24. luukku: Tapparan Liiga-historian Pyhät ja Valitut

On jouluaaton aamu, vuoden kahdesta pyhästä viimeinen. Se ensimmäinen on juhannusaatto. Ensimmäinen kääntää pimeyteen, jälkimmäinen valoon.

Näinä päivinä voi melkein kuulla, kun maan akseli narskuu ja aurinkokulma kääntyy. Kesä tulee. Kesä. Vai leijaileeko ruohon haju naapurista. Aivan sama, juhlaa yhtä kaikki.

On aika laskeutua valoon laskemalla hallitsevan mestarin Tapparan Pyhät, aivan poikkeukselliset yksilöt. Kirvesrinnoilla on ollut monta supertähteä, mutta Kiekkoareenan tarkan pyhäseulan läpäisee vain kaksi Tappara-kasvattia. Toinen on Pyhä, toinen Valittu.

Ensin kuitenkin on kerrattava, mitä se pyhä oikeastaan tarkoittaakaan.

Pyhä on raja

Pyhä on alun perin tarkoittanut aidattua, eristettyä ja rauhoittamalla suljettua. Pyhä on erottanut asutun alueen. Se on ollut tapa merkitä eri asiat ja paikat muusta erilleen ja antaa niille erityisasema. Siksi Suomessa on niin paljon Pyhäjärviä, ei kristinuskon vuoksi.

Pyhän käsite on sittemmin laajentunut alkuperäisestä merkityksestään rajallisuudeksi henkisessä mielessä. Pyhä on arjen välissä (kuten sunnuntai) ja arjen vastakohta.

Pyhän tunteen voi kokea tyynen järven rannalla tai ydinkesän metsässä linnunlaulun keskellä. Sen voi tuntea katsoessaan nukkuvaa vastasyntynyttä tai tarttuessaan vanhusta kädestä.

Pyhä on mysteeri. Pyhä on yhtä aikaa vieras ja tuttu. Pyhä on harvoin tapahtuvaa ja kaunista, haurasta, taidokasta tai tunteellista. Pyhä tapahtuu välissä, elämän rajamailla.

Martti Jarkko Pyhä, Patrik Laine Valittu

Tapparan kasvateista vain kaksi siis täyttää Kiekkoareenan tiukan ainutlaatuisuusehdon. Toinen on Martti Jarkko, toinen Patrik Laine. Vain heidän äärellään Kiekkoareenan raati on tuntenut äärimmäisen pyhän, haltioituneen arjen vastaisen tunteen.

Otetaan vielä Tapparan naapurista esimerkki, joka valaisee vain harvoihin pelaajiin liittyvää poikkeuksellisuutta. Kun Raimo Helminen leipoi kiekkoa B-pisteen kaarella, aika pysähtyi, tanner tömisi, horisontti värähteli ja pasuunat soivat. Raipe totisesti oli arjen tuolla puolen.

Laineen ylämummoja hyväilevä laukaus ei ole tältä linnunradalta. Patrik Laine voi pelastaa maailman, tai ainakin jääkiekkojoukkueen. Laineella on voittajan aura. Olisi kuitenkin hieman rienaavaa nostaa 18-vuotias vielä Jarkon rinnalle, joten kutsuttakoon Lainetta Valituksi. Valittu (engl. Chosen One) on tarinoiden arkkityyppinen perushahmo, sankarin muunnelma, messias, joka lopussa pelastaa kaiken.

Kenestäkään muusta tapparalaisesta ei kuitenkaan puhuta samaan sävyyn kuin Martti Jarkosta. Martti Jarkko on myytti aikalaistensa silmissä. Hän ei ollut mikään himoharjoittelija mutta maaginen mailankäsittelijä.

Kenestäkään muusta ei kuule samanlaisia tarinoita kuin Jarkosta. Kuten siitä, miten läpiajossa Jarkon selässä roikkui kaksi vastustajaa, jotka Hän ravisti yltään pienellä olankohautuksella kuin märän rätin. Tai siitä, miten Veli-Pekka Ketola suivaantui Jarkon ylivoimaisuuteen, otti vauhtia taklatakseen, Jarkko ravisti vettä korvastaan, Vellu törmäsi laitaan ja kannettiin kaukalosta paareilla.

Ville Nieminen, sinioranssikaapuinen saarnamies

Löytyy Tapparasta kolmaskin mies, joka on niin sanotusti tuonpuoleisen asialla - hieman toisesta kulmasta tosin. Vaikka Ville Nieminen oli poikkeuksellinen pelaaja, hänen taidoistaan ei tarinoida Laineen ja Jarkon tapaan kuin pyhästä, mutta Nieminen puhuu Tapparasta kuin pyhästä.

Kukaan muu ei turise Kirvesrinnoista samanlaisella paatoksella kuin Nieminen. Niemisen Tappara-puheessa ovat läsnä lämpö, kiitollisuus ja ylisukupolvinen perintö.

Jos Tappara olisi uskonto, Nieminen olisi sen kiistaton, johtava saarnamies. Hän veisi pelkällä puhetaidollaan ja karismallaan Tappara-seurakunnan läpi kuivimmankin erämaan kohti luvattua maata. Mihin Nieminen viittansa laskisi, siihen kukat puhkeaisivat.

Voisin vannoa, että joskus Nieminen herää öisin hiestä märkänä joutuessaan tunnustamaan sydämelleen vierasta väriä. Muussa tapauksessa hän olisikin vain leipäpappi. Maailma ei kuitenkaan ole täydellinen - tietysti Nieminen on ammattilainen, joka hakee leivän sieltä mistä saa. Ehkä jonain päivänä Nieminen palaa isiensä maille ja ottaa paikkansa Mikko Leinosen oikealta puolelta.

Diginatiivit joutuvat luomaan myyttisyyden keinotekoisesti

Laineesta voi tulla Tapparan kasvateista suurin, mutta yhtä hän ei Jarkolta saa: myyttisyyttä. Laineen jokainen maali, liike, ele ja sanominen ovat katsottavissa netin videopalveluista uudestaan ja uudestaan. Jarkosta ei juuri elävää pelikuvaa jälkipolville ole jäänyt. Pelkän muistikuvan ja suusta suuhun kulkevan sanan varassa hengittävä myytti saa ajan kuluessa yhä isommat mittasuhteet.

Diginatiivit vievät vanhalta kansalta lopulta kaiken, mutta myyttisyys 2000-luvun sukupolven on luotava itse. Kaunokirjallisuudessa esiintyy muunnelmia tilanteesta, kun ihmiskunta on keksinyt avaimen kuolemattomuuden. Ja kun on kuolematon, mikään ei enää tunnu miltään - ajan rajallisuuden (siis pyhän) kokemus on luotava keinotekoisesti. Sama pätee myyttisyyteen.