keväänä amerikkalaispelaajat toivat jo julki harmistuksensa siitä, että pohjoisen naapurimaan Hockey Canada kunnioittaa kisoihin osallistuvia paljon paremmin kuin USA Hockey. Naisten MM-turnauksen yllä leijunut lakon uhka on tästä melko tuore muistutus.
 
Kanadassa kiekkoilu on kansankunnan kaapin päällä – niin kuin Suomessakin. MM-turnauksista pelaajille tapahtumia, joissa arvostus näkyy monella tavalla. Perheenjäsenet lennätetään liiton kustannuksella paikalle, ja viihtymisestä pidetään huolta. Amerikkalaiset ovat paljon enemmän omillaan.

Tästä kaikesta kumpuaa (hyvässä ja pahassa) se tosiasia, että USA:n pelaajat saavat pellailla Euroopan IIHF:n joka keväisissä karkeloissa ilman sen suurempaa somehälyä tai mediahuomiota.

Siksi torstain ottelu Kölnissä on lohkovoittaja USA:lle henkisesti täysin erilainen kamppailu kuin Leijonille.

Jos USA voittaa, se on Trump-landiassa pikku-uutinen. Samoin häviö. Jos taas Suomi sortuu, some sekoaa ja tarjolla on pelikassillinen p***aa. Per pelaaja. Sitä eroa ei voi kutsua marginaaliseksi. 

Henkisen asetelman merkitystä ei kannata paisutella, mutta sen unohtaminen pelitapa-asioiden rinnalta olisi karkea ammattivirhe. Niin medialta, yleisöltä kuin Suomen valmennusjohdolta.

Siksi puolivälierien voittajaa ei ratkaista pelkästään kaukalossa. Ratkaisun siemen kasvaa korvien välissä.

Kirjoittaja on ulkoilmaotteluiden pieni- tai keskisuuri ystävä. Ennätysottelun muistolippiskin tarttui matkaan vain siksi, koska sen sai halvalla finaaliviikonloppuna

PS. Pari tilastofaktaa vielä:

Kun kerran Gelsenkirchenin ennätysottelu jäi keväällä 2010 kokematta, niin miten Leijonien kävi omassa kisa-avauksessaan?
Suomi pääsi pelaamaan oman starttinsa vailla hälyä tai huomiota. Ja otti pataan Tanskalta lukemin 4–1.
Leijonat kuitenkin voitti alkulohkonsa, mutta tuleva mestari Tshekki oli puolivälierien rankkareissa parempi. Sitä ottelua kutsuttiin Jaromir Jagrin jäähyväisiksi. 

Entäpä USA? Tie tyssäsi jo alkulohkoon. Se jäi lohkojuboksi ja joutui karsintasarjaan. Siellä  Kazakstan kaatui tyylipuhtaasti 10–0, Ranska 4–0 ja Italiakin rankkarikisassa spesialisti T. J. Oshien maalilla 3–2.