Alkuperäinen Tupu, Hupu, Lupu

Paul Högbacka oli tärkein pelaaja tuosta ketjusta vuoden 1983 finaaleissa. Kuva: Pekka Jalonen

HIFK muisti torstaina mainiosti syntymäpäiväänsä, kun aloituskiekon pudotti koko ketju Esa Tikkanen, Paul Högbacka ja Marko Rönkkö eli alkuperäinen Tupu, Hupu ja Lupu. Tämä oli vuoden 1983 loppuotteluiden yllätysketju. Tässä kohtaa muistelu oli myös hyvin henkilökohtaista.

Olin tuolloin nuori toimittaja Iltalehdessä ja olin yhtenä kirjoittamassa liigafinaaleista. Kun Jokerit oli ollut runkosarjan paras ja voittanut kaksi ensimmäistä ottelua, niin mestaruus näytti jo aika varmalta. HIFK voitti kuitenkin kolmannen pelin ja oli ottanut siihen tuon ketjun. Sen pelillinen merkitys oli pieni, mutta psykologisesti se oli hyvä veto.

Tein sitten lehteen pienen jutun ketjusta ja Iltalehden urheilusivujen toinen vetäjä Ola Timonen laati siihen otsikon: Kuin Tupu, Hupu ja Lupu. Jutussani en ollut mitenkään viitannut Aku Ankan veljenpoikiin, eli koko jälkimaine oli kiinni vain tuosta yhdestä otsikosta. Minua taisi hiukan jopa hävettää, kun näin lehden, mutta tunnelma vaihtui, kun totesin, miten pysyvä tuosta yhdestä heitosta tuli.

Jorma Rikala oli tuolloin HIFK:n päävalmentaja, mutta A-nuorissa juuri mestaruuden voittaneen ketjun liigafinaaleihin nostamisen takana oli puheenjohtaja Frank Moberg. Hän ehdotti asiaa ”Jokkerille”, joka siihen onnekseen tarttuikin.

Tikkanen pelasi vain tuon kolmannen ottelun, kun oli lähdössä alle 18-vuotiaiden EM-kisoihin Norjaan. Rönkkö pelasi vailla tilastomerkintöjä finaalit loppuun asti, mutta Högbackan merkitys oli lopulta suuri. ”Pale” oli sitä paitsi kolmikosta ainoa, joka oli pelannut pudotuspelejä jo aiemminkin.

Högbacka teki tärkeän kavennusosuman.

HIFK voitti tuon kolmannen ottelun niukasti 6–5 ja sitten aika selvästi neljännen. Kun tuolloin pelattiin paras viidestä, niin viides oli ratkaiseva peli. Siinä Jokerit meni toisessa erässä jo 2–0-johtoon, mutta Högbacka teki tärkeän kavennusosuman. Lopulta HIFK ratkaisi kolmannessa erässä pikatahtiin Pekka Rautakallion ylivoimaalilla ja Pertti Lehtosen yllättävällä pompulla.

Se oli HIFK:n viides mestaruus, mutta se ei ollut läheskään tärkein, eikä tuon kevään joukkue ollut HIFK:n paras. Mutta paikallisasetelma loi siihen dramaattisuuden, jonka yksi osa oli tuon ketjun todellisuutta paljon suurempi jälkimaine.

Tikkanen pelasi tuon jälkeen pari todella hyvää kautta HIFK:ssa ennen legendaarista NHL-uraansa. Hän oli seurassa vielä NHL:n työsulkukaudella runsaat kymmenen vuotta myöhemmin osoittaen silloinkin, että oli Suomen kaikkien aikojen paras yksityiskohtien pelaaja.

Högbacka oli HIFK:ssa vielä neljä hyvää kautta saavuttaen hopeaa tuon mestaruuden ja kevään 1982 pronssin rinnalle. Rönkkö oli pisimpään HIFK:ssa, kun pelasi kuusi täyttä kautta saavuttaen vuoden 1986 hopean jälkeen vielä pronssin kahtena seuraavana vuonna.

Heikki Riihiranta oli HIFK:n kapteeni tuona keväänä 1983. Hexi oli sitten maajoukkueen joukkueenjohtaja riemukkaissa MM-kisoissa vuonna 1995, kun nuorten pelaajien ketju Ville Peltonen, Saku Koivu ja Jere Lehtinen oli isossa roolissa.

Hexi muisti hyvin tuon kevään erikoisketjun ja antoi sen myötä tälle uudelle ketjulle lempinimen Tupu, Hupu, Lupu. Suurtöidensä ja MM-kullan myötä tuo ketju ansaitsi lempinimen, mutta alkuperäinen Tupu, Hupu, Lupu oli siinä joukkueessa, jota Hexi johti jäällä.